helposti
muistettava ja pysyvä bookmark:
|
DV-uutisarkisto 1.11. - 30.11. 99 ikäjärjestyksessä, nuorimmat ylinnä |
||
|
Postiosoitteeni on kunto(at)iki.fi |
|
|
29.11.99
|
Taas uusi ihmeSony. Kaikki näistä eivät edes koskaan päädy tuotantoon, mutta tästä uutuudesta amerikkalainen DVnews vaahtoaa nyt kovasti. Kyseessä on digitaalisen stillikameran ja liikkuvaa kuvaa tallettavan kameran sekamuoto. Se tekee jopa 1600x1200 pixelin erittäin terävää kuvaa muistitikuille, joista suurin tulee olemaan 1 Gigatavu jo vuoden kuluessa. Liitäntänä on myös FireWire ja USB. Liikkuvaa kuvaa ei isollekaan muistikortille pitkästi mahdu. Ensiesittely pitäisi olla alkuvuodesta joillakin messuilla ja siitä on vielä pitkä matka tuotantoon ja kauppaan. Tämä kuva on jo markkinoilla olevasta stillikuvakamerasta F505, mutta uutuuden pitäisi olla samaa sarjaa. Seuraavaksi voisi ryhtyä veikkailemaan uutta nauhaformaattia, sillä jos kameroiden suoritukyky kasvaa tuota rataa, pitää talletustilaa löytyä rutkasti lisää. Tällä kameralla on pixeleitä yli 4x enemmän kuin DV-nauhan kuvassa. Toisaalta nykyinen DV-nauhoite on yhtä hyvää kuin meidän TV-kuvamme, joten sikäli ei parannustarvetta ole. Amerikassa ollaan siirtymässä digitaalitelevisioon, ja siellä osa lähetyksistä on ns. HDTV- eli High Definition TV, jolloin kuvan tarkkuus paranee. Euroopassa ei tällä hetkellä ole vastaavia suunnitelmia. Ennen pitkää HDTV:n vaikutus kuitenkin tulee näkymään näissäkin laitteissa. Tällainen kamera on kätevä esim. urheilukuvaajalle, joka voi ottaa ratkaisevista hetkistä pätkän videota muistikortille, valita sieltä sitten parhaat palat ja lähettää ne toimitukseen. |
||
28.11.99
Käytä jalustaa
Tee hernepussi |
Sääli yleisöäsi, käytä jalustaa. Tiedän, että se on hankala raahata mukana, mutta maailma on jo riittävän täynnä huojuvia ja horjuvia videoita. Niitä ei kaivata lisää. Se ei ole enää muodikasta. Yritä edes keskittyä pitämään kuva vakaana hetken aikaa. Jokin tuki auttaa. Zoomin laajakulma-asento ja seinään nojaus helpottaa katselijan oloa. Voisit tehdä "hernepussin" kameralaukun pohjalle. Sellainen on ainakin parin nyrkin kokoinen kangaspussi, joka täytetään mukavasti muokattavalla materiaalilla, vaikkapa styrox-kuulilla tai herneillä. Sen varaan voi kameran asettaa pöydälle tai kaiteen päälle varsin tukevasti, ellei oikea jalusta ole mukana. On myös pieniä, puristimella varustettuja "jalustoja", jotka voi kiinnittää pöytään, puun oksaan tms. Ne eivät ole kovin käteviä tai tukevia. Jos haluat tehdä hyvän videon nettiin, on jalusta aivan välttämätön. Voimakkaasti kompressoidussa videossa verrataan peräkkäisten kuvien eroja. Ilman jalustaa jokainen kuva on erilainen, eikä päästä ollenkaan tehokkaaseen koon pienentämiseen. Jalusta pudottaa tiedostokokoa ja parantaa laatua. ------------------------------------------------------- |
||
25.11.99
|
Jatkoa "puolinopeus"-keskusteluun. LP-muoto voi olla ainoa tapa taltioida keskeytyksettä pitempi tapahtuma, kun meillä ei juuri 2 tunnin nauhoja kaupoissa näe. Niitäkin on olemassa. Eräs LP-muodossa kuvaava kertoi, että nauhavirheitä ei ole esiintynyt ja että hän käyttää kuvausnauhaa vain materiaalina, jolta lopullinen video koostetaan ja talletetaan sitten normaalikasetille. Materiaalinauhat hän käyttää ainakin 5 kertaa uudestaan. Näin voi kuvata huolettomasti hyvin paljon, kokeilla ja koheltaa, yrittää ja erehtyä. Tällä tavalla laskien tunnin kasetin hinta onkin jo reippaasti alle kympin. Toivoin siihen päästävän joskus tulevaisuudessa, mutta tulevaisuus onkin jo täällä. Tänään. ------------------------------------------------------- |
