digivideo.fi etusivu

DV-sivuston etusivulle

Uutisista kerättyjä DV-vinkkejä

Jos sisältö tuntuu tutulta, se johtuu siitä, että olet sen jo lukenut päivittäisistä "uutisista". Aloin kerätä yleispäteviä neuvoja tänne, jotta ne eivät hautaudu historian hämärään.

DV - VHS vertailu

Kameroiden terävyysvertailuja tehdään monella tavalla ja olen niitä itsekin tehnyt DV-kameroille. Erot ovat pieniä ja tulokset voivat jopa vaihdella eri kerroilla. Pieni lipsahdus testissä vaikuttaa paremmuusjärjestykseen. Viime aikoina olenkin tyytynyt "tosielämän testeihin", eli kuvannut kameroilla samaa maisemaa, jossa pienet yksityiskohdat paljastavat, mikä piirtää, mikä ei. Selvää kuitenkin on, että kolmikennoiset kamerat (3CCD) ovat hieman terävämpiä kuin pienimmät yksikennoiset.

Eri DV-kameroilla alkaa jo olla omia "kotisivuja", käyttäjien pitämiä sivustoja. Eilen tutkin Sony TRV900 sivustoa, ja löysin sieltä hyvän vertailun. Samaa materiaalia oli siirretty DV ja VHS-nauhalle ja sitten tutkittiin niiden toistoa.

Tämän jälkeen tuskin kukaan haluaa enää VHS-laatua.

Tässä testissä ei ole edes mukana VHS-kameran huonous, vaan pelkästään se, mitä nauha toistaa. Muitakin mielenkiintoisia ja ilmeisen hyvin toteutettuja testejä tämä sivusto tarjoaa. Mielenkiintoinen piirre paljastui kun eräät testaajat pitivät Panasonicin 3-kennoista jopa parempana kuin omaansa. Kaikki eivät kiivaile oman merkkinsä paremmuudesta, kuten usein on tapana näillä yhden merkin sivuilla.

-------------------------------------------------------

DV-myyttejä

Lainaan taas DV-lehteä (Digital Video / December 1999)

Se kertoo sitkeistä myyteistä DV-keskustelussa. Erityisesti vanhan analogisen formaatin puolustajien puheet vilisevät epätarkkuuksia tai virheitä.

Myytti #1: Meidän DV:mme on parempaa kuin heidän.

Ei pidä paikkaansa. Kaikki DV-formaatit ovat olennaisesti samaa ja kuvanlaatu on sama niin MiniDV, DVCam kuin DVC-PRO nauhoilla. Kameroissa ja objektiiveissa on eroja, mutta itse nauhan välittämä kuva on sama. Vasta DVC-PRO50 on parannettu versio peruskeksinnöstä.

Myytti #4: DV ei ole niin hyvää kuin BetaSP.

Väärin. DV on itse asiassa mustavalkosignaaliltaan terävämpää kuin ammattilaisten standardi BetaSP suhteessa 550/400. Värisignaalit ovat samantasoiset. Löytyy joitakin testejä, joilla Beta näyttää paremmalta, kuten kohteet, joissa on pieniä, kontrastisia liikkuvia osia, esimerkiksi aurinkoinen, tuulinen metsä, mutta yleisesti ottaen laatueroa ei ole. Ääni digitaalinauhoilla on huimasti parempi kuin analogisilla, BetaSP, HI8 tai VHS-formaateilla.

-------------------------------------------------------

720x576

vai

768x576 pixeliä

DV-kameroiden kuvakokoa minulta kysellään usein.

Vaikka se on kerrottu tuolla DV-sivuilla, tulkoon kerratuksi. Kuva kamerasta tulee PAL-järjestelmässä 720x576 pixelin kokoisena ja miljoonilla väreillä (siis teoriassa, eihän kuvapisteitäkään ole miljoonaa). Pixelimäärä vastaa suunnilleen toissavuotisten digitaalikameroiden keskitasoa. Kuvan voi esimerkiksi QuickTimePlayerista kopioida laadukkaasti kuvankäsittelyohjelmaan kunhan videon on ensin saanut tietokoneelleen FireWire-kaapelilla.

Nyt seuraa monelle yllätys. Kuvatut pyöreät muodot ovatkin soikeita ja ihmiset ovat laihtuneet. DV-formaatti muodostuu ns. non-square pixeleistä. Katselussa kuvaa levitetään sivusuunnassa kokoon 768x576 pixeliä, mikä onkin eurooppalaisen PAL-televisionormin digitaalikuvan koko. Tätä voidaan pitää todellisena DV-kameran kuvakokona. Tuodessasi pysäytyskuvia tietokoneelle sinun pitää ottaa tämä levitys huomioon. Muuten mittasuhteet vääristyvät.

------------------------------------------------------

PAL ~ NTSC

-------------------------------------------------------

Kuluuko kamerasi editoinnin katselulaitteena?

Jos kamerasi kuluminen editorin katselulaitteena huolestuttaa sinua, suosittelen kuuntelutestiä.

Korva kiinni kamerassa, mielellään sen pohjassa tai kasettipuolella opit nopeasti erottamaan kuvarummun korkeamman sirinän muista moottoreista, jotka hoitavat mm. aukon säätöä ja tarkennusta.

Kasetti kamerassa kaikki moottorit käyvät. Kun poistan kasetin, rummun ääni loppuu, mutta tarkennus- ja muut säätömoottorit käyvät ainakin ajoittain.

Kun vaihdan Camera (Rec)-asennosta VCR (Play, Player tms.)-asentoon eli nauhuriksi katselua ja kelailua varten, kaikki hiljenee, mikään moottori ei käy, mikään ei pyöri eikä kuluta kameraa. Juuri tässä asennossa editoinnin katselu kameran läpi tapahtuu. Ei siis huolta. Valitettavasti minulla oli vain yksi kamera, Panasonic DX100 kotona, mutta perusperiaate pitäisi olla sama useimmilla DV-laitteilla. Kamera ei kulu toimiessaan katselulaitteena.

Sen sijaan kamera kuluu kaikki ne ajat, jotka pidät sitä päällä, vaikka et kuvaa. Kasetti myös kuluu siitä kohdasta ja teoriassa voisi aiheuttaa virheitä, jos kameran laittaa monet kerrat päälle kuvaamatta pätkääkään.

Kameran kuvarummun kestoksi luvataan esim. 1500 tuntia, mikä tarkoittaa noin tuhat kasettia. Jos katselet kameralla paljon, silloin ehkä vain 300 kasettia. Sekin on amatöörille paljon. En juuri ole tavannut kuvarummun kulumiseen sammuneita kameroita, mutta erilaisiin onnettomuuksiin, putoamiseen, murskautumiseen, tahraantumiseen ja varkauteen loppuu monen käyttö. Ammattikäytössä kuvapäitä puhdistetaan ja vaihdetaan säännöllisesti.

-------------------------------------------------------

Kasettien säilytys

DV-kasettien säilytyksestä ei kovin kummallisia ohjeita ole, mutta yleensä ne kehotetaan pitämään:

- alkuun kelattuna

- pystyasennossa

- tasaisessa lämpötilassa

- pitkässä säilytyksessä pitäisi joka vuosi kelata nauha päästä päähän.

Itse olen huomannut hyvien muistiinpanojen tarpeellisuuden. Kasettikoteloon ei paljon tekstiä mahdu, joten sisällysluettelo pitää olla jossakin muualla. Pölyn vuoksi en tunkisi lisää paperia kasettikotelon sisään ja ulkopuolelle teipatut liuskat eivät kauan kestä. Kasettien numerointi ja järjestyksessä pito vaatii myös ennen pitkää paneutumista. Onko hyviä ehdotuksia?

-------------------------------------------------------

Nauhoja voi käyttää moneen kertaan

Voiko digitaalikasetteja käyttää uudestaan laadun huonontumatta, kysyvät monet. Kun käyttökelpoisen materiaalin on editoinut ja tallettanut toiselle kasetille, voi nauhan toki käyttää uudestaan, moneenkin kertaan. Kymmenellä päällekkäin nauhoituksella en saanut mitään häiriötä aikaan, ja kerrotaan Sonyn testanneen nauhojaan jopa 3000 kertaa. Sen jälkeen testi lopetettiin turhana. Kukaan ei taatusti käytä niin moneen kertaan samaa kasettia.

Kokonaan toinen asia on nauhojen ruttaantuminen nauhoissa tai kameran koneistossa olevan lian tai mekaanisen vian vuoksi. Tätä voi sattua uusillekin nauhoille. Jos se toistuu, on kamera syytä lähettää huoltoon, ellei puhdistuskasetti auta.

-------------------------------------------------------

Pohjaa nauhasi

Kertaus ja tietoisku: Pohjatkaa nauhanne ennen kuin alatte kuvaamaan!

Itsekin unohdin tämän perusasian ja kiireissäni sähläsin sillä seurauksella, että nauhalla näytti olevan 14 minuuttia jälellä, vaikka olikin vajaa 1, eikä varakasettia mukana. Virhe syntyi, kun joskus aikaisemmin olin ottanut neljäntoista minuutin kohdalla kasetin pois kamerasta ja laittanut sen takaisin niin, että väliin jäi sekunti kuvaamatonta ja aikakoodi katkesi. Siitä se alkoi taas nollasta.

Pohjaus tarkoittaa, että koko nauha kuvataan yhtenäisesti alusta loppuun. Se käy verkkolaitteella kotioloissa. Mielellään kuvataan mustaa ja hiljaista. Näin syntyvä jatkuva aikakoodi säilyy nauhalla, vaikka kuvauksen aloittaisi loppupäästä. Nyt myös laskuri pitää paikkansa.

Monet DV-kaappausohjelmat lopettavat toimintansa, kun katkennut aikakoodi tulee eteen. Erityisesti tästä on harmia, jos yrittää siirtää kokonaista kasettia kovalevylle tai automatisoida siirtotoimintaa. Pohjaa siis nauhasi.

