| |
MRINAL SEN, OHJAAJAMUOTOKUVA
Tehty 1988-89 Yleisradion ammatiopiston Elokuva-analyysin
kurssilla Ywe Jalanderin johdolla.
Pituus 41 A4-arkkia virallisen tutkielmamuodon mukaisesti
harvaan kirjoitettuna, tässä hieman lyhennettynä.
Sisällysluettelo:
- NUORUUSVUODET
- URA OHJAAJANA
- TUOTANNON PÄÄTEEMAT
- UUSI AALTO
- POLIITTINEN KAUSI
- RAUHOITTUMISEN AIKA
- SISÄÄNPÄIN KÄÄNTYNYT
KAUSI
- UUSIMMAT TYÖT
- TYÖTAVOISTA
- KANSALLISESTA ELOKUVASTA
- TAUSTATIETOA INTIAN ELOKUVASTA
- MRINAL SENIN AJATUKSIA ELOKUVASTA
- FILMOGRAFIA
NUORUUSVUODET
Tämä Intian elokuvan energiapakkaus, kolmannen maailman ja
radikaalin elokuvan eräs kärkihahmo viime vuosikymmeninä
syntyi Itä-Bengalissa Faridpurissa (nyk. Bangladeshissä) 4.5.
1923.
Lapsuuttaan Bengalin maaseudulla hän ei pidä erityisen onnellisena
tai mielenkiintoisena ja kenties siksi hän on välttynyt nostalgialta
ja sentimentaalisuudelta myöhemmässä tuotannossaan. Hänen
vanhempiaan ja taustaansa pidetään keskiluokkaisena, mutta se
ei Intiassa suinkaan tarkoita edes kohtuullista toimeentuloa.
Mrinal tuli opiskelemaan Kalkuttaan 1940-luvun alussa. Siitä asti hän
on pitänyt itseään kalkuttalaisena, ja korostaa usein kaupungin
vaikutusta häneen. Hän kuvailee kaupunkiaan kaoottiseksi, infernaaliseksi,
eläväksi, innoituksen lähteeksi, itsetietoisen Bengalin älymystön
asuinpaikaksi, jonka henkeä hän kantaa mukanaan minne sitten meneekin.
Aluksi hän luki fysiikkaa. Opinnoissaan hän joutui tutustumaan
filmin äänitekniikkaan ja meni muutamaksi kuukaudeksi Aurora-filmistudioon
opiskelemaan sitä käytännössä 1944. Seuraavat neljä
vuosikymmentä hän on pysytellyt erossa studiosta ja elokuvateollisuuden
valtavirtauksista, mutta on nyt palannut takaisin ja pitää päämajanaan
samaista legendaarista studiota, joka muutoin on autioitunut.
KIINNOSTUS ELOKUVAAN
Hän kiinnostui elokuvan taiteellisesta ilmaisusta nähtyään
'Panssarilaiva Potemkinin' 16 mm:n kopiona joidenkin elokuvasta kiinnostuneiden
ystäviensä kotona. Noina vuosina oli neuvostoelokuva kielletty
Intiassa, mutta Neuvostoliiton ystävyysseuran avulla hän onnistui
niitä näkemään. Se vaikutti uravalintaan ja koko myöhempään
tuotantoon.
Mrinal alkoi kirjoitella elokuvasta kulttuurilehtiin ja liittyi ns. IPTA-ryhmään
(Indian People's Theatre Association), joka oli maan kommunistipuoluetta
lähellä oleva kulttuurijärjestö. Sillä oli merkittävä
vaikutus itsenäisyystaistelua käyvän maan kulttuurielämään.
Teatteriseurue kiersi maata esittäen eräänlaista agitpropia,
poliittisia näytelmiä, joissa oli laulua ja tanssia. Sen kuului
ryhmään ainakin vuosina 1943-47. Täällä hän
myös tapasi tulevan vaimonsa, sittemmin monissa hänen elokuvissaan
näytelleen Gita Senin. Mrinal Sen ei ole milloinkaan kuulunut mihinkään
puolueeseen ja kutsuu itseään yksityiseksi marxilaiseksi. Samassa
IPTA-järjestössä toimivat myös tulevat elokuvaohjaajat
Ritwik Ghatak, Salil Chaudhury ja Tapas Sen. Ghatak teki heistä ensimmäisenä
elokuvan 1953, ja on tunnettu tiukan poliittisista, vihaisista elokuvista.
Tapas Sen on tehnyt yhteistyötä Mrinalin kanssa, esimerkiksi 'Rauniot'-elokuvan
kuvalliset erikoistehosteet ovat hänen tekemiään.
I ELOKUVAFESTIVAALI
1952 pidettiin ensimmäinen kansainvälinen elokuvafestivaali
Intiassa. Sen valmisteluihin ja ohjelmistovalintaan lienee vaikuttanut Satyajit
Ray, joka oli Kalkutan ensimmäisen elokuvakerhon toinen perustaja ja
kirjoitti eräässä lehtiartikkelissa jo vuotta aiemmin Lontoossa
näkemistään neorealistisista elokuvista hyvin innostuneesti.
Ray on vain kaksi vuotta Seniä vanhempi, mutta hänellä oli
pitkä elokuvaharrastus jo takanaan ja myös teoreettinen tietämys
elokuvan teosta. Mrinal Sen kävi samassa elokuvakerhossa, milloin hänellä
vain oli siihen varaa.
Festivaalista Sen oli tavattoman innostunut: "Silloin elätin itseni
ja perheeni lääke-esittelijänä. Minun piti käydä
kahdeksan lääkärin luona päivittäin. Ensimmäisenä
festivaalipäivänä tapasin vain neljä lääkäriä,
mutta näin myös neljä elokuvaa, mm. Rosselinin 'Rooma, avoin
kaupunki' ja De Sican 'Milanon ihme', kaksi teosta, jotka vaikuttivat siihen,
että mielenkiintoni lääkkeisiin katosi. Neorealistisilla
elokuvilla on ollut suuri merkitys omalle uralleni ohjaajana. Ideologisesti
tunsin olevani hyvin lähellä monia heidän elokuviaan ja niistä
on jäänyt minulle eräänlainen tapa hahmottaa maailmaa.
Erityisesti 'Polkupyörävaras' nousee yhtenään esille
hänen haastatteluissaan.
"Tuo elokuvafestivaalin aika oli fantastista aikaa. Me elimme, söimme
ja hengitimme elokuvaa. Viikonlopun jälkeen alkoi Satyajit Ray valmistella
ensimmäistä elokuvaansa Pather Panchali (Tien laulu). Sen valmistus
kesti vuoteen 1955, mutta kun se viimein tuli, se oli vallankumouksellinen.
Kaikki alkoi siitä. Ei niin, että Ray olisi aloittanut jonkin
liikkeen, vaan se oli uusi ilmasto, uusi näkökulma elokuvaan sekä
Kalkutassa että Bombayssa.
URA OHJAAJANA Alkuun
Mrinal Sen pääsi elokuvan tekoon samoihin aikoihin. Hänen
esikoiselokuvansa ilmestyi 1956, vain pari kuukautta Rayn elokuvan ensi-illan
jälkeen. Tämän jälkeen hän on tehnyt elokuvia vaihtelevalla
menestyksellä lähes vuosi ja elokuva vauhtia. Yleisön suosikki
hän ei juuri ole kotimaassaan ollut, mutta kriitikot ja festivaalien
palkintolautakunnat ovat hänen työtään ymmärtäneet.
Senin työlle on ominaista yhteiskunnassa alistettujen ryhmien tuominen
valkokankaalle. Hän paljastaa epäoikeudenmukaisuuksia ja yllyttää
ihmisiä muuttamaan elinolosuhteitaan .
Hän on hahmotellut Intian sosiaalista ja poliittista käymistilaa
suuremmalla rohkeudella kuin kukaan toinen intialaisista ohjaajista.