||
24.11.99 | |||
23.11.99
LP - ei kiitos! .... |
Puolinopeus - LP - eli Long Play on videonauhureissa tapa säästää nauhaa hidastamalla sen nopeutta. Normaalisti silloin tingitään myös laadusta. Ei kuitenkaan digitaalinauhalla. On vain yksi DV-laatu, eikä se riipu nauhanopeudesta. Kaikkihan on siis loistavasti. Saat lisää tilaa nauhalle eikä tarvitse edes laadusta tinkiä? Asia ei ole aivan näin yksinkertainen. Ensinnäkin DV-nauhan LP ei ole puolinopeus, vaan tunnin nauhalle mahtuu 90 minuuttia. Toiseksi LP ei ole digitaalivideon virallinen ominaisuus. Sitä ei ole määritelty tai normitettu. Niinpä yhdellä kameralla kuvattu "puolinopeus" ei aina toistukaan toisella, ei välttämättä edes saman merkkisellä kameralla. Tästä on kyllä varoitukset useimmissa käyttöohjeissa, mutta ne taitavat olla sitä "pientä pränttiä". Nauhan virheet, pöly tai lika aiheuttavat pilkkuja, raitoja tai neliönmuotoisia "blokkeja" kuvaan ja nämä virheet ovat sitä todennäköisempiä mitä pienemmälle nauhapinnalle kuva talletetaan. Siis DV:ssä sinänsä hyvin harvinaiset kuvavirheet ovat 50% todennäköisempiä LP-materiaalissa kuin normaalinopeudella. "Sisarformaattien" DVC-PRO ja DVCam nauhureissa miniDV-kasetit toimivat normaalinopeudella (SP), mutta LP-nauhoituksesta ei saa mitään selvää. Otin asian puheeksi, koska eräät kauppiaat näyttävät vetävän puolinopeuden myyntivaltiksi DV-kamerakaupassaan. Valtti on kyseenalainen. Tiedän kuvaajia, jotka käyttävät koko ajan LP-nopeutta ja ovat aivan tyytyväisiä. He ottavat tietoisen riskin ja hyväksyvät sen. He eivät ajattele esimerkiksi tilannetta muutaman vuoden päähän, kun kameran vaihto on edessä, ja menneestä jää vain kasa satunnaisesti toimivia kasetteja. |
||
22.11.99
|
Nyt se tulee! Ari lupasi taannoin raportin Hongkongin kamerakauppiaista. Tältä lisäsivulta voit nyt lukea uskomattomia tarinoita kameran ostosta vieraassa kulttuurissa. Jos sinulla on vastaavan tapaisia kokemuksia tai tuoreita hintatietoa jostakin päin maailmaa, kerro ne muillekin vaikkapa tämän sivuston kautta. Postiosoitteen näet palstan yläpäästä. ------------------------------------------------------- Jyrki jo tarttui näppäimistöönsä ja kertoo lisää Hongkongin terveisiä siellä useasti shoppailleena. ------------------------------------------------------- |
||
20.11.99
Kokeile rohkeasti
............. |
Älä aristele kokeilua videon kuvauksessa äläkä varsinkaan leikkauksessa. Nauhan voi aina kuvata uudestaan ja siirtää vain parhaat palat talteen toiselle nauhalle. Muista, että leikkaus ei millään tavalla muuta alkuperäistä materiaaliasi. Niitä voi yhdistellä vaikka kuinka monta kertaa ja mihin järjestykseen tahansa. Leikkaus on vain projekti, jossa luodaan parhaille ääni-, kuva- ja videopätkille uusi esitysjärjestys. Sen voi sitten siirtää nauhalle uutena videona. Muuten: paikallisessa Anttilassa näkyi olevan tunnin DV-nauha 49.90 entisen yhdeksänkympin sijasta. Se kertonee, että kysyntää alkaa meilläkin olla. Minusta tosin sopivampi hinta olisi kympin paikkeilla, mutta ehkä tulevaisuudessa. Minuutti videota maksaa selvästi vähemmän kuin minuutti kännykkään rupattelua. Kummasta jää enemmän muistoja? Sitä paitsi huonosti käytetyn videonauhan voi aina kuvata uudestaan. Samaan hintaan. ------------------------------------------------------- |