Jopa muita neuvovat DV-lehden toimittajat kompastuivat tähän. No, he siirsivät materiaalin uudelle nauhalle, jolla oli yhtenäinen koodi. Sekään ei auttanut. Koodi oli kyllä yhtenäinen nauhurin näytössä, mutta vanhat katkenneet koodit pulpahtivat jostakin esiin ja katkaisivat kopioinnin, kun uutta nauhaa yritettiin siirtää toiselle varmuuskopioksi. Kuulemma vasta hyvin kallis ammattilaisnauhuri olisi pystynyt korjaamaan tilanteen. He jättivät varmuuskopion tekemättä.

-------------------------------------------------------

Kokeile kameraa käteesi

Päivän vinkki, eikä edes omani, vaan esittäjänä on Rod Harlan, President of Digital Video Professionals Association. Lainaus on Desktopvideon vastaavalta päivän vinkki-sivulta.

"Älä osta DV-kameraa kokeilematta sitä ensin omin käsin. Monet kamerat eivät kerta kaikkiaan sovi käteen tai tuntuvat hyvin epämukavalta. Kädet ovat hyvin erilaisia."

-------------------------------------------------------

Koolla on merkitystä

"Remember this important fact: video you record is always better than the video you did not record because you did not carry the camera with you! "

Eli painolla ja käyttömukavuudellakin on puolensa. Kotiin jätetyllä kameralla ei tehdä loistavaa videota.

-------------------------------------------------------

Tätä on FireWire

-

tulevaisuuden liitäntä

Liitännällä voi kytkeä 63 laitetta peräkkäin. Myös kaksi tietokonetta voi käyttää yhteisiä lisälaitteita. Kodin elektroniikka on tulossa IEEE-1394 liitännän pariin. Dataa siirretään paketteina 400 megabitin sekuntinopeudella. Myös laitteet voivat keskustella keskenään ilman tietokoneen välitystä. Laitteissa pitäisi olla kaksi FireWire-porttia, jotta ketjutus sujuu. DV-kameroihin mahtuu vain yksi, joten ne on sijoitettava ketjun päähän.

Kaapeli on ohut ja notkea, 6-napainen (tai 4 jos käyttöjännitettä ei kuljeteta sitä pitkin), maksimipituus on 4.5 metriä yhdelle kaapelille. Sen voi kytkeä virrat päällä, vaikkakin vanhemmat Win-käyttöjärjestelmät eivät silloin aina tunnista laitteita. Vielä nopeampia yhteyksiä ja pidempiä kaapeleita kehitellään.

Tulevaisuuden liitinvalikoima on alarivissä. Kuvalainaukset ovat PC-World-lehdestä.

DV-liitäntä = FireWire = IEEE 1394 = iLink

-------------------------------------------------------

FireWire-kaapeli

on kytkettävä varoen!

DV-kaapeli on pieni ja näppärä. Liitin on 5mm leveä ja paksuinkin kohta vain sentin. Niitä on sekä 4- että 6-napaisia. Syy ei ole pelkästään kuluttajan häkellyttäminen, vaan 6-napaista pitkin kulkee myös käyttöjännite joillekin pikku laitteille. Tietokoneessa on yleensä kuusipiikkinen, kamerassa tämä pienempi nelinapainen. Mahdollisimman lyhyitä kaapeleita suositellaan. Yleensä ne ovat 1.5-2m.

Kaapeleita voi kytkeä virrat päällä. Ne ovat "Hot-pluggable" ainakin teoriassa. Monet kuitenkin kertovat, että editointiohjelma ei tunnista kameraa kaapelin päässä, ellei se ole kytkettynä ennen ohjelman tai jopa koneen käynnistämistä. Mitään en tiedä rikotun kytkettäessä virroissa olevia laitteita toisiinsa FireWire-kaapelilla.

Sensijaan aina tarkka Adam Wilt, todellinen DV-guru varoittaa, että nelinapaisen kaapelin tai vielä herkemmin sen vastakappaleen saa rikki tunkemalla niitä yhteen vinossa tai väärin päin. Kun vastakappale on kamerassa, seuraa kallis remontti. Olkaa huolellisia kaapeleiden kytkennässä. Eivät ne helposti väärin mene, mutta sekin on siis mahdollista.

-------------------------------------------------------

LP - ei kiitos! ....

Puolinopeus - LP - eli Long Play on videonauhureissa tapa säästää nauhaa hidastamalla sen nopeutta. Normaalisti silloin tingitään myös laadusta. Ei kuitenkaan digitaalinauhalla. On vain yksi DV-laatu, eikä se riipu nauhanopeudesta.

Kaikkihan on siis loistavasti. Saat lisää tilaa nauhalle eikä tarvitse edes laadusta tinkiä?

Asia ei ole aivan näin yksinkertainen. Ensinnäkin DV-nauhan LP ei ole puolinopeus, vaan tunnin nauhalle mahtuu 90 minuuttia. Toiseksi LP ei ole digitaalivideon virallinen ominaisuus. Sitä ei ole määritelty tai normitettu. Niinpä yhdellä kameralla kuvattu "puolinopeus" ei aina toistukaan toisella, ei välttämättä edes saman merkkisellä kameralla. Tästä on kyllä varoitukset useimmissa käyttöohjeissa, mutta ne taitavat olla sitä "pientä pränttiä".

Nauhan virheet, pöly tai lika aiheuttavat pilkkuja, raitoja tai neliönmuotoisia "blokkeja" kuvaan ja nämä virheet ovat sitä todennäköisempiä mitä pienemmälle nauhapinnalle kuva talletetaan. Siis DV:ssä sinänsä hyvin harvinaiset kuvavirheet ovat 50% todennäköisempiä LP-materiaalissa kuin normaalinopeudella. "Sisarformaattien" DVC-PRO ja DVCam nauhureissa miniDV-kasetit toimivat normaalinopeudella (SP), mutta LP-nauhoituksesta ei saa mitään selvää.

Otin asian puheeksi, koska eräät kauppiaat näyttävät vetävän puolinopeuden myyntivaltiksi DV-kamerakaupassaan. Valtti on kyseenalainen.

Tiedän kuvaajia, jotka käyttävät koko ajan LP-nopeutta ja ovat aivan tyytyväisiä. He ottavat tietoisen riskin ja hyväksyvät sen. He eivät ajattele esimerkiksi tilannetta muutaman vuoden päähän, kun kameran vaihto on edessä, ja menneestä jää vain kasa satunnaisesti toimivia kasetteja.

-------------------------------------------------------

Digizoom

Digitaalizoomi on mielestäni turha kapine.

Kameroita mainostetaan zoomin pituudella, mikä ei ole ollenkaan niin tärkeätä kuin laajin kuvakulma - paljonko mahtuu kuvaan. Usein vielä zoomin pituuteen lasketaan mukaan digitaalinen osuus, joka on vain pixeleiden koon kasvattamista ja kuvan laadun huonontamista. Normaalikamerassa saattaa olla 12x zoomi, mutta digitaalisena se onkin 120x. Kuvapisteitä kasvattamalla jollakin näppärällä matematiikalla pituus kasvatetaan kymmenkertaiseksi.

Ellet harrasta julkkisten tai lintujen bongausta et pitkiä zoomeja tarvitse ja jos tarvitset, hanki oikea, ei digitaalinen. Jos kamerassasi sellainen on, kytke se pois, ettet vahingossa huononna kuvaasi.

No, on siitä joskus hupiakin. Oikein pitkällä digizoomilla voi ainakin helteellä ja lumisateessa saada aikaan kummallisia kuvia, jotka näyttävät olevan toisesta maailmasta.

-------------------------------------------------------

Käytä jalustaa

Tee hernepussi

Sääli yleisöäsi, käytä jalustaa.

Tiedän, että se on hankala raahata mukana, mutta maailma on jo riittävän täynnä huojuvia ja horjuvia videoita. Niitä ei kaivata lisää. Se ei ole enää muodikasta.

Yritä edes keskittyä pitämään kuva vakaana hetken aikaa. Jokin tuki auttaa. Zoomin laajakulma-asento ja seinään nojaus helpottaa katselijan oloa.

Voisit tehdä "hernepussin" kameralaukun pohjalle. Sellainen on ainakin parin nyrkin kokoinen kangaspussi, joka täytetään mukavasti muokattavalla materiaalilla, vaikkapa styrox-kuulilla tai herneillä. Sen varaan voi kameran asettaa pöydälle tai kaiteen päälle varsin tukevasti, ellei oikea jalusta ole mukana. On myös pieniä, puristimella varustettuja "jalustoja", jotka voi kiinnittää pöytään, puun oksaan tms. Ne eivät ole kovin käteviä tai tukevia.

Jos haluat tehdä hyvän videon nettiin, on jalusta aivan välttämätön. Voimakkaasti kompressoidussa videossa verrataan peräkkäisten kuvien eroja. Ilman jalustaa jokainen kuva on erilainen, eikä päästä ollenkaan tehokkaaseen koon pienentämiseen. Jalusta pudottaa tiedostokokoa ja parantaa laatua.

-------------------------------------------------------

Huomaamaton

kuvausasento

Kuvausasento on muuttunut LCD-sivumonitorien myötä ratkaisevasti. Enää ei nosteta kameraa silmille ja tuijoteta sinne muissa maailmoissa.

Arilla on hyvin kuvaava esimerkki, mitä kameratyyppi vaikuttaa:

"Aika jännä juttu, ja asia josta nautin Canonin MV-1:llä kuvatessani oli, että kukaan ei kiinnittänyt siihen mitään huomiota. Korkeintaan muutaman sekunnin hämmennys ja kun "mitään ei tapahtunut" niin kameran unohtui ja kuvausta voi jatkaa.

MV-ykkösella kun voi kivasti kuvata kamera alhaalla olemattoman vatsan päällä (ja plussana vielä vatsa aiheuttama hernepussituki). Ja nyt Sony-satasella ( ja varmaan muillakin sen muotoisilla) kameroilla tähtäillessä kivettyy puolivuotias kissanpentukin liikkumattomaksi! Kamera kun pitää aina nostaa lähes kasvojen korkeudelle, jotta peukalo ja keskisormi pääsevät näppylöille jos halutaan kuvata muutakin kuin omia varpaita. Olen kyllä aloittanut sormi- ja ranneharjoitukset jotta pärjään koskettimilla hiplaamatta koko ajan mikrofonia."

