Videokuvausvihjeitä DV-kuvaajille ja muillekin

Käsittelen muutamia erikoistapauksia vähän samaan tapaan kuin kameroiden valintaoppaassa asia kerrallaan. Varsinaista kuvausopasta saat odottaa -ehkä turhaan- vielä jonkin aikaa.

Automaattivalotus

Mielilauseeni keskusteltaessa automaattikameroista on: Paras automaatti on sellainen, jonka saa päältä pois.

Se ei ole pelkkä huuli. Olen todella tuota mieltä. Automaatit tekevät kaunista jälkeä valtaosassa tapauksista, mutta sitten sattuu tilanne, jossa ei kertakaikkiaan voi onnistua kuin käsisäädöllä. Haluan onnistua myös sellaisissa, mahdottomissa tilanteissa.

Otetaan pari esimerkkiä:

1) Ihmisiä kuvattuna merta, taivasta tai valkoista taloa vasten. Kasvot muuttuvat mustiksi suomalaisellakin, ellei valotusta pysty korjaamaan.

2) Öinen katunäkymä jossa on autojen valoja ja katulamppuja. Useimmat automaatit tekevät yöstä päivää, jos vain kameran herkkyys riittää ja vielä kuvan laadun kustannuksella. Kun auton valot osuvat kohti, maisema pimenee ja kirkastuu taas auton mentyä. Tämä on sietämätöntä, ja vain käsisäädöllä saa sävyt kohdalleen.

3) Samaa voi tapahtua päivällä vaaleissa vaatteissa ohi kävelevän ihmisen kohdalla. Ympäristö synkkenee kun vaalea paita lähestyy. Tai maisemaa panoroitaessa puiden välistä näkyvä taivas synkentää äkkiä koko maiseman. Näissä auttaa vain käsisäätö. Hitaammin toimiva automaatti helpottaisi sekin vähän.

Väritasapainon säätö, valkobalanssi

WB, White Balance on tärkeä nappula videokamerassa, vaikka se monissa onkin korvattu automaatilla. Useimmat automaatit toimivat varsin hyvin, mutta tässäkin tulee tilanteita, joissa haluaisi säätää sävyjä käsin. Ikävintä on, jos perussäätö on pielessä, jolloin kaikki kuvautuu väärän värisenä. Siihen auttaa vain huolto.

Käsisäädön paikka on esimerkiksi auringonlasku. Olet ihastunut erikoisiin sävyihin ja alat kuvata, mutta kamerasi korjaakin kaiken neutraaliksi, punerruksen harmaudeksi. Onko tuo nyt sitten hienoa? Jos voisit asettaa käsin "auringonvalo" ja tummentaa kuvaa, voisi tulos vastata silmällä näkemääsi.

Jos kamerassa on balanssinappula, voi sävyjä manipuloida valitsemalla balanssin kohteen. Siinä kamera muuttaa kirkkaimman osan valkoiseksi, vaikka se olisi vihreä. No, vain tietyissä rajoissa. Varsinainen värjäys jää editointivaiheeseen. Olen tehnyt esim. kullankeltaista iltatunnelmaa balansoimalla kameran sinivihreään kansion välilehteen. Sävyt siis muuttuvat balansoitavan paperin vastavärin suuntaan.

Kerronpa tässä vielä erään bravuurini, ellet kerro eteenpäin: Jos kuvassa olevan henkilön valaisee värillisellä valolla, johon balansoi kameran, koko ympäristö muuttuu valon vastaväriseksi ja henkilö näyttää normaalilta. Määrätty vihreä kalvo valon edessä saa koko ympäristön muuttumaan kuparinruskeaksi.

Automaattitarkennus

On tosi hienoa mennä hyvin lähelle kasveja, esineitä, tekstejä, kuvia tms ja tarkennus pysyy koko ajan. Ihmeteltävä saavutus.