||
19.11.99
Kytkettävä varoen! |
DV-kaapeli on pieni ja näppärä. Liitin on 5mm leveä ja paksuinkin kohta vain sentin. Niitä on sekä 4- että 6-napaisia. Syy ei ole pelkästään kuluttajan häkellyttäminen, vaan 6-napaista pitkin kulkee myös käyttöjännite joillekin pikku laitteille. Tietokoneessa on yleensä kuusipiikkinen, kamerassa tämä pienempi nelinapainen. Mahdollisimman lyhyitä kaapeleita suositellaan. Yleensä ne ovat 1.5-2m. Kaapeleita voi kytkeä virrat päällä. Ne ovat "Hot-pluggable" ainakin teoriassa. Monet kuitenkin kertovat, että editointiohjelma ei tunnista kameraa kaapelin päässä, ellei se ole kytkettynä ennen ohjelman tai jopa koneen käynnistämistä. Mitään en tiedä rikotun kytkettäessä virroissa olevia laitteita toisiinsa FireWire-kaapelilla. Sensijaan aina tarkka Adam Wilt, todellinen DV-guru varoittaa, että nelinapaisen kaapelin tai vielä herkemmin sen vastakappaleen saa rikki tunkemalla niitä yhteen vinossa tai väärin päin. Kun vastakappale on kamerassa, seuraa kallis remontti. Olkaa huolellisia kaapeleiden kytkennässä. Eivät ne helposti väärin mene, mutta sekin on siis mahdollista. ------------------------------------------------------- |
||
18.11.99 |
Päivän vinkki, eikä edes omani, vaan esittäjänä on Rod Harlan, President of Digital Video Professionals Association. Lainaus on Desktopvideon vastaavalta päivän vinkki-sivulta. "Älä osta DV-kameraa kokeilematta sitä ensin omin käsin. Monet kamerat eivät kerta kaikkiaan sovi käteen tai tuntuvat hyvin epämukavalta. Kädet ovat hyvin erilaisia." |
||
17.11.99
DEFRAGMENTOI kovalevysi
Ulkoreuna on hitaampi |
Yleinen neuvo kovalevyn nopeuden parantamiseksi on defragmentoida se. Siis mitä? Käytössä kovalevylle talletetaan ja sieltä poistetaan tavaraa koko ajan. Tämä johtaa "repaleiseen" sisältöön, jossa iso yhtenäinen tila käy harvinaiseksi. Levy on fragmentoitunut. Sillä olevat tiedostot voidaan sirtää peräkkäin, defragmentoida, jolloin suorituskyky taas paranee. Tähän on erityisiä ohjelmia, kuten Norton Speed Disk, mutta helpoimmin se käy videon teossa tyhjentämällä levy kokonaan eri töiden välillä. Videota varten on hyvä olla oma levy, jolla ei ole käyttöjärjestelmää, nettiselainta eikä päivittäisiä töitä. Kun yksi video on valmis, siirretään kaikki pois ja aloitetaan uusi puhtaalta levyltä. Videoista halvin varmuuskopio syntyy DV-nauhalle. Vielä yksi kikka, jonka olen käytännössä todennut toimivaksi. Iso kovalevy kannattaa formatoida kahteen osaan siten, että suurin osa, videolevy tulee ensimmäiseksi ja pienempi osa, esimerkiksi giga tai pari ulkoreunalta jätetään tiedostojen siirtelyyn ja väliaikaistalletukseen. Sinne voi myös sijoittaa käyttöjärjestelmän, jos levyjä on vain yksi. Kovalevyn ulkoreuna on huomattavasti hitaampi kuin sisäosat. Nopeusmittarini kertoo eroksi 3Mt/s. Valtaosa 17 Gigatavun IDE-levystä (nykyisin n.1000mk) siirtää videota 11.6Mt/s, mutta erikseen formatoitu ulkoreuneunan osio "vain" 8.6Mt/s. Molemmat riittävät mainiosti, mutta ongelmatapauksissa, lähes täydellä, fragmentoituneella levyllä ulkoreunan hitaus tulee nopeammin vastaan. Kyseessä eivät ole huippunopeudet, vaan jatkuva luku- ja kirjoitusnopeus. ------------------------------------------------------- |