Itse kuvaan kamera (Pana DX100/EZ30) vasemmalla kämmenellä leväten, peukalolla säätöjä tehden. Oikealla kädellä voi käynnistää ja pysäyttää kameran. Kamera on yleensä alhaalla eikä herätä huomiota. Sivumonitori mahdollistaa myös pään yläpuolelta kuvauksen ja monitori eteen käännettynä voi kuvata selkänsä taakse - tai itseään. Myös kainalosta tai reiden korkeudelta voi kuvata taaksepäin näppärästi.

Ota REC-valo pois päältä, jos voit, ja saat vähemmän huomiota. Ellei se ole menussa, sen voi teipata peittoon.

Jos pitää toimia todella huomaamattomasti, voi kameralle tehdä olkalaukkuun reiän objektiiville ja katsella monitoria ylhäältä. Myös polvelta tai pöydältä kuvaus käy vähäeleisesti. Pöydällä on pikku lehtiö kameran alla kätevä apu oikean kulman löytämisessä.

Mielestäni kuvatessa ei tarvitse yltää käynnistysnappulalle. On vain eduksi, että kuvaa tulee hieman liikaa, käynnistysvarat molempiin päihin. Tilanne on toinen, jos yrität "leikata kamerassa" valmiin videon jo kuvatessasi.

-------------------------------------------------------

Talvikuvaus

Talvikuvaus on kiehtovaa, ja niin suomalaista. Jos aiot ulkomaisille ystävillesi esitellä Suomea, metsään kannattaisi mennä hankien aikana.

Pakkanen ei tuhoa DV-kameraa. Eniten kärsivät akut, jotka pitäisi säilyttää lämpimänä, jossakin sisätaskussa ihon lähellä. Niitä pitää myös varata ainakin tuplamäärä mukaan. Jos akku sijaitsee kameran ulkopinnassa, se ei kauan kestä. Sisällä kameran uumenissa moottori pitää akutkin lämpimänä. Paljon kylmässä kuvaavat ovat rakennelleet akkuvöitä uumilleen vaatteiden alle ja vievät sieltä jännitteen kameralle kaapelin avulla. Toimii.

LCD-monitori voi lakata toimimasta ja etsinkin saattaa reistailla oikein kovilla pakkasilla. Ilman niitäkin voi kuvata.

Automaattivalotus saattaa tehdä lumesta harmaata tai liekehtivän valkoista riippuen kuvan muista sävyistä. Käsisäätö voi olla tarpeen, jos voit luottaa etsimeesi. Zebra auttaa tähän - myös pakkasessa.

.....................................

Vaarallisin vaihe talvikuvauksessa on sisään tulo. Ellet anna kamerasi rauhassa lämmetä se voi vaikka vahingoittua tai kieltäytyy toimimasta. Syynä on kuvarummun metallipinnalle ja nauhalle tiivistyvä kosteus. Aluksi huurua on myös objektiivissa, eikä kuvausta voisi jatkaa senkään takia.

Pahinta on kuitenkin kosteus kuvapäiden ja nauhan kosketuskohdassa. Se voi "hitsata" nauhan kiinni rumpuun ja siitä seuraa iso remontti. Useimmat uudet kamerat on jo varustettu kosteuden "haistelijalla", joka estää käynnistyksen ja tuo pisaran kuvan etsimeen varoitukseksi.

Pakkasesta sisään tullessa parasta olisi antaa sekä kameran että nauhan rauhassa lämmetä pari tuntia mielellään vielä kasetti tai akku poissa kamerasta, ettei vain kukaan käynnistä sitä.

Jos sinun on välttämättä kuvattava heti sisään tulon jälkeen, pidä kamera sisältä lämpimänä eli käytä sitä pakkasessa juuri ennen sisään tuloa tai kuvaa koko sisään tulo. Huurtuvaa linssiä voi pyyhkiä, etenkin jos olet ymmärtänyt laittaa suojalasin eli UV-suotimen sen eteen. Lämpimään ja pyörivään rumpuun ei kosteus ehdi pesiytyä. Sehän tiivistyy kylmille pinnoille. Kasetti voi olla vaaravyöhykkeessä, jos se on lähellä kameran ulkopintaa ja ollut kauan kylmässä.

Olen nähnyt myös kameran "talvihaalareita", topattuja kuvauspusseja, jotka pitävät kameran oman lämmön tallessa ja tasaavat myös sisään tulon shokkia.

-------------------------------------------------------

Valota talvikuvat oikein

.. Joulu-

(ja muu perhejuhla)

kuvausvihjeitä

Jouluna kuvataan runsaasti. Tässä muutamia vihjeitä onnistuaksesi paremmin.

Jouluvideossakin pitäisi olla valoa. Hämärässä kuva alkaa "kohista" ja tarkennus ei osu kohdalleen. Sytyttele siis vähän lisää valoa. Runsaasti kynttilöitä, erityisesti sähköisiä valaisee myös huonetta. Ohjaa tärkeimmät tapahtumat valoisammille paikoille. Valon määrän voit testata jo edellisinä päivinä, koekuvata ja katsoa kriittisesti televisiosta.

Kynttilänvalo riittää kuvaukseen, kunhan kynttilä on kirkas ja lähellä kasvoja. Tarkista, että kamera valottaa kasvot oikein, kynttilä saa näyttää liian kirkkaalta. Jos tausta on tumma, automaatti voi tehdä aivan hyvää kuvaa. Jos väribalanssin jättää keinovalolle, kynttilänvalo on punertavaa, mutta siinähän ei ole mitään väärää.

Lasten tähtisilmät kannattaa kuvata mieluummin läheltä zoomi laajakulma-asennossa. Kameran voi viedä lähelle pitäen sitä alhaalla lasten tasolla. Samalla lapsen kanssa voi jutella ja katsoa silmiin.

Nykyiset videokamerat tarkentuvat hyvin lähelle, muutamaan senttiin linssistä. Matka kuitenkin kasvaa, jos zoomaa tiiviimmäksi. Silloin lyhin kuvausetäisyys voi olla jopa pari metriä. Tämä johtuu optiikan laeista, eikä ole kierrettävissä kuin pitämällä zoomi laajimmillaan ja kävelemällä lähemmäksi. Sekaan vain. Pikku kätöset pakettia avaamassa voi kuvata kymmenen sentin päästä ketään häiritsemättä.

Ja vielä tärkein neuvo: Kuvaa mieluummin liikaa kuin liian vähän. Nauha on halpaa ja sen voi käyttää uudestaan kun tärkeimmät otokset on editoinut talteen.

-------------------------------------------------------

Ilotulituksen

kuvausvihjeitä

Onnistuitko ilotulituksen kuvauksessa viime vuodenvaihteessa?

Ellet, lienee hyvä kerrata muutama perusasia.

Kohde ei ole helppo. Itse asiassa jonkinmoinen epäonnistuminen on todennäköistä. Silmä hallitsee paljon suuremman määrän sävyjä ja vaihtuvia yksityiskohtia kuin videokamera, joten näkemääsi et pysty tallettamaan sellaisenaan.

Neuvo 1, tarkennus: Lukitse automaattitarkennus pois päältä ja tarkenna käsin jonnekin yli 10 metrin etäisyydelle. Automaatit harhailevat pimeässä ja juuri parhaan paukun sattuessa se voi olla aivan pielessä.

Neuvo 2, väritasapaino: Ilotulitteet ovat hienon värisiä, mutta videokamera pyrkii tekemään aina kirkkaimmista kohdista valkoista. Lukitse siis kamerasi valkobalanssi, jos voit. Aseta kamera auringonvalolle, kuutamolle tai mikä säätösi onkin, kunhan se ei vaihdu automaattisesti kohteen mukaan. Käyttämällä keinovalo-asetusta maisema on sinisävyinen, mikä saattaa johtaa sinua miellyttävään yötunnelmaan. Tämän voit kokeilla etukäteen iltapimeässä.

Neuvo 3, kirkkaus: Tämä onkin vaikeampi juttu ja vaatii säätöä tulituksen kestäessä. Perusperiaate on: ei automaattia. Värillisten paukkujen nauhalle saaminen automaatilla on onnenkauppaa. Kameroiden kirkkauden säätö nostaa tasoa mustan taivaan mukaan ja paukun tullessa se ilmestyy liian valkoisena. Kirkkautta pitää säätää käsin niin, että värit erottuvat ja taivas jää tummaksi. Kaikkea ei saa samoilla säädöillä, sekä kirkkainta leimahdusta että jälkivärejä taivaalla.

Jos olet kovin lähellä tulitusta, käytä laajakulmalisäkettä saadaksesi jonkinmoisen kokonaisuuden talteen. Kauempaa kuvaten, vaikkapa veden takaa voi saada erilaisia ilotulituskuvia.

Neuvo 4: Kuvaa riittävän pitkään ja rauhallisesti, vaikkapa jalustalta. Leikkaamalla voit rakentaa tapahtumaan rytmin, et kameralla huitomalla.

-------------------------------------------------------

Vihjeitä Pääsiäisen tienoissa

Älkää säästelkö DV-nauhaa. Se on halpaa. Alle kymmenen centtiä minuutti. Säästämistä kadutte kuitenkin myöhemmin yrittäessänne editoida otoksista järkevän videon.

Vielä yksi vinkki: Menkää lähelle. Nykyajan kamerat sallivat lähikuvauksen jopa muutaman millimetrin päästä. Kevään kukat, pajunkissat, rairuoho, maalatut munat... pääsiäisaiheita on riittämiin. Nauttikaa kuvauksesta. Sillä voi tehdä ihmeitä.

-------------------------------------------------------

VAPPUvihjeitä

VAPPU lähestyy, hullutelkaa kameroillanne !

Videokameralla voi kuvata myös pystykuvia, tai päällään (päissään) seisovia. Kulmittain kulkevat ovat oiva vappukohde.

Vappunenää voi lähestyä nopeasti kameralla ja nyt myös huojuvat kuvat sallitaan. Suojalasi (UV-suodin) objektiivin edessä suojaa monilta roiskeilta. Sellainen saattaisi löytyä valokuvausliikkeestä sinunkin kierteillesi sopivana.

Parhaita vapputuotoksia voisi mennä esittämään vaikka tutun kapakan jättiscreenillä jääkiekkokisojen väli- tai alkupaloina.

------------------------------------------------------

Juhannus- ja lomakuvausvihjeitä!

