Takaisin DV-sivulle    
   

iMovie2 - työskentelyohjeita

(iMovie3 on sittemmin ilmestynyt. Siinä on pieniä eroavaisuuksia)

Maaliskuu 2001

 

iMovie tekstit

 

iMovie pikanäppäimet

 

Vaihtoehtoinen editointitapa

 

Vaihtoehtoinen valintatapa

 

 

Ohjelmassa on kuvaruutuohjeet, joita voi katsoa milloin tahansa kesken editoinnin.

Ohjelma ei tunnista kaikkia kameroita heti, vaan voi vaatia ohjelman käynnistyksen uudestaan ja uuden äprojektinä luomisen joskus jopa koneen käynnistyksen kamera kytkettynä, kasetti koneessa ja katselutilassa. Jos alapalkissa sitkeästi lukee elokuvan nimen perässä (NTSC) ohjelma ei tunnista kameraa eurooppalaiseksi (PAL), vaan vaatii uuden käynnistyksen. OS9:n Virtuaalimuistin käyttö voi vaikeuttaa editointia, erityisesti takaisin kameralle siirtoa.

Tässä työn kulku yksinkertaisesti:

iMovie pyrkii aloittamaan videon nimellä "Ensimmäinen elokuvani" - myös kokeneille leikkaajille. Sille voi toki antaa uuden nimen jo projektin luontivaiheessa. Silloin myös määritellään, minne se talletetaan. Sitä kannattaa hetki harkita, jotta myöhemmin löytää omansa. Levylle voi tehdä valmiiksi eri nimisiä kansioita eri tarkoituksiin. Siellä olevaa projektitiedostoa näpäyttämällä voi avata iMoviessa juuri tämän videon - ja sen voi helposti poistaa kun video on valmis ja talletettu nauhalle. Sen seurana on saman videon materiaali Media-kansiossa.

Ensin kaapataan kuvat sisään kun kamera on kytketty tietokoneeseen. Kameraa käytetään ison ruudun alla olevista käyttösäätimistä. Pikakelaukset vaativat jatkuvaa painamista. Kaappaa-napista materiaalia alkaa virrata sisään ja ohjelma jakaa sen kuviin alkuperäisessä järjestyksessä. Homman voi välillä keskeyttää ja kelailla tai pelkän kaappauksen voi keskeyttää.

Oikeaan laitaan ilmestyvät leikkeet. Niitä voi nimetä osuvammin, poistaa tarpeettomat (hiirellä valinta, delete/backspace-näppäin).
Valitsemalla leikkeen hiirellä se siirtyy isompaan ikkunaan, jossa sitä voi katsella ja rajata. Jos aikoo tehdä samasta pätkästä monia eri kuvia, sen voi nyt kopioida leikepöydälle, sillä leikkeet ähäviävätä leikepöydältä samalla kun ne ottaa osaksi videota. Valitun leikkeen kopiointi on äärettömän yksinkertaista: Omppunäppäin (jatkossa O) pohjassa painetaan ensin C (Copy) ja sitten V(Paste, palauta).
Leikkeistä tulee osa videota, kun ne vedetään alapalkkiin, aikajanalle ylimmälle eli videoraidalle. Myös tässä voi tehdä kopion pitämällä optio-näppäin pohjassa raahauksen ajan. Tässä vaiheessa olisi hyvä harkita järjestys, vaikka sitä voikin muuttaa.

Helpoimmin järjestely sujuu ruutuohjeiden mukaan kuvaselaimessa (silmäsymboli). Siinä voi vedellä hiirellä kuvia mieleiseensä järjestykseen. Itse editoin kuitenkin mieluummin aikajanalla, sillä se kertoo havainnollisemmin videon etenemisen, kuvien pituudet jne. Alkujärjestelyt voi kuitenkin hoitaa helposti kuvaselaimessa. Sitä ja aikajanaa voi vapaasti vaihdella työn edistyessä.

Leikkeet voi vetää aikajanalla olevien kuvien perään tai väliin siellä näkyvien pystyviivojen (kuvaleikkausten) kohdalle. Tuleva leikkauskohta muuttuu turkoosin väriseksi kun raahaa leikettä sen lähelle. Jos viimeinen kuva on hyvin lyhyt, uusi voi helposti lipsahtaa sen eteen eikä perään. Tarkkaile siis värikoodia.