||
16.11.99
Digizoom |
Digitaalizoomi on mielestäni turha kapine. Kameroita mainostetaan zoomin pituudella, mikä ei ole ollenkaan niin tärkeätä kuin laajin kuvakulma - paljonko mahtuu kuvaan. Usein vielä zoomin pituuteen lasketaan mukaan digitaalinen osuus, joka on vain pixeleiden koon kasvattamista ja kuvan laadun huonontamista. Normaalikamerassa saattaa olla 12x zoomi, mutta digitaalisena se onkin 120x. Kuvapisteitä kasvattamalla jollakin näppärällä matematiikalla pituus kasvatetaan kymmenkertaiseksi. Ellet harrasta julkkisten tai lintujen bongausta et pitkiä zoomeja tarvitse ja jos tarvitset, hanki oikea, ei digitaalinen. Jos kamerassasi sellainen on, kytke se pois, ettet vahingossa huononna kuvaasi. No, on siitä joskus hupiakin. Oikein pitkällä digizoomilla voi ainakin helteellä ja lumisateessa saada aikaan kummallisia kuvia, jotka näyttävät olevan toisesta maailmasta. ------------------------------------------------------- |
||
15.11.99
|
Mielikuvituksellinen äänen käyttö erottaa hyvän videon huonosta. Video on siis audiovisuaalinen väline. Elokuvakoulutuksessa opiskelijat usein pakotetaan tekemään harjoitustyönsä ääni ja kuva erikseen. Ensin annetaan kamera ilman mikrofonia, seuraavana päivänä äänityskalusto ilman kameraa. Tällä tavalla molemmat osa-alueet on pakko ajatella tarkemmin ja keskittyä niillä ilmaisuun. Voit myös yrittää katsoa videosi ilman ääntä tai kuunnella sen ilman kuvaa. Molempien pitäisi toimia, kiinnostaa ja luoda mielikuvia. Ellei, olet mennyt yli aidan matalimmasta kohdasta. Ensi kerralla voit korottaa rimaa. ------------------------------------------------------- |
||
14.11.99
|
Muista, että video on visuaalinen väline. Kerro kuvilla ja pidä puheet, erityisesti puhuvat päät vähissä. ------------------------------------------------------- |
||
13.11.99
|
Jos et vielä ole hankkinut DV-editointiohjelmaa ja liitäntäkorttia, voisi korttien uusi sukupolvi, Real-Time, Dual-Stream olla oikea vastaus. Varsinkin, jos aika on sinulle kallista. Nämä kortit hoitavat renderöinnin reaaliaikaisesti tehden trikkejä ja tekstityksiä. Hieman halvemmat kortit tai ohjelmat tekevät saman, mutta tarvitsevat siihen aikaa, etkä voi nähdä valmista tulosta välittömästi. Jos nopeus kiinnostaa, kannattaa tutustua esimerkiksi Pinnacle DV500 tai DC1000DV, Matrox RT2000, Fast DVMaster Pro tai Canopus DVRexRT-kortteihin. Hintaluokka on n. 20.000, mutta viimeisimmät uutiset ison rapakon takaa kertovat jo alle tuhannen taalan tarjouksista. Tosin tästä saattaa olla seurauksena, että joudut uusimaan myös kovalevysi nopeammaksi, ehkä Raidiksi, ja se taas maksaa. |
||