Eräällä laajakulmaisella kameralla onnistuin tarkentamaan linssille istuneeseen itikkaan, vaikka tarkoitus oli kuvata maisemaa. Vastavalossa joskus etulasin (käytän aina suojalasia, UV-suodinta) pinnalla oleva pöly on terävää, muu ei. Silloin kaipaa käsitarkennusta, jollaista ei kovin monissa kameroissa enää ole.

Pahinta on pumppaus. Jos kuvaan kukkia metsässä, automaatti ei osaa päättää, pitääkö se etualan kukat vai taustan puut terävinä ja vaihtelee niiden välillä koko ajan. Kyse on siitä, kumpia on enemmän kuvan tärkeimmissä osissa. Tarkennus on matematiikkaa ja tapahtuu yleensä keskelle kuvaa.

Liika nopeus on täälläkin pahaksi. Kun puistossa kuvatessa edessä häivähtävä oksa tai ruoho saa tarkennuksen siirtymään hetkeksi pois maisemasta, ei voi kuin olla ärtynyt. Käsisäädöllä välttää tämän ja voi säästää myös akkua. Käytin "soft-focus" suodinta poistaakseni "liiallisen terävyyden" kuvasta. Huomasin, että tarkennusmoottori kävi koko ajan etsien oikeaa säätöä. Se ei haitannut kuvaa, mutta akku kuluu moottorin koko ajan surratessa.

Hämärässä eivät joidenkin kameroiden automaattitarkennukset toimi lainkaan, ja saattavat pilata kuvan, ellei niitä poista käytöstä.

Käyttösäätimet

Ovat makuasia. Opettele omasi hyvin. Menu-tyyppiset säätimet voivat olla hankalia pakkasella, sateella ja auringonpaisteella. "Vanhanaikaiset" nupit ja säätöpyörät ovat monesti nopeampia.

Tärinänpoisto

Jalusta

Joidenkin kameroiden tärinänpoisto huonontaa kuvaa tai aiheuttaa hallitsemattomia liikkeitä toimimalla viiveellä. Yleensä sen saa pois. Kokeile omaasi.

Paras tärinänpoisto on jalusta. Suosittelen sen käyttöä mahdollisimman usein. Joskus otan kevyesti matkaillessa vain "hernepussin" mukaan. Pikku pussi, jossa on vaikkapa styroksirakeita kameran alla pöydällä, kaiteella tms auttaa huomattavasti.

Kameran heilumiseen vaikuttaa oleellisesti polttoväli. Jos kuvaa mahdollisimman läheltä laajakulmalla ei heiluminen haittaa lainkaan niin paljon kuin kauempaa zoomilla kuvatessa.

Zoomaus

Kameroita myydään näyttävästi zoomin pituuksilla. Se on hyvin toisarvoinen tekijä. Tärkeämpi on esimerkiksi laajin kuvakulma. CCD-kennojen koot vaihtelevat, joten edes polttovälistä ei voi päätellä kuvakulmaa. Joissakin kameroissa laajin kulma on vain n. 45 astetta, mikä vastaa kinofilmikameran normaaliobjektiivia, 50-millistä. Sillä ei kerta kaikkiaan mahdu kaikki kuvaan. Tarvitaan laajakulmalisäkkeitä. Jostakin syystä kuvakulma tuntuu tarkoin varjellulta salaisuudelta. Esitteetkään eivät sitä aina kerro.

Muuten, paras zoomi on täysin manuaalinen: Kävele lähemmäksi.

Olen tehnyt useita tv-elokuvia, joissa ei ole ainuttakaan zoomausta. Kameranliikkeet ovat eri asia. Ne ovat luonnollisia, zoomaus on mekaanista. Minulle zoomi on lähinnä valikoima eri pituisia objektiiveja.

Digitaalizoomi on täysin turha laite, kuvan pixeleiden suurentaja. Saman voi tehdä jälkikäteen editointiohjelmassa, jos on aivan pakko huonontaa kuvaa.