Pari lomakuvausvihjettä vielä:

Käytä omia jalkojasi zoomin asemesta. Ellet pääse, käytä jalustaa, hyvää jalustaa. Huonosta on vain harmia. Ellei sillä pysty tekemään hitaita liikkeitä nykimättä, käytä sitä vain liikkumattomiin kuviin.

Äänitä läheltä. Ellet pääse, vie edes mikrofoni lähelle.

Muuten: monien kameroiden automaatit latistavat juhannuskokon tai iltanuotion ja tekevät illasta lähes päivää. Kun säädät kirkkauden käsin ja jätät väribalanssin päivänvalolle, voit loihtia haluamasi tunnelman esiin.

------------------------------------------------------

Vaihtelua - vaihtelua ja lisää vaihtelua kuviin !

Jos aiot leikata videostasi kiinnostavan ja menevän esityksen, valmistelu on aloitettava jo ennen kuvausta.

Ensinnäkin hyvin suunniteltu on jo puoliksi tehty. Jos olet epävarma laitteittesi käyttäytymisestä, harjoittele etukäteen saman tapaisessa paikassa ja tilanteessa kuin tuleva kuvauskohteesi. Mieti myös, mitä haluat videollasi sanoa ja kenelle. Sieltä voi löytyä kultajyvä toteutustapaan.

Kuvatessa muista kuvata hyvin monenlaisia kuvia. Koko tapahtuman lisäksi tarvitset kasvokuvia, käsiä, esineitä, eläimiä, maisemia, monenlaisia ääniä riittävän pitkänä. Materiaalia, mieluummin toiminnallista materiaalia eikä seisoskelua tarvitaan paljon. Muista: nauha on halpaa, mutta tilanne ei uusiudu.

Ammattilaiset eivät leikkaa juuri milloinkaan samankokoisia kuvia tapahtumasta tai samasta ihmisestä peräkkäin, vaan käytetään mittakaavan ja kuvakulman muutosta tai leikataan toiseen kohteeseen. Zoomaus ei yleensä ole mukavaa katsottavaa, mutta sen voi tehdä kun kamera ei käy, tai leikata pois lopullisesta videosta, kun vaihtaa äkkiä kuvakokoa.

Yhtenäisen tapahtuman voi "taltioida" juuri noin, kamera koko ajan käyden, mutta samalla hätäisiä kuvanvaihtoja tehden. Ne voi sitten peittää muilla kuvilla, joita on kuvattava paljon ja erilaisia vähän myöhemmin. Tällä tavalla koko äänen saa talteen kerralla. Tosin siitäkin on todennnäköisesti vain taustahälyksi, ellet ole saanut mikrofoneja oikeisiin paikkoihin, riittävän lähelle. Sekin vaatii suunnittelua.

------------------------------------------------------

Leikkaus - editoijan tärkein työkalu

Editointiohjelmissa ja jopa kameroissa on liuta digitaalisia trikkejä ja lukuisia mahdollisuuksia mennä kuvasta kuvaan.

Jäitä hattuun kuitenkin. Leikkaus, vanha kunnon leikkaus, suora vaihto kuvasta toiseen pitää pintansa. Tutkija oli havainnut, että sekä elokuvissa että TV-ohjelmissa 99% kuvan vaihdoista on leikkauksia.

Kahden kuvan summa on jotakin muuta kuin kuvat yksinään, joten käytä leikkausta luovasti. Sillä voi synnyttää ajatuksia, mielikuvia, vertailuja, kontrastia tai vain jatkaa juonen kulkua sujuvasti. (Tai töksähdellen kuten aloittelijalle tapahtuu. Yleensä se on huonon suunnittelun ja riittämättömän materiaalin syytä.)

Suosittelen, että opettelet leikkauksen mahdollisuudet ennen kuin alat käyttää trikkejä ja pyörityksiä. Niillä kyllä saa hämättyä huonon kuvanvaihdon tai katsojat äimistelemään tekniikan ihmeellisyyttä, mutta useimmiten niillä ei ole mitään tekemistä kuvakerronnan kanssa.

------------------------------------------------------

Ellet osaa leikata, tee ristivaihto

Ristivaihto on toiseksi yleisin tapa vaihtaa kuvaa. Usein sitä pidetään päättämättömyyden ja huonon leikkausrytmin merkkinä. Kun ei osata ratkaista leikkauskohtaa, eivätkä kuvatkaan oikein sovi yhteen, mennään ristiin.

Liukuvilla ristivaihdoilla voi kyllä luoda pehmeää ja unenomaistakin tunnelmaa. Usein yhtä ristivaihtoa (melko pitkää) leikkausten keskellä käytetään ilmaisemaan ajan kulumista. Vielä selvemmäksi asia tulee, jos kuva himmennetään mustaan tai valkoiseen ja seuraava nostetaan samasta väristä. Muitakin värejä tai välitekstiä "Seuraavana kesänä..." voi toki käyttää.

------------------------------------------------------

Mahdoton sävyasteikko mahdolliseksi

Vuoden vaihteessa Sami ehdotteli kuvausvinkkejä oikeasta valotuksesta yö- kuutamo- auringonlasku- yms. kuvissa, ja heitti myös ajatuksen, että keskustelupalstalle voisi perustaa oman osaston kuvausvinkkejä varten.

Tässä malliksi pari vihjettä, jotka vaativat jalustan ja editointiohjelman, jossa on jonkinmoinen avainnusmahdollisuus, luma-key tai hyvät trikit.

Kuutamon kuvaus on lähes toivotonta kuten Sami oli kokenut. Tulos on esim. valopiste mustalla pohjalla. Kontrasti on niin suuri, että sekä maisemaa että kuuta ei yleensä saa molempia samoilla säädöillä. Paras hetki on iltahämärä tai aamun sarastus, ns. sininen hetki, kun maisemassa on vielä valoa ja kuu möllöttää suurena. Silloin se voi onnistua kun säätää käsin kuvaa tummemmaksi niin että maisema juuri ja juuri erottuu.

Parempi on kuitenkin ottaa kuu erikseen talteen zoomaamalla se hieman suuremmaksi, valottamalla oikein (kraaterit esiin) ja liittämällä se editointiohjelmassa sopivaan maisemaan, jossa esim. sama kuu voi olla pienenä ja ylivalotettuna, jos haluaa hitusen aitoutta. Se sitten peitetään isommalla ja oikein valotetulla. Jos siirtää pelkän kuun, se irtoaa helposti esim. luma-keyn avulla kirkkautensa ansiosta. Jos taivas on tumma, pelkkä päällekkäiskuvakin voi riittää. Kuun koon ja sävyjen kanssa on oltava tarkkana. Liioittelu tuhoaa tunnelman, mutta voi toisaalta saada aikaan aivan uusia mielikuvia. Molemmat kuvat on oltava jalustalta kuvattuja. Pienikin heiluminen päällekkäiskuvassa paljastuu heti. Editointiohjelmassa voi ehkä siirrellä kuuta sopivaan paikkaan ja pienentääkin, mutta suurentamista en suosittele. Joskus on hyvä ottaa pätkä taivasta mukaan kuun läheltä, ainakin, jos siinä on pilviä, mutta silloin leikkaus on vaikeampaa. Tarvitaan pehmeitä reunoja ja ehkä jotakin maskia. Oikein taitava voi tällä tavalla yhdistelemällä tehdä myös kuunsillan veteen, mutta se vaatii tarkkuutta.

Yökuva tai auringonnousu, jossa pitäisi näkyä maisema ja talojen valot ja ääriviivat paranee myös hämmästyttävästi, jos saman maiseman kuvaa täsmälleen samasta paikasta eri valaistuksissa ja yhdistää sitten kuvat, joissa yhdessä taivas on oikein valotettu, toisessa maisemasta erottuu tärkeimmät osat. Voit joutua tekemään taivaanrantaa pitkin maskin, mutta se ei ole Photoshopissa vaikeaa. Tällä tekniikalla myös osa kuvasta voi olla nopeutettua time-lapse / intervallikuvausta, osa normaalinopeutta kunhan nämä osat eivät mene päällekkäin. Jalustan käyttö ja kameran paikallaan pysyminen ovat ehdottomat edellytykset.

Teimme kerran televisioelokuvaa, joka tapahtui pääosin suolla, yöllä, täyden kuun loistaessa. Silloin rakensimme pikku vesistön taakse puun latvaan parimetrisen pyöreän heijastimen, joka valaistiin seurantaheittimellä ja niin täysikuu pysyi maisemassa koko viikon, myös pilvisinä öinä.

-------------------------------------------------------

Esiintyminen monessa roolissa yhtä aikaa

Jatketaanpa edellisestä vihjeestä vielä hieman syvemmälle. Edelleen tarvitaan jalustaa ja kehittynyttä editointiohjelmaa.

Saman henkilön saa näyttelemään monia roooleja samassa kuvassa tai esim. voit kuvata itsesi käymässä lumisotaa itsesi kanssa. Homma on oikeastaan yksinkertainen. Jalustalta kuvataan samaa taustaa vasten otoksia, joissa kukin roolihenkilö pysyy omalla puolellaan kuvaa ja sitten nämä otokset "pisteään halki" editointiohjelmassa. Kuvan voi jakaa moneenkin osaan. Eräässä Röllin osassa Allu Tuppurainen oli neljässä eri roolissa samaan aikaan kuvassa. Kuva vain jaettiin "laatikoihin", joissa kukin hahmo pysyi. Välillä muut hahmot voivat poistua ja yksi niistä saa koko kentän käyttöönsä ja voi liikkua vapaasti.

Hienosti syntyi myös kahden peikon keskustelu ja sanomalehden ojentaminen toiselle, vaikka molempia näytteli sama henkilö. Kuva sovittiin pistettäväksi keskeltä poikki ja lehteä vastaanottamassa oli avustaja, joka sitten korvattiin kuvaamalla pienen maskeerauksen jälkeen jalustalle lukitulla kameralla toisella puolella istuva toinen peikko. Nyt avustaja ojensi lehteä kuvan keskikohdan toiselta puolen. Lähikuvat kummastakin hahmosta kuvattiin normaalisti. Tällä tavalla voisi helposti tehdä tuon lumisodan itsensä kanssa. Kannatttaa kokeilla vaikka vain editointiharjoituksena.