Kertaus ja tietoisku: Pohjatkaa nauhanne ennen kuin alatte kuvaamaan! Itsekin unohdin tämän perusasian ja kiireissäni sähläsin sillä seurauksella, että nauhalla näytti olevan 14 minuuttia jälellä, vaikka olikin vajaa 1, eikä varakasettia mukana. Virhe syntyi, kun joskus aikaisemmin olin ottanut neljäntoista minuutin kohdalla kasetin pois kamerasta ja laittanut sen takaisin niin, että väliin jäi sekunti kuvaamatonta ja aikakoodi katkesi. Siitä se alkoi taas nollasta. Pohjaus tarkoittaa, että koko nauha kuvataan yhtenäisesti alusta loppuun. Se käy verkkolaitteella kotioloissa. Mielellään kuvataan mustaa ja hiljaista. Näin syntyvä jatkuva aikakoodi säilyy nauhalla, vaikka kuvauksen aloittaisi loppupäästä. Nyt myös laskuri pitää paikkansa. Monet DV-kaappausohjelmat lopettavat toimintansa, kun katkennut aikakoodi tulee eteen. Erityisesti tästä on harmia, jos yrittää siirtää kokonaista kasettia kovalevylle tai automatisoida siirtotoimintaa. Pohjaa siis nauhasi. Jopa muita neuvovat DV-lehden toimittajat kompastuivat tähän. No, he siirsivät materiaalin uudelle nauhalle, jolla oli yhtenäinen koodi. Sekään ei auttanut. Koodi oli kyllä yhtenäinen nauhurin näytössä, mutta vanhat katkenneet koodit pulpahtivat jostakin esiin ja katkaisivat kopioinnin, kun uutta nauhaa yritettiin siirtää toiselle varmuuskopioksi. Kuulemma vasta hyvin kallis ammattilaisnauhuri olisi pystynyt korjaamaan tilanteen. He jättivät varmuuskopion tekemättä. Pohjaa siis nauhasi. ------------------------------------------------------- |
|||
10.11.99
|
Vielä pari DV-myyttiä lisää. Myytti #3: Kaikki DV-koodekit ovat samanlaisia. Väärin. Koodekkia (se on ohjelma, joka muuttaa DV-signaalin biteiksi ja bitit takaisin näkyväksi videoksi) käytetään editoidun materiaalin tallettamisessa vain, jos videota on muutettu, tehty ristikuvia, säädetty sävyjä, tekstitetty tms. Tämä vaatii editointiohjelmassa ns. renderöinnin, uudelleen laskennan. Muuten leikattu materiaali siirretään sellaisenaan takaisin nauhalle vain eri järjestyksessä. Koodekeissa on havaittu eroja. Jotkut ovat nopeita, mutta tarkkuus kärsii. Jotkut eivät pärjää hyvin terävien reunojen kanssa. Suurin ero kuitenkin on sävyskaalan laajuudessa. DV-lehti luettelee kolme valmistajaa, jotka eivät noudata standardia: Pinnacle, DPS ja FireMax. Myytti #6: DV ei sovi tekstitykseen. Taas väärin. Tekstitys sujuu, mutta kannattaisi leikata mustavalkokuvan mukaan eikä voimakkaan värin. Pieni reunus (pari pixeliä) ja varjostus riittää, loppu voi olla väriä. |
||
9.11.99
|
Lainaan taas DV-lehteä (Digital Video / December 1999) Se kertoo sitkeistä myyteistä DV-keskustelussa. Erityisesti vanhan analogisen formaatin puolustajien puheet vilisevät epätarkkuuksia tai virheitä. Myytti #1: Meidän DV:mme on parempaa kuin heidän. Ei pidä paikkaansa. Kaikki DV-formaatit ovat olennaisesti samaa ja kuvanlaatu on sama niin MiniDV, DVCam kuin DVC-PRO nauhoilla. Kameroissa ja objektiiveissa on eroja, mutta itse nauhan välittämä kuva on sama. Vasta DVC-PRO50 on parannettu versio peruskeksinnöstä. Myytti #4: DV ei ole niin hyvää kuin BetaSP. Väärin. DV on itse asiassa mustavalkosignaaliltaan terävämpää kuin ammattilaisten standardi BetaSP suhteessa 550/400. Värisignaalit ovat samantasoiset. Löytyy joitakin testejä, joilla Beta näyttää paremmalta, kuten kohteet, joissa on pieniä, kontrastisia liikkuvia osia, esimerkiksi aurinkoinen, tuulinen metsä, mutta yleisesti ottaen laatueroa ei ole. Ääni digitaalinauhoilla on huimasti parempi kuin analogisilla, BetaSP, HI8 tai VHS-formaateilla. |
||
8.11.99
MD DISCAM |