Äänitys

Äänitys on monille videokuvaajille vaikea asia. Syytä on kameratehtaissakin. Jos kameran mikrofoni on hyvin sijoitettu, eikä se ota kuvaajan tai kameran moottorien aiheuttamia hälyääniä, sillä saa hyvän taustaäänen. Puheen tai laulun äänitykseen se ei kelpaa, ellei sitä käytetä kuin mikrofonia ja viedä lähelle. Silloin kuvaus on suoritettava myöhemmin. Äänekkäästä katumusiikista sen sijaan voi saada kelvollisia taltiointeja.

Äänitystä varten tarvitaan erillinen mikrofoni ja sille käsisäätö. Useimpiin kameroihin voi liittää pikkuisella liittimellä mikrofonin. Kannattaa tutkia tai kokeilla, millainen mikrofoni toimii parhaiten. Joillakin saa vain säröä aikaiseksi. Kyse ei ole hinnasta vaan jännitetasojen sopivuudesta. Kuulokkeet, joilla voi tarkkailla tulosta, kuuluvat myös äänittäjän varusteisiin.

Vaikka käsin tarkkailu ei onnistu kuin parilla, kolmella DV-kameralla, kerron mitä automaatti tekee: Äänitän puhuvaa miestä. Hänellä on mikrofoni rintapielessä. Aina kun hän pitää tuumaustaukoa nousee liikennemelu tai puimakoneen ääni voimakkaaksi. Kun hän taas aloittaa, puhe on liian kovaa, säröllä. Hetkessä se tasaantuu ja puimakone häipyy kuulumattomiin tullakseen taas seuraavan tauon aikana pintaan. Ohi pyyhältävä auto kuuluu kyllä hyvin, mutta jonkin aikaa sen jälkeen puhe kuulostaa kuiskaukselta. Näin automaatti säätää tasoja. Aina keskimäärin oikein.

Valtameren aaltojen äänityskään ei onnistu automaatilla. Se nostaa hiljaisia kohtia ja laskee voimakkaammat pärskeet muun äänen tasolle. Se on surullista tasapäistämistä.

Monet tosissaan äänityötä tekevät ottavat äänen erikseen siihen tarkoitetuilla laitteilla. Sen yhdistäminen videoon ei ole vaikeaa, jos tietää mitä tekee. "Klaffi" eli puukapuloiden yhteen lyönti kuvassa tarjoaa hyvän tarkistuspaikan. Käsien läpsäytys terävästi riittää myös merkiksi, joka sekä näkyy että kuuluu.

Hämäräkuvaus

Tasapäistämisen idea toistuu täälläkin. Automaatti säätää kuvan tason keskimäärin oikeaksi - ja tekee yöstä päivää. Samalla kameroiden virheet, kohina, epäterävyys jne. tulevat näkyviin. Jos käsisäädöllä pimentää kuvaa oikein reippaasti ja ehkä vielä säätää sävyn mieleisekseen on tulos aivan toista luokkaa. Joissakin kameroissa on pitkiä valotusaikoja, joilla hämärää voi jatkaa ja lisäksi saa erikoisia "hidastus"-efektejä nauhalle. Suosittelen kokeilua.

Kameramainoksissa kehutut niin ja niin monessa luxissa kuvaamiset ovat pelkkää mainoskikkaa. Kameroiden herkkyyden kanssa niillä ei näytä olevan mitään tekemistä, eivätkä ne ainakaan kerro tuloksen laadusta. Sanoisin, että kaikilla voi kuvata kynttilänvalossa, kunhan kynttilä ei ole kaukana.

Jos kuva näyttää huonolta, lumisateen tapaista kohinaa ilmestyy, värit haalistuvat tai automaattitarkennus ei toimi, valoa on liian vähän kamerallesi. Lisää valoa tai hakeudu valoisampaan paikkaan. Tai hyväksy tosiasiat. Kameroissa ON eroja tässä suhteessa, mutta sen näet vasta käytännön kokeessa, et esitteistä.

