Digitaalivideon ajankohtaissivu

....

Kunzin DV-uutisia ja vihjeitä, mielipiteitä, huhuja

Kunzin DV-sivusto

digivideo.fi etusivu

Vanhat "uutiset"

4.9.2003

Osoitteemme on nyt

www.digivideo.fi

Digivideoyhdistyksen alusta asti havittelema verkkotunnus on nyt käytössä.
Sihteerimme Nevavuoren Jari osallistui maanantaiaamun sähellykseen Viestintäviraston sivuilla ja onnistui varaamaan meille digivideo.fi tunnuksen. Siinä sivussa myös vasta viime lauantaina "keksimämme" dv.fi rekisteröitiin nimiimme.

Kirjanmerkkejä selaimissa voi jo vaihtaa. Orgin tilalle .fi, siinä se on. Tietysti molemmat toimivat päällekkäin pitkään.

12.7.2003

Askartelua MX500:n kanssa

Panasonic MX500 objektiivin suojalasin eräs kiinnitysmahdollisuus

(Myöhemmistä malleista ainakin GS70 on saman tyyppinen ja saattaisi tämä käydä MX350 malliinkin)

Kamerassa on 43mm suodinkierre sekä tässä objektiivin tekstien sisäpuolella että etummainen kromirengas irroitettuna varsinaisen objektiivin reunassa. Etumaskin muodostaman vastavalosuojan sisään ei kuitenkaan mahdu kierteillä oleva suodin, se on liian paksu, ja se olisi joka tapauksessa ruuvattava irti esim. laajakulmalisäkettä käytettäessä. Niinpä päätin rationalisoida kiertelyä hieman ja saada silti roiskesuojan vastavalosuojan sisään.

Kameran etuosa objektivimerkintöineen siis irtoaa kierteellä. Laajakuvan mallinen muovimaski irtoaa samalla ja sen taakse saa kiinni piiloon vaikka mitä. Se helpottaa suojalasin kiinnitystä, eikä sen tarvitse olla tarkalleen oikean kokoinen. "Tökkimissuojan" äkilisen tarpeen aiheuttaja on tässä 9kk ikäisenä etsinkuvassa.

Ja tässä itse "keksintö", epäpyhä sovellutus niille, jotka arvostavat mukavuutta ja turvallisuutta enemmän kuin kameransa jälleenmyyntiarvoa. Vaikka saahan liiman irti, ei se niin hyvää ole, eikä se näy päälle päin.

Kromirengas objektiivin päältä irroitettuna, kaksinkertaiseksi suurennettuna.

Sen taakse laajakuvan muotoiseen muovimaskiin on liimattu kuumaliimapuikolla lasinen UV-suodin, joka kuvausasennossa painuu tiiviisti objektiivin muovista etuosaa vasten ja suojaa lialta ja varsinkin pojanpojan sormen tökkimiseltä. Liimatipat eivät ole lähelläkään kuva-alaa, joka näkyy valkoisena, eivätkä ne näy etupuolelle.

Suotimesta lasin irroitus metellikehyksestä sujui pienellä terävällä meisselillä. Lasia piteli ohut metallijousi, joka irtosi helposti, kun vain keksi sen kiinnitystavan ja sai aluksi meisselin väliin. Muunlaisiakin rakenteita on, myös kierteisiä tai muovisia. Kromirengas kiinni liimattuine suotimineen mahtuu irroitettuna suodinkoteloon siksi ajaksi kun käytän laajakulmalisäkettä.

03.03.03

Tynnyrivääristymää ja muita muoti-ilmiöitä.

Mikäli laajakulmalisäkkeiden kauppiaan asiantuntemusta on uskominen, skeittaus ja lumilautailu toivat äärimmäisten laajakulmien tarpeen videokuvaajille. Ennen näitä urheilumuotoja ja niiden innokkaita kuvaajia videokameroihin riitti noin 0.6x laajakulma. Se oli tarpeen, koska kameroiden objektiivit olivat ja ovat edelleen aivan liian kapeita kuvakulmaltaan. Kuvaan ei mahtunut kaikki tarpeellinen varsinkaan sisätiloissa.

Sitten tulivat nämä muoti-ilmiöt, skeittaus ensin, snoukkaus hieman myöhemmin. Niitä toki mahtuu kuvaamaan kauempaakin avarassa luonnossa, mutta nyt laajakantille tulikin aivan toinen merkitys, liikkeen korostaminen ja realistisuuden vähentäminen. Hurja laajakulma näyttää kameraa lähestyvän liikkeen huomattavasti normaalipolttoväliä nopeampana, onhan matka laajasta kokokuvasta lähikuvaan vain pari metriä. Normaalikuvauksessa tuohon tarvitaan kymmenkunta metriä. Kuvaajat alkoivat kilpailla laajakulmien laajuudella ja koko kuvaustyyli sai kummallisen vääristyneen luonteen. Parhaat kuvaajat ovat jo pääsemässä tuosta vaiheesta ohi ja videoissa näkee myös kuvaa, josta saa käsityksen suorituksesta eikä vain kuvaajan kikkailua.