Ironista on, että Sen saavutti valtavan suosion elokuvallaan Bhuvan
Shome (-69), joka oli kansallisen rahoitusyhtiön ensimmäisiä
pienen budjetin elokuvia. Osin tämän elokuvan tuotoilla Intian
valtio panosti elokuvaan ja tuotanto kaksinkertaistui vuosikymmenessä
1970 - 1980. Näin viihteellinen melodraama levisi yli maan.
Häntä pidetään eräänä kolmannen maailman
kokeneimmista radikaalien elokuvien tekijöistä. Hän on myös
ollut esikuvana joukolle nuoria ja rohkeita tekijöitä, eikä
ole pettänyt heitä, mutta ei ole milloinkaan suostunut johtajaksi,
joka tietää paremmin kuin muut, mitä radikaali elokuva on.
Senin uraan kuuluu lukuisia kausia eri tyylilajeissa. Hän on itse sanonut,
että elokuvan teko on hänelle jatkuvaa kokeilua, eikä tasaista
etenemistä. Tyyli onkin muuttunut koko ajan.
Poliittisimmillaan Senin elokuvat olivat 70-luvun alussa. Sitten seurasi
rauhoittumisen kausi, joka johti sisäänpäin kääntymiseen,
pienimuotoiseen itsetutkiskeluun 80-luvulla. Mrinal Sen on saanut kansainvälistä
tunnustusta festivaaleilla ja taloudellisesti turvatun levikin elokuvilleen
ulkomailla vasta viime vuosina.
Hän on väsymätön puhuja ja viittaa koko ajan eurooppalaiseen,
venäläiseen ja englantilaiseen kulttuuriin. Sen tekee pilaa vakavista
asioista ja piloista vakavia asioita. Lähes kaikissa näkemissäni
lehtikuvissa hänellä on tupakka kädessä, joten mies
lienee ketjupolttaja. Kooltaan hän on pieni ja ihonväriltään
melko tumma; jopa intialaiset kutsuvat häntä joskus mustalaiseksi.
Paksut ja tummasankaiset silmälasit kuuluvat myös miehen olemukseen.
Hän pukeutuu intialaisittain jopa niin näyttävästi,
että se vaikuttaa protestilta länsimaista kulttuuri-imperialismia
vastaan esimerkiksi festivaalien palkintojenjakotilaisuuksissa. Toisaalta
hän on tehnyt elokuvankin tästä aiheesta (Interview, 1971).
Kaikkiaan Sen on tehnyt jo 26 pitkää elokuvaa ja jatkaa edelleen
tuotteliaana. (huom. tieto v.-89)
TUOTANNON PÄÄTEEMAT Alkuun
ALKUVUODET
Sen aloitti 1956 elokuvalla
Raat Bhore
, "hyvin huonolla elokuvalla nuoresta pojasta joka tulee kylästä
suurkaupunkiin ja kuolee traagisesti. Tämä esikoisteos sai minut
menettämään uskoni ohjaajankykyihini ja palasin kirjoittamisen
pariin. Kirjoitin artikkeleita elokuvasta ja kirjan Chaplinista.
Vasta pari vuotta myöhemmin uskalsin yrittää ohjaamista,
ja valmistin
Neel akasher neechey
- elokuvan, joka nykyisin vaikuttaa aivan liian tunteelliselta opukselta",
kertoo Sen haastattelijalle. Hänen toinen elokuvansa, kertomus kiinalaisesta
kulkukauppiaasta Intiassa tuli jonkinlaiseksi kassamenestykseksi. Senin
työ lääke-edustajana lienee auttanut häntä todenmukaiseen
lopputulokseen.
Seuraavana vuonna valmistui
Baishey Sravana
(1960). Tämä näyttää ja tuntuu ensimmäiseltä
todelliselta Senin elokuvalta. Se on kertomus myyntimiehestä, joka
nai nuoren tytön ja saavuttaa onnen, jonka tuhoaa asteittain Bengalin
nälänhätä 1943. Henkilöt näyttävät
olevan enemmän todellisuudesta kuin kirjallisuudesta ja pariskunnan
onnen tuhoaa kylän köyhyys, ei heidän luonteittensa erilaisuus.
Nälänhätä on monella tavalla päähenkilö
tässä elokuvassa. Tätä Sen itsekin pitää parhaana
vanhoista elokuvistaan, vaikka yleisö ei siitä pitänytkään.
Punnascha (1961)
käsittelee keskiluokkaisen kaupunkilaisperheen keskinäisiä
suhteita. Vaimo ottaa työn elättääkseen perhettä
ja se saa suhteet sekaisin. Sen sanoo vain esitelleensä ongelman ja
kieltäytyy ratkaisuyrityksistä.
Kahdessa seuraavassa elokuvassa
Abasheshey
(1962) ja
Pratinidhi
(1964) on tyylien etsintää perinteisen ja uuden aallon välillä.
UUSI AALTO Alkuun
Akash Kusum
(Ylhäällä pilvissä,1965) on tarina Kalkutan liikemaailmassa
bluffilla eteenpäin yrittävästä nuoresta miehestä.
Elokuva on selvästi saanut vaikutteita ranskalaiselta uudelta aallolta.
Sen oli juuri nähnyt Truffautin 'Jules et Jim'in ja tyyli on vaikuttanut
häneen. Tämä elokuva herätti kiivaan sanasodan Satyajit
Rayn ja Mrinal Senin välillä Kalkutan Statesman- lehdessä.
Ray kutsui elokuvaa 'crow-filmiksi', mikä tarkoittanee tässä
kiekuvaa tai räikeätä enemmän kuin varislintua. Lehdessä
käytiin kaksi kuukautta väittelyä intialaisen elokuvan muodosta
ja sisällöstä, mikä jakoi yleisön leireihin Ray
ja Sen keulakuvina. Tämä väittely on edelleen ratkaisematta.
Se on saattanut vaikuttaa jonkin verran kummankin tuotantoon myöhempinä
vuosina, kun kerran otettua kantaa on pitänyt puolustaa myös omalla
tuotannollaan. Kuitenkin Ray ja Sen ovat edelleen ystäviä.
Seuraavan elokuvansa
Matira Manisha
(Kaksi veljestä, 1966) Sen teki Orissassa, Kalkutasta etelään
sijaitsevassa osavaltiossa oriyan-kielellä. Tämä on ensimmäinen
mainittava elokuva, jonka bengalilainen ohjaaja on tehnyt muulla kuin bengalin-
tai hindinkielellä. Juoniselosteita lukemalla saa helposti sen käsityksen,
että Sen jatkoi väittelyään Rayn kanssa elokuvan muodossa.
Tämä orissalainen tarina kertoo kahdesta veljeksestä, kyläläisestä,
jotka joutuvat laajemman yhteenoton keulahahmoiksi ja menettävät
samalla omaa elinvoimaansa. Sen ei luopunut uuden aallon vaikutteistaan,
vaan sovelsi niitä kerrontaansa. Tyylillisesti elokuvassa on paljon
symbolismia, ja jopa 'unijakso' negatiivikuvana.
Pari vuotta myöhemmin Sen vihdoin onnistui tekemään todellisen
yleisömenestyksen
Bhuvan Shome
(Herra Shome,1969). Tätä elokuvaa monet pitävät edelleen
Mrinal Senin parhaana. Se on tehty hindin kielellä, mikä myös
takasi sille suuremman levikin. Elokuvan juonena on maalle lähetetty
virkamies, joka oppii elämää ja nöyryyttä kauniilta,
oppimattomalta maalaistytöltä. Elokuva on komedia, jossa on moraalinen
opetus. Bhuvan Shomesta on sanottu, että se aloitti Intian uuden aallon.