Puhdistuskasetti

Sitä sietää ehkä ajatella jo nyt. Ennen pitkää tulee tilanne, jolloin sitä tarvitaan, kun kuvassa alkaa näkyä outoja pilkkuja. DV-kamerat ovat kyllä kestäviä, mutta eivät ikuisia. Kaikki eivät puhdistuskasettia tarvitse, mutta kaveripiirissä olisi hyvä olla yksi tarvittaessa.

Älä hukkaa kasettiasi

MiniDV-kasetti on pieni ja näppärä. Jopa niin pieni, että niitä hukkuu taskun pohjalle. Numeroi kasettisi etukäteen ja pidä kirjanpitoa niiden sisällöstä. Muuten voit olla hukassa, tai ainakin se tärkeä videopätkä on täällä jossakin...

Paidan rintatasku on huono säilytyspaikka kasetille. Olen kuullut paristakin tapauksesta, jossa kasetti löytyi teekupista. Jos tee on kuumaa ja sinä on sokeria, video on menetetty.

Pätkiikö laskuri ja aikakoodi?

Jos kuvaat kasettisi kelaamatta alusta loppuun, kaikki on hyvin, mutta jos välillä kelailet kuvattua materiaalia tai vaihdat kasettia, olet varmaan saanut laskurisi sekaisin. Kuvatulla materiaalilla on aikakoodi, joka samalla kertoo jäljellä olevan nauhan keston. Koodi alkaa aina nollasta kun uudelle kasetille aloittaa nauhoituksen. Jos vahingossa kelaa ohi kuvatun materiaalin tyhjälle osalle nauhaa, koodi alkaa taas nollasta. Kokonaispituus ei tämän jälkeen täsmää.

Tähän on hyvä keino, joka kuulemma muutenkin on hyväksi nauhalle. Uudet nauhat voi "pohjata". Niille kuvataan etukäteen mitä tahansa (mielellään mustaa ja hiljaista), jolloin aikakoodi muodostuu yhtenäiseksi. Ennen tärkeää kuvausta ota tarvittavat nauhat ja kuvaa ne läpi sekä kelaa alkuun. Tämän voi tehdä verkkovirralla kaikessa rauhassa kotona. Nyt ei pätkiminen haittaa, eikä kelailu. Samalla varmistat, että kasettisi ovat toimivia.

Jotkut FireWire-kortit eivät suostu ottamaan kovalevylle materiaalia kasetilta, jossa aikakoodi hyppelee ja toistuu samana. Pohjaa siis nauhasi.

Jatkuvuus,

kuvakerronta

Tässä tullaan omimmalle alueelleni, josta voisin kirjoittaa vaikka kirjan. Niitä on kuitenkin jo tehty, joten tutkikaa niitä ja elokuvia. Kuvatessa on otettava hyvin monenlaista kuvaa, jos aikoo leikata mielenkiintoisen videon. Kuvakokoja ja kohteita tarvitaan lukemattomia. Vaihtelua, vaihtelua. Kannattaisi ajatella etukäteen paitsi mitä tekee, myös rakennetta. Esimerkiksi ääniotot voisi ottaa erikseen sillä ajatuksella, että niistä ei paljoa kuvaa tarvita, vaan kuvitus tehdään erikseen. Siis kameralla voi myös äänittää, mutta kuvakerronta ei onnistu samalla. Sen jälkeen voi sitten kuvata sydämen kyllyydestä, eikä tarvitse välittää äänestä. Silloin voi itse puhua, ohjata kesken kuvauksen.

Hyvä ennakkosuunnitelma on erinomainen tuki, mutta aina sitä ei voi tehdä, ellei edes tiedä, mitä tulee tapahtumaan. Valppaus ja nopea reagointi voi olla tärkeää, mutta vielä tärkeämpää on pitää löydetty kohde kuvassa riittävän pitkään ja rauhallisesti. Hosumalla ei tule kuin - - no tiedäthän sinä sen.

Lisää kuvausvihjeitä eri tilanteisiin löydät "vinkit"-koosteesta.