Aikajanalla olevaa kuvaa näpäyttämällä se näkyy isommassa ikkunassa, jossa sitä voidaan muokata. Aikajana pitää olla valittuna, jos sitä halutaan katsoa videona. Jos sieltä on 1 kuva valittuna (keltaisena) , vain sitä näytetään. Aluksi on vaikea mieltää, mikä osio on milloinkin valittuna. Erityisesti aikajanaa voi joutua painamaan hiirellä kahdestikin, ennen kuin sitä voi katsella. Leikkeiden ja reunuksen välissä oleva, viivoitettu alue on paras paikka hiirelle. Omppu + D eli Deselect poistaa itsepintaiset valinnat.

Muokkaus tapahtuu ison ikkunan alapuolella olevalla "pikakelaus-kolmiolla". Helpoimmin tällä ohjelmalla tapahtuu turhan materiaalin poisto. Jos leikkeessä on käyttökelpoista vain 1 selkeä kohta, senkin voi valita.

Poisto: Kolmiolla etsitään sopiva paikka. Sen voi varmistaa normaalinopeudella käyttämällä välilyöntiä startti- ja pysäytysnappulana. Kolmion alapuolella on pikkuviivojen jana. Sen alapuolella, hiirellä (nappula pohjassa) vetämällä saat valittua poistettavan kohdan. Siihen ilmestyy ns. rajausmerkit ja keltainen palkki sinisen tilalle. Rajausmerkkejä voi siirrellä yksitellen. O+X poistaa valitun alueen. Väärän poiston saa peruutettua - ei paniikkia. O+D poistaa virheellisen valinnan jotta voit tehdä kokonaan uuden.

Valinnan voi tarkentaa nuolinäppäimillä ruudun kerrallaan ja hiirellä voi valita kumpaa päätä käsitellään.


Jos käytät vain yhden määrätyn osan pätkästä, on helpompaa valita se ja painaa O+K ja valinnan ulkopuoliset osat häviävät.
Yksittäisten pätkien muokkausta voi tehdä missä vaiheessa tahansa, mutta siirrosten, efektien ja otsikoiden teon jälkeen se vaikuttaa myös näihin. Tee se siis ensin valmiiksi. Sen voi tehdä myös leikepöydällä oleville leikkeille, jotka vasta myöhemmin sijoitetaan paikalleen videoon.

Pitkässä videossa tarkkuus pikakelauksessa on huono, joten kannattaa valita aikajanalta kyseinen kuva ja sen saa yksin näyttöön. Aikajana siirtyy oikeaan paikkaan, kun pikakelauksen jälkeen käyttää videota hetken painamalla välilyöntiä kahdesti. (Toimii jostakin syystä vain eteenpäin)


Pätkän siirto toiseen paikkaan: valitse siirrettävä, leikkaa se ( O+X), siirrä aikajanan kolmiomerkki uuteen paikkaan ja sijoita (O+V) pätkä uudelleen. Käytin sanaa pätkä, en leike siksi, että se voi myös sisältää osia useista leikkeistä. Jos aikajanalla on leike valittuna (keltainen) uusi menee sen perään. Ellei valintaa ole, sen saa myös keskelle kolmion osoittamaan paikkaan. Siirtää voi myös kokonaisia leikkeitä. Silloin valinnaksi riittää hiiren näpäytys leikkeen päällä. Useita leikkeitä valitaan vaihtonäppäin pohjassa.

Siirros, otsikko ja efektit ovat itsessään varsin selväpiirteisiä, joten ei niistä paljoa. Ne saadaan käyttöön vetämällä esim. valitsemasi tekstitystapa hiirellä haluttuun kohtaan aikajanaa, leikkauskohdan päälle. Tekstitys voi tuntua rajoittuneelta, vaikka tyylejä onkin lukuisia, mutta kohtaa ruudussa et pääse valitsemaan. Siihen auttaa joissakin tyyleissä tyhjien rivien tekeminen ja välilyöntien sijoittaminen riveille. Kokeile. Jos et halua tekstejä kuvan alusta vaan vähän myöhemmin, kuvaan on tehtävä "valeleikkaus" haluttuun, kolmion ilmaisemaan kohtaan (O+T).

Välikuva Videota usein kuvitetaan, kuvia vaihdetaan säilyttäen alkuperäinen ääni ja videon pituus. iMovie2:lla sekin on yksinkertaista. Valitaan sijoitettava kuva oikean mittaisena, kopioidaan se (O+C) ja äSijoitetaan päälle toistopaikassaä eli aikajanan kolmion osoittamassa paikassa toiminto-valikosta tai näppäimistöltä (O+Vaihto+V). Aikaisemmin tehdyt efektit ja äänityöt voivat vaikeuttaa tätä toimintaa.