Joka tapauksessa se oli valtiollisen rahoitusyhtiön ensimmäinen
alhaisen budjetin elokuva, ja se menestyi heti niin hyvin, että valtio
aloitti elokuvaan satsaamisen oikein tosimielessä, ja näin Intian
elokuvatuotanto nousi maailman suurimmaksi kaksinkertaistuen 70-luvun kuluessa.
Tässä elokuvassa myös debytoi juuri valtion elokuvakoulusta
valmistunut kuvaaja K.K. Mahajan, joka sittemmin on kuvannut lähes
kaikki Mrinal Senin elokuvat.
Satyajit Ray antaa tunnustusta tälle elokuvalle kirjoituksessaan Intian
elokuvan uudesta aallosta, mutta väittää, että se menestyi
huolimatta ranskalaisvaikutteista, ei niiden ansiosta. Hänestä
Bhuvan Shome onkin selvästi vanhanaikainen ja intialainen elokuva,
joka vain näyttää hieman ranskalaiselta.
Seuraavaksi tämän menestyksen jälkeen Sen teki lastenelokuvan
Ichhapuran
(1969) Tagoren aiheen pohjalta.
POLIITTINEN KAUSI Alkuun
1967 Mrinal Sen ohjasi valtion tilauksesta dokumenttielokuvan Moving Perspectives.
Työ vaikutti varsin voimakkaasti Senin 70-luvun tuotantoon. Elokuva
on värillinen dokumentti Intian viisituhatvuotisesta historiasta Mohenjo
Daron kaivauksissa paljastuneesta muinaiskulttuurista nykypäivään.
Tämän elokuvan myötä Sen tuli uudella tavalla tietoiseksi
oman maansa, köyhyyden, nälän ja alistamisen historiasta
ja tämä vaikutti ratkaisevasti hänen seuraaviin elokuviinsa.
Niissä hän kehoittaa vuosituhansia alistettuna ollutta luokkaa
vaatimaan oikeuksiaan, vaikkapa ottamaan ne väkivalloin.
Poliittisuus tuli avoimesti näkyviin Senin seuraavassa elokuvassa
Ek adhuri Kahani
(Keskeneräinen tarina, 1971), ja länsimaiset kirjoittajat viittaavat
Godardin vaikutteisiin, vaikka Sen itse ei sellaisesta mainitsekaan. Tavallaan
aiempi menestys loi nyt hänelle mahdollisuuden tehdä haluamaansa
elokuvaa. Yleisömenestys jäi kuitenkin vaatimattomaksi.
Tiukka poliittinen kannanotto ja julistus leimasivat myös Kalkutta-trilogiaa:
Interview
(Haastattelu, 1971),
Calcutta 1971
(Kalkutta 1971, 1972) ja
Padatik
(Gerilla, 1973) Se on poliittista pamflettia, julistusta ja kokeilevaa
ilmaisua. "Köyhyys on tehty aina kunnialliseksi, arvokkaaksi,
jopa pyhäksi elokuvissamme, jopa Ray on taipunut siihen, mutta näin
mikään ei muutu." Senin kovettuneet ja peräksi antaneet
henkilöt osoittavat ensin kyynisyyttä, joka saattaa johtaa itsetuhoon,
"tai sitten tulee viha ja väkivalta, jotka ovat luovempia vaihtoehtoja",
sanoo Sen.
"Jos kysytte, mikä vaikutus elokuvilla oli, mikä vaikutus
yleensä elokuvalla voi olla, minä en tiedä", hän
jatkaa, "mutta tämä oli minun tapani puuttua asiaan."
Elokuvissa on myös erilaisia muotokokeiluja. Interviewissä päähenkilö
joutuu kiivaaseen keskusteluun äänen kanssa, joka väittää
olevansa elokuvan katsoja.
Sen on sanonut elokuvasta, että se oli "rohkaiseva kokeilu ja
yritys vapauttaa elokuva kerronnan ja logiikan kahleista.
Siinä on esimerkiksi kohtaus, jossa pääosanesittäjä,
amatööri vakuuttaa, ettei hän ole mikään näyttelijä
tai tähti, vaan tavallinen nuori mies, joka etsii työtä,
ja jota Mrinal Sen niminen mies kuvaa elokuvakameralla. Elokuva on suunnattu
lähinnä siirtomaahenkeä vastaan, sitä, että länsimaista
käytöstä ja pukeutumista arvostetaan edelleen intialaisessa
yhteiskunnassa.
Calcutta 1971
keskittyi köyhyyden olemukseen ja trilogian kolmas osa
Padatik
kritisoi vahvasti vasemmistoa. Senin omin sanoin: "Halusin tehdä
häiritsevän ja kiusallisen elokuvan, en taiteellista. Ja se häiritsi
ja kiusasi, koska se kertoi totuuden vasemmistosta mutta oli tiukasti oikeistoa
ja keskustaa vastaan. Se, että elokuva on tehty järjestelmän
rahoilla ei kiusaa minua ollenkaan. He käyttävät sinua, mutta
sinä voit myös käyttää heitä hyväksesi.
Chorus
(Kuoro, 1974) oli Senin seuraava, ja viimeinen agitprop-elokuva. Se alkaa
kuin satu ja siinä on tyylittelyä, neorealismia ja dokumentaarisuutta.
Pudovkin, Godard ja Brecht tulevat lähinnä mieleen esikuvina.
Alussa jumalat linnoituksestaan (tai sotilaallisesta tutka-asemasta keskiaikaisessa
linnoituksessa luovat ihmisille sata työpaikkaa, mutta työttömiä
onkin kolmekymmentätuhatta, ja soppa on valmis. Sen on määritellyt
tämän ja Kalkutta-trilogiaansa 'shokki-terapiaksi' ja myöntää,
että tyyli rajoitti hänen yleisöänsä. Ne olivat
poliittisen elokuvan kokeiluja maassa, jossa ei ole radikalismin perinnettä.
RAUHOITTUMISEN AIKA Alkuun
Mrigayaa
(Kuninkaallinen metsästys, 1976) on taas hindinkielinen elokuva,
jossa Sen näyttää osaavansa edelleen humoristisen tarinankerronnan,
joka oli muutaman vuoden ollut unohduksissa vihaisten ja julistavien elokuvien
kaudella. Tämä on upea värikuva, josta ei kuitenkaan puutu
yhteiskunnallista sanomaa.
Oka Oorie Katha
(Äärimmäisellä rajalla, 1977) on tehty telugun kielellä,
joka on Intian toiseksi levinnein kieli hindin jälkeen. Se on eteläinen,
sanskriittipohjaisista bengalista, hindistä ja urdusta täysin
poikkeava kieli. Jopa kirjoitusmerkit ovat aivan toisenlaiset. Mrinal Sen
ei itse osaa sitä, ja myöntää, että ohjauksessa
oli vaikeuksia, kun ei tuntenut kielen painotuksia ja aitoa rytmiä.
Hänen oli luotettava näyttelijöihinsä, jotka ovatkin
erinomaisia. Elokuva on paitsi traaginen myös hauska. Se kertoo isästä
ja pojasta, jotka elävät äärimmäisessä köyhyydessä
ja asuvat savimajassa. Isä kieltäytyy menemästä töihin
maanomistajalle, sillä: "Ihmiset ovat aina tehneet kovasti työtä
ja silti he kuolevat nälkään. Mieluummin kuolen nälkään
raatamatta kovasti." Hän on tajunnut, että työskenteleminen
mädässä systeemissä merkitsee systeemin hyväksymistä.
Kurjuutta saa työtä tekemättäkin. Isä laulaa humalassa
kylän raitilla tarttuvaa melodiaa: "Hölmöt tekevät
paljon työtä, isännät vain nauttivat elämästä,
hölmöt tekevät kovaa työtä, isännät vain
syövät hyvin." Onnettomastihan heille käy lopulta. Sen
on itse sanonut tästä kylähullustaan: "Pohjimmiltaan
hän on positiivinen henkilö. Hän protestoi kaikin voimin
yhteiskunnan huonoa organisaatiota vastaan.