Laajalla kuvakulmalla on kääntöpuolensa. Sain käsiini ja kameraani hetkeksi kokeiltavaksi Raynoxin superlaajan 0.24x lisäkkeen:

Kuvasin hyllyn siten, että samat pystyputket olivat kuvan laidalla sekä lisäkkeellä että ilman. Näissä suorissa viivoissa näkyy selkeästi, mitä on tynnyrivääristymä. Laajakulman kanssa on kuvattava niin läheltä, että nurkat muuttuvat jo pelkästään perspektiivin vuoksi. Ovathan ne paljon kauempana kamerasta. Mutta on siinä optistakin vääristymää.

Tämä kuva on kameran (Panasonic MX500) omalla objektiivilla sen laajimmalla asennolla kuvattu huomattavasti kauempaa kuin laajakanttikuva. Viivat ovat lähes suoria. Leica on optiikan valmistajana pystynyt pitämään vääristymät hyvin kurissa. Tästäkin näkee, miten paljon etsimet ja televisiot rajaavat kuvaa. Nuo pystykannattimet olivat aivan kuvan laidassa.

Tällaisella lasilla pienikin kameran liike näyttää siltä, että seinät kaatuvat päälle. Terävyydessä sinänsä ei ole moittimista ainakaan kuvan keskialueella. Kuvaustavasta johtuen keskustan esineet ovat kuvassa suurempia, ovathan ne niin lähellä. Kauempana oleva vasen reuna sitten onkin vähän epäselvempää, mutta luonnossa voimakasta liikettä kuvatessa tuo ei haitanne.

Tämän lisäkkeen kuvakulma on noin 180 astetta, väittävät valmistajan, Raynoxin nettisivut. Se on mitattu kulmasta kulmaan, kuten objektiivien kuvakulmat on totuttu mittaamaan. Vaakasuuntaan sen pitäisi olla 160 astetta. Tottahan kameran peruslasi, jonka päälle tuo asennetaan, vaikuttaa myös asiaan. Lisäkettä saa maahantuojalta, Suomen Luontokuvasta (puh. 03-3445 055) hintaan 395€. Sen kierrekoko on 62, 58 tai 52mm. Tuon saa sovitteilla ainakin 43mm objektiiviin, mutta aikamoinen mötikkä se on pikku kameran nokalla.

Toinen, vieläkin kuuluisampi ja kalliimpi erikoislaajojen kuvakulmien valmistaja on Century ja maahantuojana Modtech.

Tynnyrivääristymän nimitys tulee siitä, että suorakaiteen muotoiset kuvauskohteet muuttuvat päistään kapenevan puutynnyrin muotoisiksi. Näillä myös metsän puut menevät nurin ja talot kaatuilevat. Eli jonkinmoista totuudellisuutta kuvakerronnassaan arvostava ei näin rajuja lisäkkeitä tarvitse. Muotiohjelmia televisiossa ovat erilaiset selviytymis- ja extreme-tarinat. Niiden estetiikkaan näyttää kuuluvan raju laajakulman käyttö. Ikävimpiä tilanteita ovat ne, joissa aurinko tai muu voimakas valo osuu likaiseen linssiin. Ota siitä sitten selvää. Ehkä hämärtäminen on tarkoituskin. Ammattitaidon puutetta se minusta osoittaa.

Palautetta tuli heti ja tässä 5.3. lisäys alan harrastajien kanssa käymieni keskustelujen pohjalta:

Tuollaiset kalansilmälinssit tulivat skeittikuvaukseen 90 -luvun alkupuolella. Silloin niiden laatu oli mitä oli ja leffatkin sen näköisiä. Nykyään lähes jokaisen vakavissaan skedeystä kuvaavan kameralaukkuun kuuluu centuryn death 0.3* laajis, joka on Raynoxia laajempi ja hintaakin on toista tuhatta euroa.
Pääsyynä on laajiksella kuvaamisen helppous. Tuollaisella fisulla (fish eye eli kalansilmä) voi hosua sinne tänne kohteen katoamatta ruudusta. Toinen syy on tietenkin vauhdin tuntu ja temppujen koon kasvatus. Laajakulman suurkuluttajana toimii 411 videomagazine.
Telellä (tai meidän muiden mielestä normaaliobjektiivilla) kuvatessa kohde helposti karkaa kuvasta, liikkuu kuvan reunasta toiseen tai kuva tärisee. Rullalautailua pitää telellä kuvata useita vuosia ja harrastaa erittäin suurta itsekritiikkiä, jotta materiaalista saisi julkaistavaa. Monen skeittarin into loppuu lyhyeen ja zoomi vaihtuu laajakulmaan jolla jo ekalla kerralla saattaa saada skedeleffamaisia otoksia, eikä valotuksenkaan tarvi osua ihan kohdalleen kuin telellä.