Eri editointiohjelmat käyttävät eri nimityksiä ja tekniikoita tästä "laatikkotrikistä". EditDV:ssä esim. PIP eli kuva kuvassa käy tällaiseen työhön. Jari kokeili sitä MediaStudioPron kanssa hyvin tuloksin ja käytti Video filters ja sieltä cropping-filtteriä jolla voi rajata kuvasta sen osan jota näytetään. Kun tausta on kaikissa sama, videoraitoja voi yhdistellä melko huolettomasti varsinkin, jos pehmentää vähän reunoja.

Valotus ja tarkennus kannatttaa myös lukita ja säävaihtelut eivät saa olla suuria kuvauksen aikana. Heiluvat varjot tai puut elävöittävät kuvaa, mutta ovat ongelmallisia kuten savukin, jos niitä sattuu juuri laatikoiden reunoille.

-------------------------------------------------------

Älä tee liian kirkasta kuvaa. Puhki palanut valkoinen on amatöörin merkki. Ellei automaattisi osaa säätää oikein, tee se käsin. Zebra on hyvä apu jos sellainen sattui matkaan.

-------------------------------------------------------

Tekisinkö dokumentin?

Englantilainen Colin Luke kävi TV2:ssa luennoimassa DV-videon käytöstä TV-tuotannossa, lähinnä dokumenteissa. Hänestä mitään muuta kuin kevyttä DV-kalustoa ei tarvita. Sillä selviää kaikesta. Colin on ohjannut ja tuottanut suuria dokumenttisarjoja mm BBC:lle ja on niitä nähty Suomessakin.

Hän valikoi kuvaajat, joiden pitää samalla olla ohjaaja ja äänittäjä ja kuvattavan luottohenkilö, hyvin tarkkaan. Jos koetehtävä ei häntä miellytä, yhteistyö loppuu lyhyeen. Colin uskoo alle 35-vuotiaisiin, mutta tekee poikkeuksia. Kuvien on oltava sävykkäitä, teräviä, vakaita; äänien selkeitä. Heidän kalustossaan on langaton mikrofoni kuvattavan rintapielessä ja laadukas Sennheiser suuntamikrofoni kameran päällä. Kameroina käytetään eri merkkisiä 3-kennoisia. Colin arvostaa kuvaajia, jotka tekevät kuvan ja äänen säädöt manuaalisesti ja käyttävät jalustaa, mutta pystyvät tarvittaessa myös liikkumaan kameran kanssa.

Tärkeintä on kuitenkin aihe, sen ehdoilla kaikki tapahtuu. Sisältö on tärkein. Pixelit ja juovat unohtuvat, jos sisältö on kiinnostavaa. Tässäkin hän odottaa ideoiden tulevan kuvaajilta.

Jos tunnet polttavaa halua ryhtyä hommiin ja mielessäsi on kiinnostavia aiheita ja ihmisiä, ala harjoittelemaan. Maailma saattaa odottaa juuri sinun omaperäistä panostasi.

------------------------------------------------------

Tätäkin aikaa kannattaa dokumentoida

Dokumentteja nykyajasta?

Lehtien TV-palstoilla surkuteltiin taas dokumenttien surkeaa tilaa. Sellaisen teko on pitkäjänteistä puuhaa. Niinpä pitäisi alkaa materiaalin keruu mahdollisimman aikaisin, vaikka juuri nyt. Aloittaessaan ei tarvitse tietää, mitä siitä tulee. Jos aihe ja käsittelytapa on heti kirkkaana mielessä, siitä pikemminkin tulee raportti tai mielipide. Dokumentti jättää tilaa todellisuudelle, sille mitä tapahtuu tekijän vaikuttamatta asiaan.

Tarjoan tässä ihan vain mielikuvituksesi herätteeksi muutaman aiheen nykyajasta, jotka saattaisivat olla hyvinkin mielenkiintoisia tai huvittavia muutaman vuoden tai vuosikymmenen kuluttua. Kuvittelemme, että nykyaikaa dokumentoidaan hyvin, mutta tuo tuskin on totta. Perusteellisesti ja hyvin kuvattua ja äänitettyä materiaalia ei tulevaisuudessa todennäköisesti ole paljonkaan jälellä. Lyhyitä pinnallisia uutisia kyllä on.

Välineiksi riittävät DV-kamera, jalusta ja mikrofoni, ehkä vähän valoja. Taito karttuu tehdessä. Homma on vain otettava vakavasti eikä huidottava hätäisesti. Colin Luken yksinkertaiset ohjeet ovat hyvä lähtökohta.

Tässä muutamia hajapoimintoja asioista, jotka ehkä ovat ihan toisin muutaman vuoden päästä:

- Tietokoneet ja niiden korttipeli, esim. DV-kortin asennus ja leikkauksen opettelu

- DigiTV, boxit, antennit, uudet ja vanhat vastaanottimet, käyttäjien ja asentajien vapaata puhetta

- VHS-nauhurin tehokäyttäjä, videovuokraamo, ohjelmien nauhoitus, kasettivarasto, mielipiteitä

- CD-levy, keräilijä (Vinyyli myös), piraattimarkkinat Viipurissa ja Tallinnassa, kirpparit, laiton kopiointi

- Isot automarketit

- Hiihtokeskukset

- Maatalous, lannoitteiden ja myrkkyjen kylvö (ei arvostellen vaan kohteitaan arvostaen, tosiasiat todeten) vrt. DDT muutama vuosikymmen sitten

- Nykykalastajat ja vesien tila, myös pintaa syvemmältä, mutta tavallisen ihmisen näkökulmasta

- Nykymetsätalous

- Lehtien haravointi jätesäkkiin ja kaatopaikalle

- Lehtien puhallus

- Oman kylän tai lähiön kehityksen seuranta, mahdollisimman inhimillisesti

- Lumilautailu tai skeittailu elämäntapana eikä pelkkinä suorituksina

Kuvaa paljon ja dokumentoi myös nauhasi. Parasta olisi ehkä aloittaa varsinaisen aiheen kuvaus vasta minuutti kasetin alusta ja kuvata lopuksi alkuun tiedot nauhasta, aika, paikka, kohteet, kuvaaja jne. mahdollisimman tarkoin. Silloin ne säilyvät mukana. Ne voi tehdä vaikka tussilla paperille ja kuvata siitä, kunhan tulevat mukaan. Materiaali kannattaa säilyttää kaseteilla. Ainakaan nykyiset DVD-formaatit eivät sovellu editointiin.

------------------------------------------------------

Kerro lyhyesti

Älä pitkästytä yleisöäsi.

Vieraita videoita jaksaa katsella keskimäärin 10-12 minuuttia sanoo muuan tutkimus. Sitä pidemmmissä pitää olla "jotakin erikoista" jotta imu säilyy.

Toisaalta, jos video on tosi hyvä ja kiinnostava katselijat voivat viihtyä tuntikausia, varsinkin, jos he itse ovat mukana videolla.

Opettele kertomaan lyhyesti. Kaikkea ei tervitse sanoa kerralla. Ainahan voi tehdä uuden videon. Hyvä esitys pitää päättyä niin, että katsojat haluavat lisää. Voit varata toisenkin kymmenminuuttisen lähistölle, jos sattuisit saamaan yleisön, joka vaatii lisää heti.

-------------------------------------------------------

Tekstitä videosi

Nyt kun digitaalivideoita voi kätevästi leikata kotikonstein, ne kannattaa myös varustaa teksteillä. Videon nimi, tekijät ja valmistumisvuosi on ainakin hyvä käydä ilmi, vaikka ajattelisi vain myöhempiä sukupolvia ja historiantutkijoita. Hyvin dokumentoidut videot ovat jälkipolvillekin arvokkaampia.

Tekijänoikeustiedot: ohjaaja, kuvaaja, äänittäjä, leikkaaja, kenen musiikki yms. olisi myös hyvä löytyä, jos vaikka kaupallista kiinnostusta syntyisi videoosi.

Tekstin pitää olla riittävän paksua. Ohuet viivat ovat hienoja tietokonemonitorissa, mutta TV:n karkeampi kuva saa ne värähtelemään ikävästi. Aivan puhtaita väripintoja ei kannata käyttää. Reunukset tai varjot auttavat.

Pidä tekstejäsi riittävän pitkään, jos olet tarkoittanut ne luettavaksi videon käydessä. Jos itse ehdit lukea ne kahteen kertaan, vieraat ehtivät kertaalleen. Voit myös vilauttaa tekstit hyvin nopeasti, jolloin historian tutkija voi lukea ne pysäytyskuvasta. Selityksiä voit lisätä myös videon perään vaikka hetken mustan jälkeen.

------------------------------------------------------

Vierivät tekstit

eivät sammaloidu

Ruudussa vierivä teksti, scroll-text on mahdollinen amatööreillekin näillä DV-editoreilla. Siinä on kuitenkin omat sääntönsä tai rajoituksensa, jotka ammattilaiset ovat oppineet kantapään kautta.

Pystysuuntaan vierivä teksti, erityisesti jos kirjasin on ohutta, näyttää repaleiselta tai nykivältä, ellei nopeus ole tasajaollinen kaksinkertaisella kuvataajuudella. Suomeksi sanottuna meidän televisiossamme nopeuden pitäisi olla 100, 200 tai 300 juovaa sekunnissa näyttääkseen siistiltä.

Kaikki editointiohjelmat eivät suinkaan käytä tällaisia nopeusmerkintöjä, mutta tiedätpä ainakin, missä voi olla vika, kun tekstisi eivät pyöri kauniisti.

Virheen havaitseminen tässä kuten muissakin ohuissa viivoissa ei onnistu tietokonemonitorilta, vaan siihen tarvitaan TV. Niinpä edelleen sattuu tillanteita, joissa täydellinen video osoittautuukin ensi-illassaan surkeaksi kun sitä katsotaan videoprojektorilla tai isosta vastaanottimesta. Pahimmillaan liiallinen terävöitys tai ohuet viivat voivat myös kuulua äänessä pörinänä. Meidän televisiomme on vielä näin alkeellinen.

-------------------------------------------------------

Hidasta taidolla - tasaluvuin

Tuolla keskustelupalstalla valitettiin huonoista hidastuksista siinä ja tuossa editointiohjelmassa. Luultavasti syytä on enemmän homman tilaajassa kuin työn suorittavassa ohjelmassa.