Parashuram
(Mies ja kirves, 1978) on ensimmäinen kaupunkiköyhälistön,
jalkakäytävillä asuvien, työtä etsivien ihmisten
elämää kuvaava elokuva Intiassa. Siinäkin on samaa vimmaa
kuin monissa Senin elokuvissa, mutta myös erilaisia tyylejä sellaisena
sekoituksena, että toiset kriitikot ylistävät sitä,
toiset eivät jaksa sulattaa. Minuun se ainakin teki vaikutuksen erilaisuudellaan
ja suorapuheisuudellaan. Mrinal Sen yhdistelee mielikuvitusta, sosiaalista
realismia, vertauksia, markkinoiden tarinankerrontaa ja poliittista elokuvaa
melko vapaasti.
SISÄÄNPÄIN KÄÄNTYNYT KAUSI Alkuun
Jan Aghed kuvailee Senin tuotannossa tapahtunutta muutosta 1970-luvun lopulla
seuraavasti: "Senin töille on ollut ominaista arkipäiväinen,
realistinen kerronta, jossa näkyy neorealismin vaikutus, mutta 80-luvulle
tultaessa hän on kääntynyt sisäänpäin, poliittisesti
paljon hienovaraisempaan, mutta tuskin vähemmän kriittiseen suuntaan.
Mrinal Sen itse puhuu samassa haastattelussa omasta luokastaan, keskiluokasta,
ja kutsuu erästä tämän kauden elokuvaansa 'keskiluokan
ruumiinavaukseksi'.
Hän selvittelee elokuviensa muuttumista näin: "Ystäväni
kysyvät minulta, miksi en käsittele suurempia ongelmia, maanlaajuisia
sosiaalisia ja poliittisia kysymyksiä kuten maauudistusta tai luokkataistelua.
Minusta itsekritiikki on tärkeä osa kamppailussa paremman yhteiskunnan
puolesta. Ellei tunne itseään, ei tiedä, mitä pelkää,
mistä ennakkoluuloista ja epäjohdonmukaisuuksista kärsii.
Se taas todennäköisesti pilaa suuremman taistelun.
Juuri niin on Senin mukaan Intiassa käynyt. Hän kertoo esimerkin
Länsi-Bengalin marxilaisesta hallituksesta. Niin kauan kuin puolue
ei ollut vallassa se antoi kuvan vahvasta moraalista ja elinvoimasta, mutta
kun puolue sai vallan, muuttui tyyli. Heistä tuli kuin mitä tahansa
vallanpitäjiä, jäykkäniskaisia ja itsetyytyväisiä.
"Aikaisemmin fyysinen maailma ja olemassaolon taistelu leimasi elokuviani.
Silloin niissä huudettiin paljon ja puhuttiin ihmeellisestä tulevaisuudesta,
jonka piti olla aivan kulman takana. Ehkä se oli yksinkertaistamista,
mutta minulle se oli aitoa tunnetta. Se johtui ajasta, sosiaalisesta ja
poliittisesta todellisuudesta.
"Olen kulkenut noista ajoista pitkän matkan, enkä tunne itseäni
väsyneeksi. Edelleen palvelen aikaani, teen eräänlaista itsetutkistelua,
itsekritiikkiä. Vedän itseäni tukasta, kuten Peter Weiss
sanoi, ja panen itseni seisomaan peilin eteen. Katson itseeni ja revin itseäni
palasiksi, yritän saada sisintäni ulos. Asetan itselleni epämiellyttäviä
kysymyksiä, haluan tuntea itseni ja yhteiskunnan, jonka erottamaton
osa minä satun olemaan.
Ekdin Pratidin
(Kohta on jo aamu, 1979) oli ensimmäinen tämän sarjan
elokuva. Siinä on piinaava jännite, vaikka mitään ei
tapahdukaan. Lähes koko elokuva pysytään kalkuttalaisessa
vuokratalossa, enimmäkseen yhdessä huoneistossa. Perheen aikuinen
tytär ei saavukaan normaalisti illalla kotiin, ei vielä yölläkään,
ja tämä aiheuttaa monenlaista tunnekuohua odottavassa perheessä,
jonka ainoa ansaitseva jäsen tämä tytär on. Aamuyöllä
hän saapuu miehen kyydissä, ja saa vastaansa vain syytöksiä
perheen taholta.
Sen on kertonut tämän elokuvan tekovaiheesta: "Yritin tutkia
keskiluokan halua yhdenmukaistua ja saada kunnioitusta. Halusin pilkata
valheellista säädyllisyyden tavoittelua. Meillä oli 21 päivää
elokuvan tekemiseen ja me kaikki, koko ryhmä, kasvoimme sinä aikana.
Tämä elokuva on tavallista enemmän yhteistyön tulos.
"Monet ovat kysyneet, makasiko tyttö miehen kanssa vai ei. Minusta
asia on täysin yhdentekevä. tosiasia on, että hän on
itsenäinen nainen. Skandinaaviselle yleisölle asia on selvempi,
totesi Sen näytettyään elokuvaansa ryhmälle pohjoismaisia
tyttöjä. Kyseessä on kuvaus yhteiskunnasta ja siinä
vallitsevasta sovinismista, he vastasivat. Euroopassa ei kysytä samoja
kysymyksiä kuin Intiassa, missä eräs mies tuli kyselemään:
"Herra Sen, meille on tärkeätä tietää, mitä
tytölle tapahtui." Tähän Mrinal vastasi: "Hyvä
herra, tein elokuvan, jotta näkisitte sen ja kärsisitte. Kärsisitte,
koska ette koskaan saa tietää vastausta." Intiassa yleisö
ei voi hyväksyä minkäänlaista poikkeamaa moraalinormeista.
Akaler sandhane
(Nälänhätää etsimässä, 1980) on elokuva
elokuvan tekemisestä. Se on ensimmäinen teos sarjassa, jossa Mrinal
tutkii, mitä kamera ihmisten välissä vaikuttaa ihmisten välisiin
suhteisiin. Hän korostaa tarvetta kunnioittaa ihmisiä ja yrittää
ymmärtää heitä, eikä vain pitää heitä
kohteena. Tässä Sen korostaa myös tarvetta kunnioittaa roolihenkilöitään.
Elokuvassa nykyaikainen kuvausryhmä menee pikku kylään kuvaamaan
vuoden 1943 nälänhätää kuvaavaa elokuvaa. Tuo nälänhätä
on yhä ihmisten muistissa, ja se oli ihmisten, siirtomaaherrojen ja
heitä tottelevien virkamiesten aiheuttama. Tuolloin kuoli noin kolme
miljoonaa bengalilaista nälkään, jotta Englanti sai viljaa
sotaponnistuksiinsa.
Kuvausryhmä joutuu palaamaan tyhjin toimin, häntä koipien
välissä, sillä vilpittömyydestään huolimatta
he eivät pysty toimimaan ottamatta holhoavaa asennetta kyläläisiin,
ja silloin vanhat muistot tulevat pintaan ja vastarinta herää.
Chaalchitra
(Kaleidoskooppi, 1981) käsittelee välillisesti Kalkutan ilman
saastumista, mutta varsinaisena aiheena on keskiluokan moraalin ja elämäntavan
muutos. Mrinal Sen on yrittänyt tässä elokuvassaan häivyttää
dramaattiset tapahtumat, ja vaatii katsojia aivotyöllään
muokkaamaan hänen tarjoamansa palaset kokonaiseksi. Intiassa Chaalchitra
ei saavuttanut ymmärtämystä, mutta Euroopassa siitä
on pidetty ja nimitetty jopa neorealismin uudeksi tulemiseksi. "Elokuva
jättää meidät etsimään tarinaa, jota emme
löydä lopussakaan, mutta päädymme jonkinlaiseen uuteen
kokemukseen, uusiin tosiasioihin elämästä.