Telellä kuvatessa pitää tietää miten kohde liikkuu, eikä vain yrittää seurata kohdetta, muutoin liikkeen pehmeys katoaa. Transworld skateboarding, joka on yksi alan arvostetuimpia videontekijöitä (alunperin lehti ja on sitä edelleen) käyttää leffoissaan suht paljon telellä kuvattua matskua (yli puolet, siis skeitti leffaksi paljon), on myös muita mainitsemisen arvoisia videoita The End, E's, Flip ym.. Tällä hetkellä maailmassa on kourallinen kuvaajia jotka osaavat tuottaa todella hyvännäköistä materiaalia telellä.

Perusasiat laajakulmalisäkkeistä löydät vanhalta laajakantti-sivultamme.

6-7-9.1. 2003

Panasonic MX500

Uusi tulokas kolmikennoisiin.

Jatkokertomus Canon XM2-esittelyn tapaan.

2003, NEW BABY

WOW !

Tuo oli vilpitön ensivaikutelmani purkaessani Panasonicin esiittelypakettia. Onpa tämä pieni, 3CCD silti. Puolet Canon XM:n koosta. [ 1/4 tilavuudesta, kertoi tarkistuslaskenta. ] Rakenne kertoo laadusta. Melkoinen pakkaus. Siis sananmukaisesti pakkauksen mestarinäyte. Miettiessäni kokoeroa nousi mieleen ajatus, että filosofia kameratehtailla saattaa olla erilainen. Ehkä Canonilla ajatellaan, että isommasta voi otta isomman hinnan. Osaavathan hekin pakkauksen pienissä yksikennoisissaan.

Varsinainen WOW ! nousee huulille kun avaa kameran näytön. Iso, kirkas, terävä. Se on koko kameran kyljen kokoinen, 3.5 tuumaa. Nyt Canonin tähän asti selkeä ja aivan riittävä 2.5-tuumainen alkaa näyttää himmeältä ja nuhruiselta.

Käyttösäätimet ovat ergonomisesti varsin hyvillä paikoilla ja toimivat loogisesti. Jopa valotuksen käsisäätö on mahdollista kesken kuvauksen. Tosin säädön portaittaisuus aiheuttaa vieläkin pienen nykäisyn sävyissä, joka ehkä näkyy jos kuva on muuten paikallaan. Parannusta on kuitenkin tapahtunut. [ vertailukohtani on Panasonicilla DX100, jonka jälkeen on ilmestynyt 2 mallia tässä välissä. Niitä en tunne. ]

Kuvakin on loistavaa, niinkuin nyt tämän hintaisella 3CCD-kameralla tulee ollakin. Syntyy halu vaihtaa kameraa. Vaimo erityisesti kaipaisi käsilaukkuun tai päällystakin taskuun menevää mallia. Canon XM2 ei aivan ole sitä. Teen tavanomaiset automaattivalotuksen ja -tarkennuksen testini. Kamera suoriutuu niistä suvereenisti kuten Panasonicit yleensäkin. Samalle tasolle yltää kyllä Canonkin. Valkobalanssissa ei ole valittamista. Ei se täydellinen ole automaattiseurannassa, mutta käsisäätö on. Stillikuvia tämä kamera ottaa kokonaista 3 miljoonan pikselin voimalla. Kuvat ovat parasta, mitä videokameralta olen saanut aikaiseksi.

Sitten tulee ilta ja illuusiot karisevat....

----------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Illan tullen hämärtää

Ilta tulee Suomen talvessa kovin aikaisin. Päivä on hämärää molemmista päistään.

Ilta siis saapui ja pojanpoikani Miro poikkesi kylään. Vesseli [kameran etsinkuvassa yllä] on yhdeksän kuukauden ja kulkee konttaillen lattialla ja nurkissa. Vanhassa talossa on vanhat niukat valot. Pienessä olohuoneessamme on vain yksi pallovalaisin keskellä huonetta ja siinä satawattinen lamppu. Minähän ryntäsin poikaa kuvaamaan uudella hienolla Panasonicilla. Jo etsimestä näin, että jotakin on vialla. Pahasti vialla. Värejä ei näkynyt kunnolla, kuva oli tummaa ja kohisevaa. Tarkistus televisiosta vahvisti käsitystäni. Kuvahan on aivan luokatonta, yksikennoisen pikkukameran lumisadetta ja haalistuneita värejä. Canonilla olin kuvannut onnistuneesti monet kerrat samoissa paikoissa ja valoissa. Tosin yleensä sytyttelen muutaman pikku lisävalaisimen nurkkiin.