Ääni on yllättävän monipuolinen tämän hintaiselle ohjelmalle. Videoleikkeissä on oma ääni ja sen lisäksi on 2 ääniraitaa. Raidalle 1 voi äänittää puhetta tai musiikkia CD:ltä tai tietokoneeseen liitetyltä nauhurilta tai mikrofonista. Raidalle 2 voi tuoda äänitiedoston, joka on sopivaa tyyppiä, 44.1 kHz eli CD-normin mukaista. Raitoja voi siirrellä toisilleen, niillä voi olla useita ääniä päällekkäin ja kaikkien voimakkuutta voi säätää. Videoleikkeiden äänenvoimakkuutta säädetään pätkä kerrallaan tai valitsemalla useampi leike kerralla (Vaihtonäppäin pohjassa hiirivalinnoin). Kaikki videoleikkeet voi valita kerralla O+A. Äänen säädin on oikeassa alanurkassa. Ison ruudun alalaidassa on kuuntelusäädin. Jos ääntä haluaa nostaa tai hiljentää keskeltä kuvaa, leike pitää katkaista tuosta kohdasta. Ilmeisesti äänityöt kannattaisi jättää leikkauksen jälkeen ellei tee nimenomaan kuvia äänen mukaan.

Palauta leike on ainakin minulla osoittautunut tarpeelliseksi valinnaksi. Käytetyt leikkeet siis häviävät sotkemasta leikepöytää. Joskus kuitenkin alkaa kaivata jotakin siellä ollutta pätkää. Kun valitset tästä leikkeestä jäljellä olevan osan ja valikosta Toiminto / Palauta media, alkuperäinen leike ilmestyy tämän valinnan tilalle. Sotkuhan siitä syntyy, mutta kopioi tyynesti kaipaamasi osa koko leikkeestä ja poista sitten heti Muokkaus-valikosta äskeinen palautus. Video palautuu ennalleen ja sinulla on muistissa äsken kopioitu osa. Sen voit sijoittaa (O+V) haluamaasi paikkaan.

Renderöinti
on efektien valmiiksi laskentaa. Se on tässä ohjelmassa hoidettu niin fiksusti, että kaikki eivät edes huomaa sellaista tapahtuvan, sillä se tehdään taustalla. Samaan aikaan voit työskennellä ohjelmalla tai siirtyä muihin ohjelmiin, kunhan et lopeta iMovieta. Sen merkkinä on aikajanalla efektin, tekstin tai kuvavaihdon kohdalla pieni punainen alareuna, joka kehittyy renderöinnin edistyessä.

Videoon voi tuoda kuvia ja ääniä Arkisto-valikon lue tiedosto (O+I) valinnalla. Videoksi kelpaa vain Streaming-tyyppinen, jollaiseksi voi esim. QuickTimeProlla tallettaa muita videoita. Valokuvat voivat olla ainakin Photoshop- Jpeg- tai Gif-muotoisia, äänet 44.1kHz:n Aiff-tiedostoja eli CD:n tyyppiä. iMoviesta voi tallettaa ruutuja vaikka printattavaksi tai kuvankäsittelyohjelmaan Jpeg-muodossa. Ilmaisia ääniä, kuvia ja musiikkia saa Applen sivuilta. Myös kaupallisia lisukkeita, plugineita alkaa ilmestyä kuten nämä 40 uutta kuvanvaihtoa ja efektiä kolmellakymmenellä taalalla.

Kun kaikki on kohdallaan, elokuvan voi kirjoittaa kameralle (jos siinä on DV-IN) tai levylle. Nyt oikeassa sivussa olevat ruksit määräävät, mitkä ääniraidat siirretään. Projektiksi talletettuna elokuvasi toki säilyy, mutta vie arvokasta levytilaa. Nauhalle siirretyn videon voi myöhemminkin hakea takaisin koneelle ja jatkaa editointia. Digitaalinen siirtely ei tuhoa laatua. Takaisin hakiessa voi asetuksista poistaa leikkeiksi jaon ja ottaa valmiin videon yhtenä kappaleena materiaalikseen. Tällöin voi edelleen lisäillä ääniä tai kuvia.

G4 koneiden omistajat voivat tehdä elokuvastaan DVD-levyn jos heillä on Superdrive, kirjoittava DVD-asema. iMoviesta talletetaan materiaali iDVD:lle sopivaan muotoon ja sitten vain kirjoitetaan DVD.

 

    iMovie ja tekstitys-juttu on omalla sivullaan
   
iMovien näppäinoikotiet eli pikanäppäimet ovat tehokkain tapa hoitaa editointi. Laitoin ne eri sivulle, jotta voisit tulostaa ne muistilapuksesi.

 

 

Täällä on "erilainen tapa" iMovie2:lla editointiin sekä helpotusta mahdolliseen videon rajausongelmaan.