Kharij
(1982) jatkaa keskiluokan arvojen pohdintaa ja paljastamista. Se liittyy
perheen pikku palvelijan tapaturmaiseen kuolemaan. Sen kuitenkin taas välttelee
dramatiikkaa. Hän sanoo: "Ihmiselämässä tapahtuu
dramaattisia asioita hyvin vähän, ehkä vain muutaman kerran.
Siksi yritän rakentaa elokuvanikin ei-tapahtumiksi, ei-dramaattiseksi
jokapäiväiseksi elämäksi. Käsittelen elementtejä,
jotka johtaisivat yhteenottoihin ja jännityksen kasvuun, mutta en anna
niiden kehittyä sellaiseksi.
Hän tutkii tapojamme, miten me yritämme välttää
avoimia yhteenottoja näyttelemällä rooleja, pelaamalla pelejä
ja siirtämällä syyllisyyttämme toisille. Hänestä
tämä tavattoman vakavailmeinen toiminta näyttää
hauskalta ja paljastaa yhteiskunnan sosiaalisia ja moraalisia rakenteita.
Vielä yksi lainaus ohjaajalta itseltään: "Kansainvälisestä
menestyksestä huolimatta elokuva oli minulle pettymys. Se otettiin
hyvin kielteisesti vastaan kotimaassaan. Se johtui ulkoisen dramatiikan
ja toiminnan puutteesta. Siinä ei ole sensaatioita, ja juuri niitä
yleisö rakastaa. Lehtikritiikki oli innostunutta, mutta yleisö
vähät välittää, mitä lehdet kirjoittavat.
Katsojat ihmettelivät, mitä elokuvassa tapahtuu. Jos niin haluaa,
voi vastata ettei mitään. Se on kuin Bressonin 'Neljä yötä
Pariisissa'. Sekin on täysin tapahtumaton, siis pinnalta. Pinnan alla
tapahtuu valtavasti asioita, jotka saivat minut valtoihinsa, tyrmäsivät
minut.
Khandhar
(Rauniot, 1983) jatkoi aiempaa kamera-teemaa. 'Nälänhätää
etsimässä' kuvasi elokuvaa, tässä päähenkilö
on ammattivalokuvaaja. Kamera on tapa puolustaa itseään. Kamera
sijoitettuna itsen ja todellisuuden väliin etäännyttää
todellisuudesta ja antaa kameran takana olevalle väärää
tunnetta vallasta ja asemasta kuvattaviin nähden.
Sen kuvaa keskiluokkaista liberaalia (tai radikaalia) kuvaajan avulla. Tämä
tarkkailee ja tallentaa, mutta välttelee osallistumista, todellista
mukanaoloa tilanteissa.
Tämä avaa erityisesti Intian oloissa valtavia näkökulmia.
Köyhät lapset nukkuvat öisin Kalkutan pääkadun
jalkakäytävillä lähellä hienostohotelli Great Easternia.
Kukaan ei tee asialle mitään. Minäkin vain otin heistä
valokuvan.
Tämän lisäksi elokuvan teemana on kaupunkilaispoikien suhtautuminen
outoon ympäristöön ja maalaisiin. Myös naisen asema
yhteiskunnassa on tässä kuten aiemmin Ekdin Pratidin elokuvassa
Mrinal Senin huomioiden kohteena.
UUSIMMAT TYÖT Alkuun
Genesis
(1986) oli Mrinal Senin seuraava pitkä elokuva. Hän teki tässä
välillä töitä Intian TV:lle ja valmisteli tätä
yhteistyöelokuvaansa. Aloite tuli Ranskan kulttuuriministeriltä,
ja mukaan tulivat ranskalainen, belgialainen ja sveitsiläinen tuottaja.
Elokuva on tehty Intiassa, koska Mrinal ei suostunut muualla kuvaamaan.
Tarina on raamatullinen. Kaksi miestä aloittavat uuden elämän
kaikesta irrallaan, mutta vähitellen kuvaan tulee nainen, kauppias,
raha, omistaminen ja elämä mutkistuu. Tämä on elokuva
omistamisen kirouksesta. Mrinal joutui hyväksymään yhteistuotannossa
italialaisen kuvaajan ja leikkaamaan elokuvan Belgiassa. Mitenkähän
lie sujunut ryhmätyö?
Seuraavana vuonna Mrinal Sen teki taas puhtaasti intialaisen elokuvan, ja
ilmeisen arasta aiheesta, sillä tänne kantautuneiden tietojen
mukaan hän jätti sen esittämättä 'poliittisista
syistä'.
1988 Sen taas sai julkisuuteen uuden elokuvan, nimeltään
Ekdin Achanak.
Se kertoo virkamiehestä, joka äkkiä eräänä
päivänä vain lähtee ja katoaa. Ilmeisesti 'keskiluokan
ruumiinavaus' jatkuu.
TYÖTAVOISTA Alkuun
SUUNNITTELUSSA
Hän on haastattelussa sanonut: "En ole Kurosawa, en Satyajit
Ray, en Godard, jotka uskovat luonnosten piirtämiseen ja kaiken paperilla
suunnitteluun. Minä en yksinkertaisesti osaa tehdä sitä.
En pysty piirtämään edes suoraa viivaa." Sen kehittelee
kuvauspaikalla mieleen tulevista ideoista kohtauksia, joista saattaa tulla
jopa elokuvan tärkeimpiä.
KUVAUSVAIHEESSA
Sen itse kertoo kuvaavansa nopeasti, yleensä kolmessa viikossa koko
elokuvan, mutta leikkaavansa sitten hitaasti. Hän uskoo ryhmän
yhdessäoloon, eräänlaiseen 'kommuunissa asumiseen' ja yhdessä
kasvamiseen kuvauksen aikana. Sen myös sallii melkoisia muutoksia käsikirjoitukseen
esimerkiksi näyttelijöilleen, improvisointiakin, mutta leikkauksella
sitten muokkaa itse haluamansa elokuvan. Aina hänellä kuitenkin
on käsikirjoitus, hänen itsensä muokkaama kirjallinen teos,
joskus tiukka, joskus löysempi.
"En työskentele studiossa. Käytän näyttelijöitä
poliittisista-ja katuteatteriryhmistä, myös amatöörejä.
Kaikki me menemme yhdessä vaikkapa johonkin kylään tekemään
elokuvaa muutamaksi viikoksi, asumme yhdessä, syömme mitä
saamme, ainoa vaatimukseni on, että käymälät on oltava,
määrätty perushygienia.
Se on äärimmäisen vaikeaa ja kiinnostavaa. On aluksi vaikeaa
muodostaa suhteet henkilöihin, joiden kanssa tekee elokuvaa, mutta
kun se tapahtuu, minäkin muutun, kehityn. Tärkeintä on kunnioittaa
ihmisiä ja ystävystyä lähellä olevien kanssa."
RAHOITUKSESTA
Elokuvat on tuottanut kuka kulloinkin, ja ilmeisesti melko suuri osa tarmosta
ja ajasta on kulunut rahoituksen järjestämiseen. Valtiollinen
rahoitusyhtiö tai osavaltion hallitus on rahoittanut muutaman elokuvan.
Kansainvälisten menestysten jälkeen, lähinnä kahdeksankymmentäluvulla
rahoitus on helpottunut. Myös Sen itse on toiminut omien elokuviensa
tuottajana.