Applen mainio iMovie tarjoaa maan helpoimmat hidastukset, heti, laadukkaasti ja suomeksi. Siinä on vain säätövipu, josta vedetään hitaammaksi tai nopeammaksi ja tulos on heti valmis katsottavaksi valitulla pätkällä, minkä mittaisella tahansa

Laadun salaisuus on tarkasti mietityssä asteikossa. Käyttäjälle on jätetty vain 4 eri hidastusnopeutta ja samoin 4 mahdollisuutta nopeuttaa. Hidastuksessa tämä tulee erityisen selvästi esille. Ensimmäinen askel johtaa 50% nopeuteen, eli jokaista ruutua esitetään kaksi kertaa ja sitten siirrytään seuraavaan. Muut viivat tarkoittavat 33%, 25% ja 20% nopeuksia. Arvaat jo varmaan, että silloin hidastettavaa ruutua pidetään esillä 3, 4 tai 5 kertaa ennen seuraavaan ruutuun menoa. Nuo ovat aivan riittävät säädöt lähes mihin tahansa. Lisäksi voi tehdä pysäytyskuvan. Jos ne eivät riitä, voi siirtää pätkän nauhalle ja tuoda sen sieltä takaisin ohjelmaan lisähidastusta varten.

Tasaluvuissa pysyminen tekee mahdolliseksi välittömän toiston ilman renderöintiä ja laatu pysyy aivan alkuperäisenä, kun kuvainformaatiota ei muuteta, sitä vain kopioidaan. Pixeleissä ja videon kuvakentissä ei ole desimaaleja. Siksi on käyttäjän tyhmyyttä tilata esim. 57% hidastus, kun 50% toistuu paljon paremmin. iMovie on monessa muussakin kohdin lähtenyt ajattelemaan käyttäjän puolesta ja helpottanut oikeiden ratkaisujen tekoa rajoittamalla käyttäjän vapauksia. Ainakin nopeuden säädössä linja osoittautuu oikeaksi.

Nopeutuksissa asteikko on sama. Joka toinen, kolmas, neljäs tai viides ruutu esitetään. Välimuodoista tulisi vain harmia.

------------------------------------------------------

Animaatio

ja

Intervallikuvaus

Animaatiokuvaus, yleensä nimellä Frame Rec on vain muutamassa kamerassa, JVC:n DVM5 ja DVX7 malleissa sekä Sonyn VX1000 ja TRV900 sekä niiden DVCam-rinnakkaismalleissa. Sillä saa nauhalle yleensä 4-5 ruutua kerrallaan. Luonnollisesti on pidettävä asetukset kamerassa lukittuna ja kamera jalustalla kaukosäätimellä laukoen, jos haluaa siistiä animaatiota. Usein sen nopeus on vielä säädettävä editointivaiheessa. TRV900:ssa on kuulemma sellainen ikävä piirre, että sen "nukahtaessa", mennessä pois päältä, asetukset on tehtävä uudestaan.

Sonyn Digital8-kamerat voi muuttaa siten, että uusien ominaisuuksien joukkoon saa myös tämän ja intervallikuvauksen. Silloin niiden asetukset tehdään menun-avulla. Joku epäili D8-koneiston kestävyyttä tässä rääkissä kuuluvien äänien perusteella.

Jaksottaiskuvauksella (Time Lapse, Sonylla Intervalli-) nopeutetaan tapahtumia, kuten ruohon kasvamista tai varjojen pitenemistä. Samaiset Sonyn kamerat sisältävät tämänkin ominaisuuden. Muiden on tyydyttävä nopeuttamaan editointiohjelmalla, jolla saakin tasaisemman tuloksen, mutta se ei käy hyvin pitkiin tapahtumiin.

Pari seikkaa kannattaa huomioida: Sähkön riittävyys ja väritasapaino. Akut loppuvat yleensä kesken, joten sähköä pitäisi olla saatavissa. Jos valkotasapainoa ei lukitse, se voi vaihtua äkisti kesken kuvauksen. Myös tarkennus ja kirkkauden säätö voivat aiheuttaa "häiriöitä" kuvaan jos automaatti saa hoitaa ne. Useimmiten tarvittiin vielä nopeutusta editointivaiheessa, jotta tulos tyydytti. Muutaman tapauksen kuulin, jolloin runsas intervallikuvaus oli rikkonut kameran.

Tutkin VX1000:lla tekemiäni intervalleja, ja havaitsin, että toiminta ei ollut kovin täsmällistä. Kuvat olivat 4-9 ruutua pitkiä, useimmiten 7-8. Käyttöohjeen mukaan mitta olisi ollut 5. Eihän tästä muuta harmia ole, kuin että nopeus ei ole laskettu ja editoinnin automatisointi on hieman epätarkkaa.

Parhaan nopeutuksen ilman mitään renderöintiä saa sopivalla kaappaussoftalla. Sillä voi määritellä sisään otettavasta materiaalista Time Lapse-tilassa montako ruutua otetaan ja millaisin välein. Mitään rajoituksia ei ole. Nauha ei pysähtele välillä, vaan "animaatio" syntyy nauhan käydessä. Esimerkiksi pilvistä saa hienoja suhteessa 1/5 -1/30. Kokeilu on nopeaa ja virheet helposti korjattavissa. Tässä metodissa kasetin pituus asettaa kuvattavalle ilmiölle aikarajan. Yhdistämällä intervallikuvaus ja editointi päästään lähes täydelliseen liikekontrolliin. Macille tuollaisen shareware-ohjelman esittelyn löydät täältä, PC:lle täältä.

Piirros- tai esineanimaatiota tekeville olen ehdottanut, että he automatisoivat piirrosten kuvauksen tai esineiden liikuttelun siten, että sen voi tehdä kameran koko ajan käydessä ja ottaa sitten tasavälein, esim. 10-30sek. muutaman ruudun näytteen editointiohjelmalla. Silloin näytteen pituutta muuttamalla voidaan helposti muuttaa liikenopeutta jälkikäteen. Kuvatut kasetit voi kuvata uudestaan, kun oikea nopeus on löytynyt ja otettu talteen. Tähän voisi myös käyttää Photo-muotoa kaukolaukaisimella otettuna, jolloin editoinnissa voidaan automaattisesti poistaa turha materiaali. Tärkeintä on tasavälisyys, jotta homman voi automatisoida ja kokeilla eri variaatioita.

------------------------------------------------------

Suosittelen 16-bittistä ääntä

DV-kameroilla voi äänen tallettaa yleensä kahdella valinnaisella tavalla: 32kHz (eli 12bit) tai 48kHz (16bit). 12 bittisenä voit käyttää neljää raitaa, 16 bittisenä kahta. Jos editoit videosi tietokoneella, on syytä pysyä yhdenlaisessa audiossa, muuten voi seurata murheita. Digitaaliäänen muuttaminen toiseen muotoon käy jo nykyisin, mutta silti monet ohjelmat käyttäytyvät oudosti, jos niitä sekoittaa.

Hyötyä 12-bittisestä on oikeastaan vain, jos jälkiäänität videosi kamerassasi, ilman editointiohjelmaa. Muutoin kehoittasin käyttämän 16-bittistä talletusta. Ei sen vuoksi, että laatuero olisi huomattava kameramikrofonilla, vaan pitääksesi myöhemmät murheet ja muuntotarpeet minimissä. Samalle kasetille ei ainakaan kannata ottaa molempia. Mitään ei kuitenkaan ole menetetty, jos sinulla on sekaisin 16 ja 12 bittistä. Jos murheita tulee, äänet voi muuntaa toisiksi äänenkäsittelyohjelmalla ja tuoda erikseen editointiohjelmaan.

CD-ääni on 44kHz ja sitä todennäköisesti tulet liittämään videoosi. MP3 on monille osoittautunut ongelmaksi. Laatu ei riitä tai muunto ei onnistu editointiohjelmassa. Analogista ääntä voi myös tuoda tietokoneelle, mutta silloinkin on viisainta heti digitoida se samaksi kuin videosi on, siis 48kHz / 16bit.

-------------------------------------------------------

Digisärö

Oikeasta äänitystasosta digitaalikameroille on keskusteltu kiivaasti. Se tulee lähinnä eteen, jos liität ammattilaismikrofoneja tai äänilinjan vaikkapa mikseristä kameraasi. Digitaaliääni ei siedä yhtään ylitasoa. Ääni puuroutuu heti. Analogilaitteissa on jopa 20dB varaa yli nollatason (6dB=kaksinkertainen voimakkuus), eivätkä mittaritkaan näytä pikku ylityksiä.

Digitaaliääni on ylivoimainen puhtaudeltaan, mutta se ei vain siedä yhtään yliohjaamista. Niinpä suosituksena on ajaa mahdollinen testisignaali -12dB, jopa -18 tai -20dB sisään digitaalilaitteelle. Kaikki äänet kehotetaan pitämään ainakin 12dB miinuksella. DV-kameraan tarvitaan ehkä vaimennin, jotta ammattilaitteita voi liittää siihen. Tuloksena on siis hiljaista ääntä? Tavallaan, mutta siirrettäessä ääni takaisin analogiseksi voi voimakkuustasoja vapaasti nostaa ilman kohinan vaaraa. Digitaaliselle särö on paljon pahempi uhka kuin alhainen taso.

Kameran omalla mikrofonilla ja automaattisäädöillä äänittävä voi aivan rauhassa olla onnellisen tietämätön näistä murheista.

-------------------------------------------------------

MIC

Videokuvausta aloitteleva joutuu usein tahtomattaan ääniongelmien eteen. Kun puhe ei kuulu mutta zoomausmoottori erottuu selvästi, aletaan hakea ratkaisua - ja yleensä väärästä paikasta. Useimmat ongelmat eivät ratkea ostamalla parempi mikrofoni tai kamera - vaan opettelemalla äänittämään. Minä en ole sen alan tietäjä, mutta jotakin on tarttunut vuosikymmeniä äänittäjän kanssa elintilasta taistellessa.

1) Hyvä ääni otetaan läheltä.

2) Hiljaisessa ympäristössä.

Tein pienen kokeen. Kuvasin ja äänitin puhetta kameran omalla mikrofonilla reilun metrin päästä (Huom, metrin päästä), muutaman sadan markan stereomikillä eri etäisyyksiltä ja halvalla nappimikrofonilla rintapielessä.