Kamerassa on 1/6 tuuman kennot, uudet ja pikkiriikkiset. Niissä on entistä vähemmän valolle tilaa. Valo on energiaa kennolle ja sitä on sitä enemmän, mitä suuremmalle alueelle valo lankeaa. Näin siis karkeasti yleistäen. Panasonicin edellisissä malleissa ja vertailukamerassa, Canon XM2:ssa kennot ovat vielä 1/4 tuumaa. Siinä on runsaasti enemmän kennoa valon hyväiltäväksi. Noinko se sitten näkyy?

Lisätutkimukset osoittivat, että valoa oli lähes riittävästi aikuisten istumakorkeudella, mutta pikkumies luuhaa lattialla. Selvittääkseni ongelman vakavuutta järjestin mitatun koetilanteen. Keräsin värikkäitä esineitä, 300-watin halogeenivalaisimen, luksimittarin, vertailukameran ja aloin kuvata hämärästä kirkkaaseen valoa koko ajan lisäten. Pikkukuvista pääsee isompiin vertailupareihin. Kaikki kuvat ovat korjaamattomia stillikuvia kuvaamastani testivideosta. Kameroiden säädöt olivat automaatilla ja kamerat tehdasasetuksilla. Ne "palikkavirheet" vertailukuvissa johtuvat jpeg-talletuksesta, eivät kamerasta.


30 luksia on hämärää ja Panasonicin automaatti haalistaa värejä ja tummentaa kuvaa. +12dB	100 luksia, edelleen hämyistä ja kohisevaa. +12dB Panasonicin automaatilla.	500 luksia vastaa toimistovalaistusta. Kuva on erinomainen, vaikkakin valotus tarvitsi avukseen +6dB.

Canonkin kohisee, mutta kontrasti ja värit ovat tallella. +15dB	Canonkin vaati +12dB, mutta värit ovat lähes oikein.	Canonin valotus hoitui jo ilman vahvistuksia.

Näin siis automaatilla. Testin jälkeen tutkin Panasonicia hieman tarkemmin ja havaitsin, että suuremmat vahvistukset saa peliin vain käsisäädöllä tai hämäräkuvausohjelmalla. Se kirkasti kuvaa hieman, eikä kohina siitä silmin havaiten lisääntynyt. Kamerasta löytyy vielä +15 ja +18dB vahvistukset. Jossakin 200 luksin tienoilla kameroiden erot alkoivat selvästi tasoittua kohinan ja värintoiston suhteen.

Huomasin myös vasta tämän jälkeen, että MX500:ssa oli järjettömästi kuvan terävöitystä tehdasasetuksena. Sen pudottaminen viidestä tolpasta kahteen vähensi kohinaa, mutta ei poistanut sitä. Säätö löytyy "Advanced Functions: Picture Adj." valinnoista. Uudet mallikuvat jäivät ottamatta, sillä kohteet oli jo syöty. Kärsiköön Panasonic nyt tässä vertailussa tehdasasetuksistaan. Totuus ei ole aivan näin kärjistetty.

Hierotaanpa vielä hieman lisää suolaa kirveltäviin haavoihin. Vertailukamera XM2 ei suinkaan ole sekään herkkyysihme, pikemminkin keskitasoa. Jos haluat pimeissä nurkissa kuvailla ilman valoja, hanki JVC DV300 tai Sony VX2000 tai "oikea" videokamera, sellainen iso ja kallis tai odota Panasonicin 24p-kameraa AG-DVX100.

Entäpä se virallinen, vertailukelpoinen herkkyys? Se on surullista luetavaa. Testimme antoi MX500:lle lukemaksi suunnilleen 3.2, eli se on samassa sarjassa Sonyn TRV950:n, eräiden PC-sarjan pikkukameroiden ja D8-kameroiden kanssa. Tämä näyttää olevan kameroiden kehityssuunta. Sääli. Canonin herkkyyslukema on n. 5.6.