Mrinal Senin tuottaja Choukhani arvioi 1984, että halpatuottoisen elokuvan
on saatava kotimaassaan 12 miljoonaa katsojaa, jotta se kannattaisi. Senin
tapauksessa ulkomaanlevitys on muodostunut pelastusrenkaaksi. Intian tuotantosysteemistä
Sen on sanonut: "Elokuvia voitaisiin tehdä halvemmalla. Kun esitän
tuottajalle idean ja oman budjettini, hän saattaisi hyväksyä
tuotannon, mutta kymmenen kertaa suuremmalla budjetilla saadakseen suuremman
voiton. Minun ongelmani on, etten halua tähtiä. Parashuramia tehdessämme
näyttelijät asuivat kerjäläisten kanssa kadulla. Ostimme
vaatteet kerjäläisiltä, mutta ne kyllä desinfioitiin
kunnolla. Minun periaatteeni on tehdä halvalla."
Tuotantotilastot esimerkiksi vuodelta -83 osoittavat hyvin, mistä Mrinal
Sen puhuu. Silloin halvalla tehdyt elokuvat maksoivat Intiassa noin 0.75
mmk, elokuvat keskimäärin 3.5 miljoonaa markkaa ja monen tähden
elokuvat noin 13 miljoonaa. Suurtuottajat tuottivat kuitenkin mieluiten
kalliita elokuvia ja saivat niistä suurimman voiton. Sen teki kansainvälistäkin
huomiota saaneen elokuvansa Khandhar (Rauniot) vain puolen miljoonan budjetilla
kyseisenä vuonna.
KANSALLISESTA ELOKUVASTA Alkuun
Kansalliseen elokuvaan sinänsä Sen ei oikein usko. Hänestä
kehitys on kärjistymässä etuoikeutettujen elokuvaan ja vähempiosaisten
elokuvaan. Kansallisuus ei sinä paljoa paina. Silti hän on sanonut,
että hän voi tehdä elokuvia vain Intiassa, omassa ympäristössään.
Mrinal Senin mielestä hyvä elokuva syntyy, kun ohjaaja yrittää
puhua totta, olla uskollinen omalle ympäristölleen, eikä
yritä olla kansainvälinen.
Tahti Mrinal Senillä on ollut jokseenkin elokuva vuodessa. Hän
on tehnyt reilun kolmenkymmenen vuoden aikana (1956-88) kaksikymmentäkuusi
elokuvaa, pitkän dokumentin, TV-elokuvan, TV-sarjan, kaksi kirjaa,
ja piti sitäpaitsi tauon epäonnistuneen ensimmäisen elokuvansa
jälkeen.
MRINAL SEN OPETTAJANA
"Olen ollut vierailevana luennoitsijana Poonassa (Valtion elokuvakoulu)
jonkin aikaa. Nautin, en luennoimisesta, vaan opiskelijoiden tapaamisesta,
heidän kanssaan keskustelemisesta kuudesta aamulla aina puoleen yöhön
asti. Olen näet aamuvirkku. Poonassa juttelemme ja väittelemme
elokuvasta koko päivän. Kun palaan kotiin, tunnen, että minä
olen oppinut paljon enemmän kuin opiskelijat."
TAUSTATIETOA INTIAN ELOKUVASTA ..... Alkuun
KIELIKYSYMYS INTIALAISESSA ELOKUVASSA
Intiassa on 16 virallista kieltä ja väestölaskennassa
on kirjattu 1652 eri äidinkieltä. Maassa tehdään elokuvia
yli kolmellakymmenellä kielellä.
Valtaosa tuotannosta on kuitenkin seitsemällä pääkielellä,
muilla tehdään vain marginaalisia rippeitä. Esimerkiksi kantakielellä
sanskriitilla on tehty vain yksi elokuva.
Tällaisessa jättiläisvaltiossa, joka on noin euroopan kokoinen
ja jossa on yli 700 miljoonaa asukasta ja lukumääräisesti
maailman suurin elokuvatuotanto ei kielen valinta suinkaan ole yhdentekevää,
varsinkin kun lukutaito ei ole kovin yleistä (vuosikymmen sitten lukutaitoisia
oli noin kolmekymmentä prosenttia kansasta ja se oli voimakkaassa nousussa
romahdettuaan Englannin siirtomaa-aikana).
Maassa on kaksi pääkielialuetta, eteläinen ja pohjoinen.
Etelässä puhutaan dravida-heimojen perintöä olevia kieliä,
esimerkiksi telugu, kannada, marathi ja tamil. Pohjois- ja keskiosissa maata
kieli on peräisin sanskriitista, joka on vuosituhansia ollut hallinnon
ja varsinkin oikeuslaitoksen kieli. Siitä on eri alueille kehittynyt
eri versioita, kuten bengali, hindustani ja oriya. Näitä yhdistämään
on syntynyt joskus keskiajalla ns. basaarikieli, josta suoraan muodostui
hindi ja urdu. Intian ensimmäinen äänielokuva tehtiin vuonna
1931, ja kieli oli hindi tai urdu, tietolähteestä riippuen, mutta
puhuttunahan niillä ei ole mainittavaa eroa. Hindiin on vain tullut
runsaasti lainoja sanskriitista, kun siitä muodostui kirjakieli viime
vuosisadalla. Urdu taas on muslimiväestön kieli, johon lainoja
on otettu persiasta, ja se kirjoitetaan arabialais-persialaisin kirjainmerkein.
Hindin kirjoitustapa taas on peräisin sanskriitista.
Vuonna 1965 hindistä tehtiin Intian virallinen kieli, jota puhutaan
koko maassa virastoissa. Sillä korvattiin siirtomaaherrojen perua olevan
englannin käyttö. Mrinal Senin äidinkieli bengali on vain
noin 55 miljoonan ihmisen kieli, kun suurempia kieliä puhuu moninkertainen
yleisö ja hindiä ymmärtää periaatteessa koko maa.
Sen on ohjannut bengalin, hindin, oriyan ja telugun kielisiä elokuvia.
Näistä oriya muistuttaa niin paljon bengalia, että hän
saattoi ohjata äidinkielellään, ja kaikki kuitenkin ymmärsivät,
vaikka eivät sitä puhuneetkaan.
Telugu sensijaan on aivan outo kieli Senille, mutta hän sanoo, että
köyhyyden olemus on kaikkialla maailmassa sama, samoin köyhien
hyväksikäyttö. On vain tallennettava uskollisesti siihen
liittyvät ympäristö, asumis- ruokailu-puhe- ja pukeutumistavat,
ja kunnioitettava henkilöitään. Cannesissa argentiinalainen
ohjaaja oli sanonut hänelle nähtyään Oka Oorie Kathan,
että tämä Intiassa tehty elokuva olisi aivan hyvin voitu
tehdä Argentiinassa.
Jostakin kummallisesta syystä lähinnä vain bengalilaiset
elokuvat ovat saavuttaneet laajempaa levikkiä kansainvälisesti.
Ehkä osasyynä on Kalkutan asema vilkkaana satamakaupunkina, jossa
erilaiset kulttuurivirtaukset ovat kohdanneet vuosisatojen ajan. Bengalilainen
kirjallisuus on nimittäin samantapaisessa erikoisasemassa maassaan.
Luonnollisesti se, että kielialue on liian pieni pitämään
yllä mittavaa elokuvatuotantoa pakottaa tekijät etsiytymään
oman alueensa ulkopuolelle, ja Kalkuttalaiset kääntyvät silloin
myös ulkomaihin päin, kun taas länsirannikon Bombay turvaa
sisämaahan, mutta sehän onkin hindinkielistä aluetta, ja
markkinoita riittää kotimaassakin.
INTIALAINEN KÄY ELOKUVISSA
Tässä seitsemänsadan miljoonan asukkaan maassa (-87; vuosikymmen
myöhemmin 900 miljoonaa) tuotetaan siis vuosittain yli kahdeksansataa
elokuvaa, enemmän kuin missään muualla maailmassa. Näistä
elokuvista noin kolmekymmentä on bengalinkielisiä. Kun valtaosa
väestöstä on edelleen lukutaidotonta, eikä TV:llä
ole mainittavaa levinneisyyttä, on elokuvissakäynti suosittua
viihdettä. Teatterit ovat hyvin vaihtelevia ulkoilmaesityksistä,
teltoista ja vanhoista murjuista aina palatseihin asti, ja liput ovat halpoja.