Kameran oma mikrofoni toisti äänen kaikuisena ja kohinaa oli pohjalla melkoisesti. Vaihtaessani stereo-pöytämikkiin laatu parani, mutta oleellisesti se parani, kun sijoitin mikin noin kolmenkymmenen sentin päähän puhujasta. Puolen metrin etäisyys toistui vielä kaikuisena. Tehkää tällainen koe ja havaitsette, miksi juontajat pitävät mikkiä aivan suussaan. Rintapielessä kiinni oleva pikku mikrofoni on hyvä ratkaisu puheen äänitykseen. Omaani en kehu, mutta ääni oli selkeästi parempi kuin kameran mikrofonilla. Saman tapaisia oli kaupassa hintaan 395:-. Se ei ole iso hinta selkeästä äänestä. Lisäksi tarvitset jatkokaapelin (n 3m) ja patterin.

Liikkuvaa kohdetta kuvatessa tuollainen solmiomikrofoni ei ole hyvä ratkaisu kuin langattomana. Niitäkin myydään muutamalla tuhannella (alkaen). Ammattilainen käyttää kalliiden langattomien lisäksi tai vaihtoehtona pitkää, hyvin suuntaavaa "haulikko"-mikkiä. Se vaatii kuitenkin aina äänittäjän, joka huolehtii suuntauksesta ja tarkkailee äänen tasoa. Pitkilläkin mikeillä pitäisi päästä lähelle, alle kahden metrin, jos tuloksesta haluaa hyvän.

Äänityksen laatua voi parhaiten arvostella hyvillä kuulokkeilla, mutta lopullinen esitystilanne, esim. oma TV on myös hyvä testi.

- Jos sirisevä kameramoottori kiusaa sinua, mene kuvaamaan rokkikonserttiin tai Oulun huutajia. Taustahäly ei kuulu jos varsinainen ääni on riittävän voimakas.

- Opiskele ja kokeile äänitystä ennen kuin lähdet tallentamaan isoisän muisteluksia menneiltä ajoilta (hyvä idea muuten ja vapaasti käytettävissä).

......................................................

Kun minulta kaikesta huolimatta edelleen intetään tietoa hyvistä mikrofoneista, joilla voisi äänittää kauempaa, kysyin asiaa ystävältäni äänisuunnittelija Sepolta, joka työkseen testaa ja hankkii mikrofoneja ammattilaisille.

Hänellä oli vain yksi suosikki: Sennheiser ME66, joka paristo-osineen K6, tuulisuojineen ja pidikkeineen maksaa n. 3000:- +alv. Parempi tuulisuoja maksaa vielä lisää. Kaapelin saa itse tinata ja mahdollisesti sovittaa kameralle sopivaksi. Tämä on herkkä ja hyvin vähäkohinainen, mutta herkkä myös kaikenlaiselle runkoäänelle, joten sitä on pideltävä todella varoen. Siitä on hyviä kokemuksia myös DV-kameroiden kaverina, mutta luonnollisesti tämäkin pitkä mikki on mono, joten stereotila on äänitettävä jollakin muulla mikrofonilla, vaikkapa erilliselle nauhurille tai minidiskille.

Hyvän videon tekeminen ei ole helppoa.

-------------------------------------------------------

Minidisk liikkuvaan äänitykseen

Äänitys on ongelmallista jos kuvaa vähänkin kauempaa ja erityisesti kaikuvissa tiloissa. Muuan filmikuvaaja kertoi videoon siirtyessään alkaneensa käyttää Minidisk-nauhuria äänitykseen. Melko halpoja "Walkmaneja" voi sijoittaa liikkuvien ihmisten taskuihin ja mikrofoni rintapieleen. Kameramikrofonilla talletetaan yleisääni ja minidiskillä puheet. Niiden yhdistäminen editoinnissa ei ole vaikeata varsinkin jos käyttää jonkinmoista "klaffia"; vaikkapa läpsäyttää käsiä yhteen kuvauksen alkaessa. Langattomiin mikrofoneihin verrattuna keino on halpa ja monipuolinen. Hääkuvaaja esimerkiksi voi sijoittaa nauhoittimen alttarille tai sulhasen taskuun. Siellä se vain pitäisi muistaa käynnistää.

Langattomat mikrofonit ovat meillä luvanvaraisia radiolaitteita ja hinnat tuhansissa. Sellaisen hinnalla voi hankkia useita Minidiskejä. Analogisetkin nauhurit ovat mahdollisia, mutta digitaalisen nopeus pysyy todennäköisemmin samana kuin digitaalikameran. Silloin pitkänkin kuvausjakson voi synkronoida kerralla.

-------------------------------------------------------

Keväällä metsään tehosteääniä keräämään

Jos haluat käyttää videossasi Suomalaisia luonnonääniä, linnunlaulua yms., metsään kannattaa mennä nyt (kirj. 18.5.), ettei sitten loppukesällä tarvitse kysellä, mistähän löytyisi linnunlaulua, mieluummin ilman kaskaiden siritystä ja muita eteläisten maiden sivuääniä.

Tavallisellakin videokameralla saa varsin hyvää linnunlaulua talteen nyt kun ne ovat äänekkäimmillään, varsinkin jos ei halua juuri jotakin määrättyä lajia, vaan tyytyy yhteislauluun. Irrallinen vähän laadukkaampi mikrofoni auttaa paljon asiaa ja eristää runkoäänet, moottorin ja zoomin pois kuuluvista. Ota kuulokkeet mukaan, niin voit suunnata mikrofonin parhaalla tavalla. Kameraa ei kannata käännellä, jos mikki on siinä kiinni, sillä stereokuva kääntyy silloin myös.

Asutuksen läheisyys on ongelma, sillä liikenteen äänet kuuluvat kauas. Toisaalta sinun äänipohjaasi se voi kuulua olennaisena osana, kunhan videosi ei kerro erämaan elämästä.

Aamuvarhainen tai ilta ovat parasta aikaa ja liikenne ja teollisuus kuuluu vähiten sunnuntai-aamuna. Itse havaitsin harjun äänieristysominaisuudet sangen hyviksi. Harjun laella ei erottunut juuri muuta kuin autojen ääniä ja tuulen suhinaa, mutta muutama kymmenen metriä alaspäin tien vastakkaiselle puolelle toi äänikuvaksi pelkkää linnunlaulua ja pientä kaukaista kohinaa. Kunnes tuli lentokone. Mutta senkin äänen voi ehkä käyttää joskus. Pitää vain tehdä kunnollinen luettelo äänitehosteista...

-------------------------------------------------------

Äänioppia verkossa

Äänitys ja mikrofonit askarruttavat aloittelevia videokameran käyttäjiä jopa enemmän kuin kuvaus. Johtuneeko siitä, että kamerat on suunniteltu paremmin kuvan kuin äänen taltiointiin.

Syksy on opiskelun aikaa. Ellet ole löytänyt työväen / kansalaisopistostasi sopivaa kurssia, tässä ovat äänisivut, joissa riittää joksikin aikaa opiskeltavaa. Ne ovat Tampereen taiteen ja viestinnän oppilaitoksen sivustolla. Sieltä löytyy myös muuta kiinnostavaa videosta ja multimediasta.

-------------------------------------------------------

Editointi

DV-editointipaketteja myyvän ProMaxin johtajalla on oma näkemyksensä DV-editoinnin edellytyksistä:

"Tekisin minimikäyttöjärjestelmän, jolla ei ole nettiselainta, postiohjelmaa, pelejä, faxiohjelmaa, virustorjuntaa eikä muita taustaprosesseja. Käyttäisin vain sitä editoinnissa."

-------------------------------------------------------

Paljonko pitäisi kuvata?

Kotivideoita tämä asia ei niinkään paljon koske, mutta ammattilaispiireissä yhä keskustellaan, paljonko materiaalia käytettiin verrattuna valmiiseen elokuvaan/ohjelmaan/videoon.

Kun dokumenttielokuvia vielä tehtiin filmille, tekijälle saatettiin antaa vain 2-3 kertainen määrä filmiä, sillä se oli kallista. Tekijät yrittivät sinnitellä sillä, vaikka 5-7 kertaista olisi haluttu.

Videon tultua materiaalin määrä ei enää ollut ratkaiseva kustannustekijä, vaan tinkimään alettiin kuvausajasta. Kasetteja käytettiin jopa kymmenen yhteen valmiiseen. Huippudokumentaristit kuvaavat nykyisin jopa kaksisataa tuntia videota saadakseen vajaan tunnin ohjelman aikaiseksi. Tällaisissa tapauksissa materiaalin läpikäyminen ja parhaiden palojen etsiminen on suurin työ ja siihen on alettu kehitellä apuvälineitä, loggaustyökaluja.

Materiaalin paljous ei sinänsä pelasta videota, mutta kyllä se auttaa, jos laatu vain on pidetty korkeana koko ajan. Paljon tavaraa kerätessä saattaa myös iskeä huolimattomuuden peikko, kun mikään ei enää olekaan korvaamattoman tärkeää.

Kotivideon tekijänkin kannattaisi leikkaamaan ryhtyessään katsoa, että materiaalia on valittavaksi edes 2-3 kertainen määrä. Silloin ei tarvitse aivan kaikkea heiluvaa käyttää. Valmiita videoita katsoessa voisi myös miettiä, miltä tämä näyttäisi, jos leikkaisi puolet pois. Monet häävideot ainakin paranisivat.

-------------------------------------------------------

Film-look

Hyvistä vinkeistä voi oppia kaikenlaista. Jopa aivan muuta kuin neuvottiin. FinalCutPron editointiohjelman nettilehti "DV E-News" tarjosi kuukauden vinkkinään yksityiskohtaisen neuvon, miten "sotf-focus" suodattimen voi tehdä jälkikäteen, jos kuvatessa on unohtunut.

Filmillistä ilmaisua haettaessa kuvan videomainen terävyys halutaan usein pehmentää, ja sitä varten on ammattilaisilla suuri valikoima erilaisia suodattimia. Niiden siirtäminen DV-kameroihin on kuitenkin ongelmallista. Suotimet ovat liian isoja, kalliita ja karkeita. Ne on tarkoitettu paljon pidemmille polttoväleille (ammattilais-CCD:t ovat paljon isompia) ja ultralyhyillä polttoväleillä lasien kuviointi tulee teräväksi, eikä pehmennä toivotulla tavalla. Jotkut valokuvaukseen tarkoitetut suotimet ovat osoittautuneet paremmiksi, mutta silloinkin vaikutus on erilainen kuin esitteessä.