Tuo kohina, kansan kielessä lumisade kuvassa on vaikeasti määriteltävä ominaisuus. Silmä havaitsee sen, mutta määrän ja laadun kertominen onkin sitten vaikeaa. Kuvan sähköinen terävöitys lisää sen näkyvyyttä huomattavasti, mutta toisaalta se näkyy vähemmän, jos kuvassa on jotakin terävää. Pehmeissä tummissa pinnoissa sitä saattaa olla kiusallisen paljon, mutta vieressä selkeästi kuvioidulla pinnalla tuskin ollenkaan. Vauvan kasvot tuntuvat keräävän kohinaa, ellei niitä ole riittävästi valaistu. Minulle sattui siis erittäin vaikea kohde heti ensimmäiseksi ja se herätti huomioni.

Yleisön (todennäköisesti Panasonicin omistajien) pyynnöstä tarkistin parin päivän päästä "tomaattitestiäni". Toden totta olin liian ankara. Eihän tämän hintaisen kameran käyttäjä ole niin tyhmä, että kuvaisi kaiken automaatilla ja tehdasasetuksilla. Kyllä Panasonic toistaa tomaatinpunaisen, kunhan säädöt ovat kohdallaan. Otin nyt avuksi "kynttilänvalo-ohjelman" ja kokeilin uudestaan. Tässä tulokset. Nyt minulta puuttui vertailukamera, mutta sama luksimittari mittasi tämän eri tyyppisen valon voimakkuudeksi 110 ja 60 luksia. Käytän tasalukuja tuossa alla, sillä jonkin prosentin heitot eivät ole merkittäviä luksiasteikolla. Vasta kaksinkertainen arvo merkitsee yhden aukon eroa.


Hämäräkuvaus-asetuksilla (Camera setup, Prog. AE, kynttiläsymboli) Panasonic MX500 tekee tällaista kuvaa 100 luksin valaistuksessa. Vahvistusta oli +15dB, mutta kohina ei ollut kovin häiritsevää, vaikka on sitä selvästi enemmän kuin Canonilla.		Tässä MX500:n kuva 50 luksin valossa ja +18dB vahvistuksilla. Ääriviivakorostuksen (Sharpness) pudottaminen viidestä kahteen tai yhteen on suositeltavaa ja se tekee kohinasta huomaamattomampaa. Valkobalanssi on jäänyt vähän siniseksi sekavalossa eteisen nurkassa.

Valaisemallahan tuosta selviää. Koko asia ei huoleta lainkaan sitä joka kuvailee vain päivällä tai valaisee sisällä tehtävät videonsa. Pitäisiköhän lisätä muutama satawattinen kattoon tai vaihtaa valaisimet loisteputkiin? Tuntuvasti herkemmät kamerat kuten JVC DV300 tai Sony VX2000 maksavat lähes kaksinkertaisen summan ja niissä on 1/3" kennot. Erotuksella saa paljon valoja.

Onhan kamerassa pimeäkuvausnappikin: Color Night View. Se tarkoittaa puolen sekunnin valotusaikaa eli kamera jalustalle ja liikkumattomista kohteista saa kuvaa vaikka 1 luksin valoissa. Onhan Canonissakin pitkiä valotusaikoja. Ei niilläkään liikkuvia kohteita kuvata kuin suttuna, mutta esim öinen maisema on mahdollinen kunhan se ei ole pilkkopimeä.

Ai että mitä nuo luksit ovat? Ettei asia jäisi aivan hebreaksi, laadin [toivottavasti] selventävän lisäsivun.

-----------------------------------------------------------------------------------------------------

Aito laajakuvakenno?

Kuten jo aikaisemmin täällä palstallani totesin, Panasonicissa tiettävästi on aito laajakuvakenno. Sen pitäisi siis myös näkyä jossakin. Ja toden totta. Ensimmäinen merkki on se, että kuvakulma laajenee hitusen kun siirtyy 1.33-kuvasuhteesta 1.78-suhteeseen. Ei aivan niin paljon kuin muutos edellyttäisi, mutta laajenee kuitenkin. Ehkä vanhaa kuvasuhdetta kompensoidaan jotenkin laskennallisesti? Koko käsite "aito laajakuvakenno" voidaan kohta romuttaa kun näitä alkaa ilmestyä. Kenno on vain riittävän kokoinen ja siitä rajataan sopiva osa kulloisellekin kuvasuhteelle. Tärkeää kuvaajan kannalta on, että laadusta ei tingitä kennon muodon takia.