Maassa on yli kaksitoistatuhatta elokuvateatteria, joista noin kolmannes
on kiertäviä. Intialaiset käyvät elokuvissa uskomattomat
seitsemänkymmentä miljoonaa kertaa viikossa, siis kymmenesosa
kansasta joka viikko.
MRINAL SENIN AJATUKSIA ELOKUVASTA Alkuun
Filmimogulit väittävät, että elokuvanteko on hyvin
kallista ja kuuluu vain monopoleille. Me yritämme todistaa, että
se ei ole niin kallista, että elokuvanteko on jokaisen asia.
Voimakkaammin kuin useimmat elokuvat on minuun vaikuttanut teatteri, Brechtin
ja Peter Weissin näytelmät.
Tärkein opettajani on ollut ja on edelleen - todellisuus.
Voit vain projisoida käsityksesi todellisuudesta elokuvaan, et todellisuutta
sellaisenaan.
Luulen, että elokuvanteko pitää minut nuorena. Jokaisen uuden
tehtävän mukana on aina kasvettava.
Elokuvani pakottavat minut ajattelemaan uudestaan jo valmiiksi mietityt
asiat, jopa muuttamaan kantaani.
Lähestymme hitaasti, mutta vastustamattomasti kahden kulttuurin aikaa,
etuoikeutettujen ja alistettujen kulttuureita.
Minusta tuntuu, että ennen pitkää kansallinen elokuva häviää.
On vain elokuvaa etuoikeutettujen näkökulmasta ja elokuvaa heikompiosaisten
näkökulmasta. Elokuvalla on oltava sisältö. Jopa abstraktiolla
on jotakin sanottavaa. Sekin on tekijänsä elämänkokemuksista
lähtöisin.
Jonkin aikaa olen jättänyt loppuratkaisun auki. Haluan, että
yleisö alkaa kysellä kysymyksiä kunnes he löytävät
itse jonkin ratkaisun.
Yleisö haluaisi valmiit ratkaisut, tulla syötetyksi. He eivät
halua ajatella.
Urheilu ja TV tappavat systemaattisesti ihmisten herkkyyttä, samoin
suuren budjetin viihde-elokuvat.
Haluaisin olla taiteilija, joka suodattaa vallankumouksellisia ajatuksia
katsojan tajuntaan.
Minusta taide on aina propagandaa, mutta propaganda ei aina ole taidetta.
Elokuva on 'äpärä-taidetta' ja juuri siksi niin vahvaa. Se
on sekoitus monista erilaisista asioista ja sen vuoksi voimakkaampaa kuin
muut taiteet. On vain löydettävä oikea sekoitus.
FILMOGRAFIA Alkuun
Kaikissa ohjaajana on Mrinal Sen, käsikirjoitus on myös hänen,
ellei toisin mainita. Lyhenteet: Kä = käsikirjoitus, Ku = kuvaus,
Le = leikkaus, La: = lavastus, Mu = musiikki, Nä = näyttelijät,
Tu = tuotanto, MS = Mrinal Sen Suomessa Senin elokuvia on esitetty Elokuva-arkistossa,
TV-1:ssä ja TV-2:ssa. Esityspaikka ja aika on suomenkielisen nimen
jälkeen, jos ne ovat tiedossa.
Pitkät elokuvat:
1956 RAAT BHORE (The Dawn) (Aamunkoitto)
Ku: Ramananda Sen Mu: Salil Chowdhury, Anal Chatterjee Nä: Manik ja
Sabitri Chatterjee, kieli bengali.
1959 NEEL AKASHER NEECHEY (Under the Blue Sky)
Kä: Mahadevi Verman aiheesta MS Ku: Sailaja Chatterjee Mu: Hemanta
Mukherjee Nä: Kali Banerjee, Manju Devi, Bikash Roy. Bengali, 120min.
1960 BAISHEY SHRAVANA (Wedding Day)
Kä: Kanai Bosen idean pohjalta MS Ku: Sailaja Chatterjee
Le: Subodh Roy Mu: Hemanta Mukherjee Nä: Jnanesh Mukherjee, Madhabi
Mukherjee, Hemangini Devi, Umanath Bhattacherjee, Sumita Dasgupta Tu: Bijoy
Chatterjee ja Asoak Roy, Kallol Films. Bengali, 110 min.
1961 PUNASHA (Over Again)
Kä: Ashish Barmanin tarinasta MS Ku: Sailaja Chatterjee Mu: Samaresh
Roy Nä: Soumitra Chatterjee, Kanika Majumdar, N. Viswanathan. Bengali,
120 min.
1962 ABASHESHEY (And at Last)
Kä: MS, Achinta Sen Guptan kertomuksen pohjalta. Ku: Sailaja Chatterjee
Mu: Robin Chatterjee Nä: Sabitri Chatterjee Asit Baran, Anup Kumar,
Sulata Chowdhury, Utpal Dutt. Bengali, 120 min.
1964 PRATINIDHI (The Representative)
Kä: MS, Achinta Sen Guptan kertomuksen pohjalta. Ku: Sailaja Chatterjee
Mu: Hemanta Mukherjee Nä: Soumitra ja Sabitri Chatterjee, Satya Banerjee.
Bengali, 120 min
1965 AKASH KUSUM (Up in the Clouds) (Ylhäällä pilvissä,
Arkisto -84)
Kä: MS, Ashish Burmanin kertomuksesta. Ku: Sailaja Chatterjee Le: Gangadhar
Naskar Mu: Sudhin Das Gupta Nä: Soumitra ja Subhendu Chatterjee, Aparna
Sen, Jnanesh Mukherjee, Haradhan Banerjee, Sova Sen Tu: Purbachal Films.
Bengali, 110 min.
1966 MATIRA MANISHA (Two Brothers) (Kaksi veljestä, TV-1 -71)
Kä: MS ja Gopal Choturay, Kalindi Panigrahin aiheen mukaan. Ku: Sailaja
Chatterjee Le: Gangadhar Naskar Mu: Bhubaneswar Misra Nä: Sarat Pujari,
Prasanta Nanda, Sujata, Ram Mania Tu: Babulal Doshi, kieli oriya, 125 min.
1969 BHUVAN SHOME (Mr. Shome)
(Herra Shome, Arkisto -84 ja TV-1)
Kä: Banaphoolin aiheen pohjalta MS, Ku: K.K. Mahajan Le: Gangadhar
Naskar, Dinkar Saythe, Rajendra Naik Mu: Vijaya Raghava Rao Nä: Utpal
Dutt, Suhasini Mulay, Sadhu Meher Tu: MS, Piyali Films, kieli hindi, 96
min.
1970 ICHHAPURAN (The Wish-Fulfillment)
Ku:(väri) K.K. Mahajan Mu: Vijay Raghava Rao Nä: Raju, Sadhu Meher,
Shekhar Catterjee. Kielet bengali/hindi, 70 min
1971 EK ADHURI KAHANI (An Unfinished Story) (Keskeneräinen tarina)
Ku: K.K. Mahajan Mu: Vijay Raghava Rao Nä: Utpal Dutt, Sekhar Chatterjee
Tu: Arun Kaul Produktions, kieli bengali, 110 min, hindinkielinen versio
(-72) pidempi, 115 min. 1971 INTERVIEW (Haastattelu TV-1 v. -75)
Kä: MS, Ashis Burman Ku: K.K. Mahajan Le: Gangadhar Naskar Mu: Vijay
Raghava Rao Nä: Ranjit Mullick, Sekhar Chatterjee, Karuna Banerjee,
Mamata Banerjee, Bulbul Mikherjee Tu: MS, bengali, 87 min.