No vihdoin siihen vinkkiin: Otetaan softattava pätkä, tehdään siitä kopio toiselle raidalle samaan kohtaan, tehdään raidalle "Blur"-pehmennys ja yhdistetään raidat esim. "Screen, Soft Light, Overlay, Multiply, Lighten or Darken"-tavalla. Tällöin saadaan osa tai koko kuva pehmenemään hallitulla tavalla.

Ilmeisesti FCP:n efektit ovat Photoshopin kaltaisia, sillä olen tehnyt samaa valokuville jo kauan. Menetelmällä voi esim. valita yhden sävyalueen, jonka jättää teräväksi ja pehmentää muun kuvan. Maskeja voi käyttää myös. Muihin editointiohjelmiin sitä on sovellettava, sillä efektit ovat erilaisia. Jos pystyt työskentelemään useammalla päällekkäisellä videoraidalla, tämäkin temppu pitäisi onnistua. EditDV:ssä pehmennyskin toimii, mutta innostuin kokeilemaan QuickTimen Emboss-kuva maskina, ja silloin sain mustan kissan ympäristön sävyt hallintaan pehmein reunoin ja itse kissa jäi entiselleen. Mielenkiintoista, hyvin mielenkiintoista. Taidan jatkaa kokeiluja.

No, Film-lookia ei kyllä tehdä tuolla tavalla. Kamerassa softari levittää vaaleita osia ja vähentää kontrastia. Samanlaisiin tuloksiin ei pääse jälkikäteen, mutta voi saavuttaa jotakin muuta.

"Desktop Postproduction FAQs"-palstallaan Frank Capria esitti 3 eri tapaa päästä filmillisempään ilmaisuun:

1) Kuvaa filmille.

2) Käytä valmiita Digieffectsin "CineLook" tai "Cine Motion" suotimia tai FilmLookin saman nimistä suodinta jälkikäsittelyssä. Hänestä ne alkavat hyvin pian näyttää puisevilta ja keinotekoisilta ja ovat sitä paitsi kalliita.

3) Käytä Adoben AfterEffects-ohjelman suotimia useita päällekkäin. Hänestä yleisin virhe on luulla, että rakeisuutta lisäämällä saataisiin filmin näköistä. Nykyiset filmiemulsiot ovat erittäin hienorakeisia. Caprian mielestä tärkein yksittäinen keino on kuvausnopeuden säätö 24 kuvaa sekunnissa. Sitäkin voi imitoida AE:ssa. Lisäksi sävyjen rikkaus mustassa päässä erottaa materiaalit. Mielestäni hän unohtaa valkoiset sävyt. Filmi ei "pala puhki" niin selkeästi kuin video ja usein tätä on vielä autettu soft-focus suotimilla kuvausvaiheessa, jolloin valkoiset osat "säteilevät" pehmeästi.

Capria on tehnyt AfterEffectsin käyttäjille valmiin suodatuksen, jonka voi noutaa hänen nettisivultaan. Siinä on nopeuden muutos, raetta ja sävykäyrän korjaus. Jos käytössäsi on tämä mainio jälkikäsittelyohjelma, kannattaa tutustua Caprian näkemykseen. Sitä voi kokeilla omaan materiaaliin ja asetuksia voi muuttaa.

Halpa ja taatusti ymmärrettävä tehokeino syntyy QuickTimen "FilmNoise" efektillä, jos koneessasi on QTPro:n salasana noudettuna ($29.90 netistä, luottokortilla). Kun videon vie QuickTime Playeriin ja kirjoittaa sen uudelleen levylle (Export / Options / Filter), voi valita vanhaa kaitafilmiä muistuttavan efektin, joka muuttaa videon mustavalkoiseksi ja lisää siihen naarmuja ja roskia. Nyt ei kenellekään jää epäselväksi mistä on kyse. Kaikkia osa-alueita voi säätää, eikä lopputuloksen ole pakko olla yliampuva. Valittavana on esim. 30-luvun värit ja haalistuneet värit. Naarmujen esiintymistiheys ja pituus on myös säädettävissä. Tämä on hauska lisä keinovalikoimaan joissakin videon osissa käytettäväksi.

Kokonaan toinen juttu on, miksi pitäisi pyrkiä jäljittelemään filmiä. Uusien ilmaisukeinojen ilmestyessä on lähes säännönmukaisesti aloitettu matkimalla aikaisempaa ilmaisua. Valokuvaus pyrki alkuaikoinaan maalaustaiteen keinoihin kunnes maalarit alkoivat tehdä "fotorealistista" tarkkaa maalausta ja vapauttivat valokuvauksen sen omaan ilmaisuun. 3D-grafiiikka pyrkii matkimaan kuvanveistoa kunnes sen omat ilmaisukeinot löytyvät. Videolle on jo löytynyt omaakin ilmaisua, mutta se ei tyydytä kaikkia. Kieltämättä filmin teon pitkä ammattitaito, huolellisuus ja viimeistely miellyttävät silmää, mutta nämä ovatkin paljon vaikeammin hankittavia ominaisuuksia kuin jokin kaupasta saatava efektisuodin.

----------------------------------------------------

Välineet muokkaavat kerrontaasi

Ihminen on sen verran mukavuudenhaluinen, että valitsee helpoimman tai nopeimman vaihtoehdon, vaikka ei pitäisikään sitä parhaana. Reaaliaikakortit ohjaavat ominaisuuksillaan leikkaajaa käyttämään juuri niitä temppuja, jotka sillä kortilla sujuvat odottelematta, vaikka ne eivät oikein sopisikaan kokonaisuuteen.

Eri ohjelmien parhaat puolet myös vaikuttavat siihen, millaisia videoita niillä tehdään. Asia ei mene vielä niin, että valittaisiin editointiympäristö tekeillä olevan työn mukaan, vaan käytetään sitä, joka on opittu ja käytettävissä. Adam Wilt on havainnut tekevänsä eri näköisiä videoita FinalCutProlla kuin Premierellä. Kummallakin on vahvuutensa, joita mielellään käyttää ja toisaalta vaikeat ominaisuudet, joita välttelee.

Samaan sarjaan kuuluu myös monitori, josta leikkaustulostasi katselet. Jos se on pieni tietokoneruutu, teet taatusti erilaista videota kuin suuresta TV-vastaanottimesta tai videomonitorilta tulosta arvostellen. Katseluun pitäisi käyttää samanlaista kuvaa kuin lopullisessa esitystilanteessa. Liian pieni monitori johtaa turhan tiiviisiin kuviin, kun laajoista kuvista ei oikein näe, mitä niissä tapahtuu. Lopullisessa esityksessä valitut kuvat voivat näyttää kiusallisilta ihomatokuvilta, mutta silloin ei enää ole paljon tehtävissä, paitsi oppia seuraavaksi kerraksi.

----------------------------------------------------

Stillikuvat

-

kertaus DV-sivuilta

Kun näyttää siltä, että kaikki eivät jaksa lukea pitkiä juttuja, vaan haluavat saada vastaukset heti, kertaan perusasioita stillikuvien ottamisesta DV-kameralla. Perusteellisempi juttu on ollut jo kauan DV-sivustollani.

Paras tapa tuoda stillikuvat tietokoneelle DV-nauhalta on DV-liitäntä, se sama jolla videokin tuodaan. Mitään erikoisohjelmia siihen ei tarvita. Esimerkiksi ilmainen QuickTime Player näyttää videosi, ja siitä voi kopioida ruutuja kuvankäsittelyohjelmaan. Ainakin Photoshopissa on Video / De-Interlace suodin, jolla liikkeen aiheuttamat "vauhtiviivat" saa pois kuvista.

Kameratehtaat markkinoivat myös erillisiä stillikuvan kaappauslaitteita. Minusta ne ovat tarpeettomia.

Useimmilla kameroilla "Photo"-muoto, kuuden sekunnin pysäytetty kuva ei ole millään muotoa parempi kuin edes sekunniksi vakautettu (kameraa heiluttamatta kuvattu) elävä kuva. Molemmista saa hyvän stillikuvan, mutta elävästä voi valikoida ilmeen jälkikäteen.

Muistitikut voivat joillakin (megapixeli-) kameroilla tallettaa parempilaatuisen stillikuvan kuin nauha, mutta silloin talletusmuoto pitää olla paras.

-------------------------------------------------------

"IDE is enough"

-------------------------------------------------------

DeFragmentoi kovalevysi

Yleinen neuvo kovalevyn nopeuden parantamiseksi on defragmentoida se. Siis mitä?

Käytössä kovalevylle talletetaan ja sieltä poistetaan tavaraa koko ajan. Tämä johtaa "repaleiseen" sisältöön, jossa iso yhtenäinen tila käy harvinaiseksi. Levy on fragmentoitunut. Sillä olevat tiedostot voidaan sirtää peräkkäin, defragmentoida, jolloin suorituskyky taas paranee. Tähän on erityisiä ohjelmia, kuten Norton Speed Disk, mutta helpoimmin se käy videon teossa tyhjentämällä levy kokonaan eri töiden välillä.

Videota varten on hyvä olla oma levy, jolla ei ole käyttöjärjestelmää, nettiselainta eikä päivittäisiä töitä. Kun yksi video on valmis, siirretään kaikki pois ja aloitetaan uusi puhtaalta levyltä. Videoista halvin varmuuskopio syntyy DV-nauhalle.

Vielä yksi kikka, jonka olen käytännössä todennut toimivaksi. Iso kovalevy kannattaa formatoida kahteen osaan siten, että suurin osa, videolevy tulee ensimmäiseksi ja pienempi osa, esimerkiksi giga tai pari jätetään tiedostojen siirtelyyn ja väliaikaistalletukseen. Sinne voi myös sijoittaa käyttöjärjestelmän, jos levyjä on vain yksi. Ensimmäiseksi osioitu levy on tuntuvasti nopeampi kuin viimeiseksi tehty.

-------------------------------------------------------