|
|
Langkawiltahan löytyi se 6200 RM:n tarjous (kurssi n. 1 RM =
1,57 FIM)(27.11.)............. (PC100,
vain 9700mk, Suomessa 13-15.000, latojan huomautus)
Alkuillasta kävin vielä uudelleen kaupassa, mutta se oli jo
kiinni. Samoin vielä sunnuntai-aamulla ennen lentoa mantereelle.
Kävin siellä klo 10 aikaan, mutta se ei auennut lainkaan niin
kuin paikkakunnan kaksi muuta Sony-dealeriä, joilla tätä
mallia taas ei ollut saatavilla.
KualaLumpurissa näin heti ekana päivänä Sonyn omassa
liikkeessä vitriinissä ko. kameran, hinta olikin 7448 RM. Liike
näytti sellaiselta, että kaikki mahdollinen löytyy ja kaikki
kiiltää, mutta että tinkimistä ei siellä harrasteta.
Käännyin siis paikkallisten dealereiden puoleen. Paikallisesta
ChinaTownista löytyi (oikein rähjäiseltä kadulta)
eräästä kameraliikkeestä halukkuutta myydä 6220
RM:n hintaan (hekään eivät aluksi uskoneet, että tällaista
kameramallia on olemassa) ja kameraa heillä ei ollut hyllyllä.
Lupasivat hankkia seuraavaksi päiväksi, jos maksan 25 % etukäteen.
Kun kerroin haluttomuudesta maksaa etukäteen kortilla (niistä
ei tiedä olisiko samoja kavereita enää seuraavana päivänä
löytynyt), he ilmoittivat, että luottokortista peritään
vielä 3 % lisä. Kauppa jäi tekemättä. Yhdestä
siististä ostoskeskuksesta löytyi kameraliike, joka olisi hankkinut
pelin kahdessa päivässä. Aikaa oli vähemmän jäljellä,
joten hinnoista ei päästy edes puhumaan.
Lopulta palasin siihen Sonyn merkkiliikkeeseen, ja kysyin sujuvanoloiselta
myyjältä, että miten tuo kamera voi heillä maksaa
noin paljon (7448 RM), kun katukaupassa sitä saa kuudella tonnilla.
Se väänteli vähän aikaa kasvojaan ja naputti laskintaan,
ja sanoi hinnaksi 6800 RM. Siitä päästiin vielä 6500
ringetteen, ja sen päälle sain tingityksi hintalapuiltaan 295
RM arvoiset lisämuistin (8 Mb) ja kaksi kasettia. Kuittiin tuli hinnaksi
6495 RM, eli aivan kuin kameran hinta olisi tuon 6200 RM. Pakkaukseenhan
kuului vakiona yksi 4 Mb muistisiru, toivottavasti löytyi manuaalien
seasta.
Myyjä oli muuten symppis (paikallinen nuori kaveri), ja kertoi jonkun
saman kameramallin ostaneen käyneen näyttämässä
veden alla kuvaamiaan hienoja otoksia. Sitä varten tarvitaan oma
laatikko.
................................................................
”Hongkongin hintoihin” pääsee näköjään
Malesiassakin, kun jaksaa tehdä kauppaa. Luonnollisesti kamerassa
on DV-liitännät molempiin suuntiin ja se on meikäläistä
PAL-televisionormia. Viime aikoina paljon puhuttu moottoriääni
kuuluu kuulokkeilla, mutta ei enää televisiosta. Hyvä näin.
|
|