1972 CALCUTTA 71 (Kalkutta 1971)
Kä: MS Subodh Ghosen tarinan pohjalta. Ku: K.K. Mahajan Le: Gangadhar
Naskar Mu: Ananda Shankar Nä: Madhabi Mukherjee, Suhasini Mulay, Gita
Sen, Utpal Dutt, Sekhar Chatterjee, Raju Tu: D.S. Sultania, bengali, 125
min.
1973 PADATIK (The Guerilla Fighter) (Gerilla)
Kä: MS ja Ashis Burman jälkimmäisen kertomuksen pohjalta.
Ku: K.K. Mahajan Mu: Ananda Shankar Nä: Simmi Garewal, Dhritiman Chatterjee,
Bijon Bhattacharya. Bengali, 93 min.
1974 CHORUS (Kuoro)
Kä: MS, Mohit Chattopadhyaya Ku: K.K. Mahajan Le: Gangadhar Naskar
Mu: Ananda Shankar Nä: Utpal Dutt, Asit Banerjee, Gita Sen Tu: MS,
bengali, 119 min.
Palkittu Moskovassa -75.
1976 MRIGAYAA (The Royal Hunt) (Kuninkaallinen metsästys, Arkisto -84)
Kä: MS ja Mohit Chattopadhyaya Bhagabati Charan Panigrahin kertomuksen
mukaan. Ku: K.K. Mahajan (väri) Le: Gangadhar Naskar Mu: Salil Chowdhury
Nä: Mittun Chakraborty, Mamata Shankar, Robert Wright. Kieli hindi,
pituustiedot vaihtelevat 110, 114, 130 min.
1977 OKA OORIE KATHA (The Outsiders)
(Äärimmäisellä rajalla, Arkisto ja TV-2) Kä: MS
ja Mohit Chattopadhyaya Prem Chandin romaanista 'Kafan'. Ku: K.K. Mahajan
(väri) Le: Gangadhar Naskar Mu: Vijay Raghava Rao Nä: Vasudeva
Rao, Narayana Rao, Mamata Shankar, A.R. Krishna. Tu: A. Parandhama Reddy,
Chandrodaya Art Films. Kielet telugu / hindi, 115 min.
Palkittu Karlovy Varyssa -78
1978 PARASHURAM (The Man with the Axe) (Mies ja kirves, Arkisto ja TV-2)
Kä: Ms ja Mohit Chattopadhyaya Ku: Ranjit Roy (väri) Le: Gangadhar
Naskar Mu: B.V. Karanth Nä: Arun Mukherjee, Srila Majumdar, Bibhash
Chakraborty, Jayanta Tu: Department of Information, Government of West Bengal,
bengali, 99 min.
Palkittu Moskovassa -79
1979 EKDIN PRATIDIN (And Quiet Rolls the Dawn)
(Kohta on jo aamu, TV-2)
Kä: MS Amalendu Chakrabortyn kertomuksen mukaan. Ku: K.K. Mahajan (väri)
Le: Gangadhar Naskar Mu: B.V. Karanth Nä: Satya Banerjee, Gita Sen,
Mamata Shankar, Sreela Majumdar Tu: MS, bengali, 92 min.
1980 AKALER SANDHANE (In Search of Famine) (Nälänhätää
etsimässä, Arkisto -84)
Kä: MS Amalendu Chakrabortyn kertomuksen mukaan.
Ku: K.K. Mahajan (väri) Le: Gangadhar Naskar Mu: Salil Chowdhury Nä:
Dhritiman Chatterjee, Smita Patil, Sreela Majumdar, Gita Sen. Tu: Dhiresh
Kr. Chakraborty, bengali, 123 min.
Palkittu Berliinissä -81
1981 CHAALCHITRA (Caleidoscope) (Kaleidoskooppi, Arkisto -84)
Ku: K.K. Mahajan (väri) Le: Gangadhar Naskar Mu: Aloknath Dey Nä:
Anjan Dutt, Gita Sen, Utpal Dutt Tu: Dhiresh Chakraborty, D.K. Films, bengali,
89 min.
Palkittu Venetsiassa -81
1982 KHARIJ (The Case is Closed)
Kä: MS Ramapada Chowdhuryn kertomuksen mukaan.
Ku: K.K. Mahajan (väri) Le: Gangadhar Naskar Mu: B.V. Karanth La: Nitish
Roy Nä: Mamata Shankar, Anjan Dutt, Sreela Majumder Tu: Neelkanth Films,
bengali, 95 min.
Palkintoja Cannes -83, Valladolid -83, Chicago -83
1983 KHANDHAR (The Ruins) (Rauniot, TV-2 v. -86)
Kä: Premandra Mitran aiheen mukaan MS Ku: K.K. Mahajan (väri)
Le: Mrinmoy Chakraborty Mu: Bhaskar Chandavarkar La: Nitish Roy Nä:
Shabana Azmi, Naseeruddin Shah, Gita Sen, Pankaj Kapoor, Annu Kapoor Tu:
Jagadish ja Pushpa Choukhani, hindi, 102 min.
Palkittu Chicagossa -84.
1986 GENESIS
Kä: Sumaresh Basun romaanin pohjalta MS yhdessä Mohit Chattopadhyan
kanssa Ku: Carlo Varini (väri, 1:1.85) Le: Elizabeth Waelchli Mu: Ravi
Shankar La: Nitish Roy Nä: Shabana Azmi, Naseeruddin Shah, Om Puri,
M.K. Raina Tu: Scarabee Films (Ranska), alkukieli hindi, 105 min.
1987 Jätti esittämättä valmistuneen elokuvansa 'poliittisista
syistä'.
1988 EKDIN ACHANAK (And Suddendly One Day..)
Kä Ramapada Choudhurin aiheen pohjalta MS Ku: K.K. Mahajan Nä:
Shreeram Lagoo, Aneeta Kanwar, Deepti Nawal Tu: NFDC, kieli bengali.
Tutkimustyöni jälkeen (-89) Sen on jatkanut tuotantoaan
seuraavasti:
1990 CITY LIFE
1992 MAHAPRITHIVI (World Within, World Without), alkukieli Bengali.
Kertoo Kalkutasta ja Saksojen yhdistämiseen johtaneista tapahtumista.
1994 ANTAREEN (The Confined ) , alkukieli Bengali, Kä: MS, Ku:
Shashi Anand, Tu: NFDC
Dokumentti- ja TV-elokuvat
1967 MOVING PERSPECTIVES
Värillinen dokumentti, tilaajana Intian valtio.
1984 TASVEER APNI APNI Intian TV:lle, hindi, 65 min.
1980-luvun puolivälissä sarja Intian TV:lle.
Kirjat
Sen käänsi 50-luvulla monia eurooppalaisia kirjailijoita bengaliksi,
mm Peter Weissia ja Karel Capekia.
50-luvun lopulla hän kirjoitti kirjan Chaplinista ja tämän
elokuvista. 1977 VIEWS ON CINEMA, Kalkutta, Ishan, loppuunmyyty
Senistä tehty dokumenttielokuva
TEN DAYS IN CALCUTTA, a portrait of Mrinal Sen, 1983
Ohj: Reinhard Hauff, tuotanto Bioskop-Film, München / WDR, Köln,
kieli saksa (englanti), 16mm väri, 82 min., sisältää
otteita Senin elokuvista Bhuvan Shome, Calcutta 71, Ekdin Pratidin, Akaler
Sandhane, Kharij ja Khandhar.
Palkintoja festivaaleilla
Moskova, Berliini, Karlovy Vary, Cannes, Venetsia, Chicago, Valladolid,
Delhi ym. Senin elokuvia on valittu useita kertoja Intiassa vuoden parhaaksi
elokuvaksi. |
|