16:9 tiloja kamerassa on kaksi, Cinema eli letterbox vanhojen telkkareiden omistajille ja Wide varsinaista laajakuvaa tekeville. Canonin tapaan tämäkään ei näytä laajakuvaa oikein etsimessään. Isommassa etsimessä asia ei tunnu niin pahalta, mutta vääristynyttä kuvaa on katseltava. Kysyin jo huolestuneena maahantuojalta, enkö minä vain löydä etsinmonitorin säätöä, vai eikö sitä ole. Senhän luulisi olevan automaattinen. Jo muinainen Sony TRV900 osasi tämän. Maahantuojan mukaan syy laajakuvan puutteellisuuteen on Saksan suuret markkinat. Ne määrittelevät "eurooppalaisten tarpeet" ja Saksassa ei vielä ole herätty kuvasuhteen muutokseen, vaikka digitelevisioon ollaankin siirtymässä.

Kuvailin molemmilla kameroilla samoja kohteita havaitakseni niiden eroja. Katselussa alkoi kiinnittää huomiota, että Panasonicilla kuvatuissa laajakuvissa näkyi yksityiskohtia, jotka Canonilla eivät erottuneet. Laajimmat kuvakulmat ovat kameroilla niin samanlaiset, että polttovälierosta se ei voinut johtua. Noinhan laajakuvakennon teoriassa pitäisikin toimia. Siinä on pystysuunnassa enemmän pikseleitä kuin rajaamalla tehdyssä kuvassa. Tuotahan piti tutkia oikein testitaululla.

4:3 kuvasuhteessa kamerat tekivät taulusta varsin samanlaista kuvaa kunhan Panasonicin ylimääräisen terävöinnin oli pudottanut pois. Pieni kameran liikautus saattoi vaikuttaa enemmän kuin merkin vaihto. Silloin näet joku testiviiva saattoi joutua pikselirivin kohdalle tai niiden väliin. Noin pienestä se näytti olevan kiinni. Voin vain todeta molemmat teräviksi kunhan valoa riittää. Panasonicin etsin rajasi hieman enemmän pois kuvasta kuin Canon ja se oli lähempänä televisioni rajausta.

Laajakuvaa varten asemoin kamerat huolellisesti siten, että koko taulun leveys täytti kuvan. Tarkistin sen tietokonenäytöltä. Kuvat ovat osia kameroiden laajakuvasta siten, että pikselien leveys on Photoshopissa muutettu oikeaksi. Ympyrä on taulun keskusta. Nyt teoria sai vahvistuksen. Toden totta, Panasonic MX500 tekee selkeästi terävämpää laajakuvaa kuin Canon XM2.

Panasonicin laajakuva-testitaulu. Huomaa erityisesti vaakasuorat viivat, eli pystyerottelu.

Canonin perinteisellä kennolla tehty laajakuva kärsii ilmeisesti niukoista pikseleistä pystysuunnassa. Eron huomaa.

Sain Lahtisen Rikulta Mäntästä seuraavalla viikolla Sony DSR-500:lla, 2/3" oikealla isolla laajakuva-videokameralla kuvatun vastaavan testitaulun. Lisätään sekin nyt tähän.

Pystyresoluutio on paras, mutta vaakaan eroa onkin vaikeampi nähdä. Kuvista näkee, että viivojen kuvaamisella on vain kuriositeettiarvo. Lähes samoilla piirtoarvoilla ison kameran tummat numerot vaalealla pohjalla ovat kuitenkin selvästi parhaiten erottuvat. Ilmeisesti vähäisempi sähköinen terävöitys vaikuttaa asiaan. Tummien numeroiden ympärillä ei ole samanlaista vaaleaa kehystä kuin pikkukameroilla.

Testiolosuhteissa ja menetelmissä on varmaan eroa ja se voi vaikuttaa lopputulokseen. Tällainen testi on kuitenkin kaukana elävästä elämästä ja liikkuvasta videosta.

Pystyviivojen erottelu muuten vastaa Panasonicin kaaviokuvassa esittämiä arvoja yllättävän tarkasti. 4:3 kennolla 432 ja laajakuvakennolla 576 viivaa pitäisi kai olla maksimi, kun pikseleitä on vain tuon verran pystysuuntaan. DSR-500 näyttää ylittävän tämän teoreettisen rajan. Toisaalta, ei taulukaan ole erityisesti laajakuvan mittaukseen tarkoitettu.

Progea kansalle

"Progressive Scanin" ystäville MX500:ssa on kaksikin vaihtoehtoa. Progressive Photo Shot, josta en päässyt selville, toimiiko se muualla kuin stillikuvien ottamisessa ja Frame rec, jonka kerrotaan valottavan 25 kuvaa sekunnissa lomittamattomana. Tässähän sitä olisi melkein 24p. Nykivää kuvaa sillä ainakin saa aikaan, eikä deinterlace Photoshopissa tehnyt sille mitään. Kaipa se sitten on sitä itseään. Minä en noista oikein ole innostunut, mutta mahdollisuuksia kokeilijoille ja nettivideon tekijöille on.

Äänikin kuuluu

Ääni kuulostaa ainakin minun kuulokkeillani varsin puhtaalta ja tasapainoiselta. Mikrofonin tuulisuoja on sähköinen "WindCut", mutta ulkoisen rakentaminen voikin olla hankalampi projekti ellei tyydy teippiviritykseen tai käytä lisämikrofonia. Mikrofoniin voi menusta kytkeä myös zoom-toiminnon. Sieltä saa myös äänenvoimakkuuden käsisäädölle ja etsimeen tason näytön. En löytänyt mahdollisuutta säätää tasoa kesken nauhoituksen, sillä manuaali oli noilta sivuiltaan vielä japania. Ehkä se säädetään ennen nauhoitusta voimakkaimpien äänien mukaan. Manuaalisäätöön voi kuitenkin liittää AGC-automaatin, eli antaa kameran huolehtia liian voimakkaiden äänien tasosta. Kamera on hiljainen, enkä saanut sen moottorien ääniä kuulumaan nauhalla. Kameran käsittelyäänet johtuvat kyllä helposti runkoa pitkin mikrofoniin ja nuhanenän niiskutus tulee kuvausasennossa hyvin lähelle sitä. Mikrofonin sijoitus ei ole paras mahdollinen, mutta eipä sille riittänyt muuallakaan tilaa. Tuo on pienen kameran haittapuolia.

Laukaisunappi langan päässä

Kamerassa on näppärä langallinen kaukosäädin. Sillä selviää esim hankalista kuvausasennoista alhaalla tai ylhäällä. Langaton perinteinen kaukosäädin toimii tietysti myös. Esimerkiksi stillikuvien laukaisunappi on tässä kuten monessa muussakin kamerassa niin huonosti sijoitettu ja vielä jäykkä, että sillä saa helposti tärähtäneitä kuvia aikaiseksi. Kaukolaukaisin ratkaisee tuon ongelman elegantisti.

Sellainen outo piirre DV-kamerassa paljastui kasetteja vaihdellessani kamerasta toiseen, että Panasonic MX500 saattaa haukata aika palan (useita sekunteja) edellisestä nauhoituksesta, ellei ole tarkkana ja katso, minne se on kelannut. Eihän jatkuva kasettien vaihtelu ole muutenkaan suositeltavaa. Laitetaan toinenkin varoitus tähän perään: Älkää lainatko tätä kaverille kertomatta miten kasettiluukku suljetaan. Tässä on sulkijasalpa kun taas muissa kameroissa luukku työnnetään sisään niistä aroista peltikuorista. Pana on sellaisen kieltänyt.

Hei, me zoomataan!

Zoomaussäädin on Panasonicilla vanhaan tapaan poikittainen vipu tai luisti, jolla hitaan ja kauniin zoomauksen tekeminen on mahdollista, mutta vaatii paljon harjoitusta ja malttia. Se on nopea polttovälin valitsin ja sopii minulle, sillä en juuri milloinkaan zoomaa kesken otoksen.		Canonin keinukytkin on perinteistä muotoilua ja sen saa toimimaan paineen tunnistavana, jolloin melko hyvät zoomaukset ovat mahdollisia. Toisaalta se on hidas, jolloin äkilliset polttovälin vaihdot eivät onnistu. Kaikkea ei näköjään voi saada samassa paketissa.

Vihdoinkin valokuvia videokameralla?

Nyt on taidettu tulla siihen pisteseen, että voi sanoa videokameralla onnistuvan valokuvauskin. Stillikuvia Panasonic MX500 tekee valmistajan ilmoituksen mukaan 3 miljoonan pikselin voimalla. Kuva on fine-muodossa 2048 pikseliä leveä ja yllättävän siisti. Ei hirveän terävä, mutta ei myöskään suttuinen tai virhepikseleitä täynnä kuten useimmat videokamerat. Kokeilin uteliaisuuttani myös testitaulun kuvausta muistikortille. Tulos näytti jotakin 800-900 viivan erottelukykyä molempiin suuntiin, joten Leica-objektiivissa ja tuossa pikkuisessa 1/6" kennossa on yllättävää potentiaalia lähes tuplasti yli sen, mitä videolle tallettuu. Stillit tarvitsevat reilusti valoa ja kamerassa on salamalaite lähietäisyyksiä auttamaan.


Canon XM2:n 1.7 megapikselin kuvan sivu on 1488 pikseliä. Tässä se on viidesosakoossa.		Panasonic MX500 ja 3 megapikselin kuva 2048 pikselin sivumitalla on tämän verran isompi.

Klikkaamalla pikkukuvia saat kameroiden alkuperäiset kuvat ruutuun. Niiden tutkimiseen parasta olisi joku kuvankäsittelyohjelma. Pikku vihjeenä laatuerosta: Kiinnitä huomiota ikkunanpuitetta vasten olevaan vinoon lehteen kuvan keskiosassa. Siinä Canonin kiusallinen vinojen kontrastisten viivojen rösöisyys näkyy selkeästi. Tekstissä ja grafiikassa sitä ei voi käyttää pienentämättä ainakin puoleen alkuperäisestä. Kuvien koot suoraan muistikortilta: Canon 0.7 megaa, Panasonic 1.3 megatavua.

Terävyysalue, onko sitä?

Filmikoon tai meidän tapauksessamme kennokoon pienentyessä kuvan terävyysalue kasvaa, sillä silloin tarvitaan aina vain lyhyempää polttoväliä. Tällaiset ovat optiikan lait. Panasonicin laajin polttoväli on 2.85mm, Canonilla 4.2mm. Kuvakulmaltaan ne ovat melko tarkkaan samat. Molemmat ovat liian lyhyitä, jotta terävyysaluetta voisi käyttää taiteellisesti hyväkseen elokuvamaista tulosta tavoiteltaessa. Testasin noita kuitenkin sisätiloissa, täydellä aukolla. Kameran ja mallin välillä oli 2.5 metriä, taustaan mallista 3m. Pieni ero noissa kuvissa on, mutta eipä kumpaakaan voi pehmeästä taustasta kehua. Laitoin tosin tahallani noin räikeän kohteen sinne taakse. Etäisyyttä pitäisi kasvattaa vielä tuntuvasti ja silloin liikkuvan kohteen seuraaminen tulee vaikeaksi, eikä sisätiloissa edes mahdu usein kuvaamaan riittävän kaukaa.

Canonin 1/4" kenno tuottaa aavistuksen pehmeämmän taustan, mutta jää kauaksi isompien kennojen mahdollisuuksista.

Panasonicin 1/6" ja kaikki on terävää. Sekin voi olla tyylikeino ja joku voi pitää siitä.

Zebra, ND ja muita kummallisuuksia

Valotusautomatiikka toimii Panasonic MX500 kamerassa hyvin ja huomaamattomasti. Se ei hötkyile, mutta säätää kun säädön tarvetta on. Hieno piirre tässä on erillisen ND-suotimen puute. Canon ja Sony vaativat vähän väliä käyttäjää napsauttamaan ND:n päälle tai pois. Panasonic hoitaa sen itse tekemättä asiasta numeroa ja ennen kaikkea ilman että se häiritsee kuvausta. Zebra on minua haitannut Canonin XM2:ssa koko ajan. Se ei ole tuntunut hyvältä. Vaikka sen saa asetettua monille eri kirkkauksille, sopivaa ei ole löytynyt. Nyt verratessani sitä Panasoniciin alan ymmärtää. Canonin zebra on jotenkin liian raskas, agressiivinen, peittää liikaa. Pana käyttäytyy sivistyneemmin. Ylivalotuksen varoitus tulee, kun siihen on aihetta, mutta se ei vaadi kaikkea huomiota, viivoitus on keveämpää.

Mitä vielä?

Vaikka mitä. Liitäntöjä on joka suuntaan analogisena ja digitaalisena. Muistikortti on SD. USB-kaapeli on jälleen kerran omaa tyyppiään pikkupää. Milloinkahan nuokin standardisoidaan? Kamerassa on MPEG4-videon talletusmahdollisuus usealla eri laadulla, kuvan saa internettiin, akku on entistä isompi, kuvanvakaaja on optinen ja ilmeisesti ihan hyvä. Ainakaan se ei enää huononna kuvaa kuten alkuaikojen sähköiset vakaajat. Etsinmonitori on "Intelligent LCD". Se saattaa itse säädellä kirkkauttaan. Ainakaan minulla ei esiintynyt tarvetta korjaussäätöihin edes ulkona auringossa hankien keskellä. Maahantuojan, Kaukomarkkinoiden sivut kertovat yksityiskohdat, jotka olen ohittanut. Hillitöntä kehua englanniksi voit lukea Chuckmeisterin sekavan omaperäisiltä sivuilta.

Tämä Panasonic MX500 on ristiriitainen paketti. Pieni kenno vaatii veronsa, mutta osoittautuu myös yllättävän suorituskykyiseksi. Pisteitä en aio antaa, mutta minulle harvinaisen lopputoteamuksen voin esittää: Tämä on mielestäni hyvässä valossa tämän hetken paras kamera kokoluokassaan ja myös hintaisekseen. Paino on lauseen alkuosalla. Paistaisipa aurinko aina.