Tässä todellinen uutinen. Sony on tuonut Japanilaisille elctroniikkamessuille pikku videokameran, joka ei käytäkään MiniDV-kasettia, vaan MD-, minidisk-levykettä. Hienoa, vai mitä? Tarkemmin ajatellen tämä Discam ei taidakaan olla niin hieno uutuus. Minidiskille ainakin nykymuuodossaan mahtuu vain muutama sata megatavua ja DV-kasetille yli 13 gigatavua. Kamera kuvaa voimakkaasti kutistettua MPEG-videota, mutta sitäkään ei voi mahtua tälle levykkeelle montakaan minuuttia hyvän laatuisena. Levykkeen fyysinen koko on vähän isompi kuin MiniDV-kasetti, ja niitä tarvitaan paljon enemmän tai sitten tingitään laadusta. Ei kiitos minulle. Saattaa olla, että kyse on koemarkkinoinnista tai MD:n kiinnostuksen lisäämisestä. Stillikuviin se varmaan on kätevä. Tietokoneiden lisälaitteina ei MD-asemia juuri ole, joten siirrettävyys ei tästä helpotu. Valmiiksi kutistetulla videolla voisi olla markkinoita netti- ja multimediayrityksissä. Levytilan tarve tietysti pienenee oleellisesti kun laatua pudotetaan. Minidisk toimii kuin siirrettävä kovalevy, joten sillä voi otosten järjestystä muuttaa vaivattomasti, eli tavallaan leikata videon kamerassa. Silloin kamerassa pitää olla tekstitys, mutta sehän ei ole mitään uutta. Pikku perhevideoihin tässä voisi olla ainesta. ------------------------------------------------------- |
||
Microsoftin monopolin purkamisessa on oleellista meidän kanaltamme, vapautuuko Windowsin koodi sen verran, että muutkin voivat tehdä ohjelmia ja ajureita sille samoista lähtökohdista kuin Microsoft nyt. DV-ajureiden ja editointiohjelmien kehitys on ollut vaivalloista ja hidasta. Microsoft on vuosien varrella hidastanut ja torpedoinut QuickTimen leviämistä PC-koneisiin. Oikeusjuttu alkoi Netscapen kilpailumahdollisuuksien kaventamisesta. Ongelman suuruudesta kertoo Aamulehden loppulause tuomiota käsittelevässä jutussa: "..oikeusministeriö voi olla kiinnostunut ratkaisemaan asian ilman tuomaria, sillä Yhdysvaltoihin valitaan ensi vuonna uusi presidentti ja kongressi, joilla saattaa olla erilainen lähestymistapa Microsoftiin kuin nykyisillä päättäjillä." Eli päättäjien mielipiteet voivat olla kaupan vaalirahoitusta etsittäessä. ------------------------------------------------------- |
|||
7.11.99
|
Microsoftin toiminta on USA:n oikeusistuimessa todettu monopolistiseksi ja määräävää asemaa markkinoilla on käytetty kuluttajia ja kilpailijoita vahingoittavalla tavalla. Jutun tuomari on julkistanut tuomiostaan osan ja varsinainen tuomio julistetaan sen jälkeen kun sekä Microsoft että syyttävät 19 osavaltiota ovat saaneet vielä sananvuoron. Tämä tarkoittaa, että sovinnon mahdollisuus on vielä jätetty. Äärimmäisessä tapauksessa yhtiö voidaan paloitella tai sen toiminnalle asettaa rajoituksia. USA:ssa on toki muitakin tuomittuja ja toimivia monopoleja kuten Kodak, Xerox ja IBM. Niiden toimintaa ja kaupankäyntiä tarkkaillaan. Osa on paloiteltu kuten teleyhtiö AT&T. Huvittava piirre asiassa on, että tuomio julkistettiin netissä WP(WordPerfect)-tiedostona, jota edes kaikki syyttävät viranomaiset eivät pystyneet lukemaan, koska heidän tekstinkäsittelyohjelmansa on Microsoftin Word. Norjalainen hakkeriryhmä on onnistunut murtamaan DVD:n salauskoodin ja jakaa sitä netissä. Koodin avulla DVD-elokuvat voi siirtää kovalevylleen ja kopioida riippumatta aluekoodeista. Salaus oli kuulemma vain 40-bittinen, vaikka esimerkiksi Netscapekin käyttää jo 56-bittistä. Johtaako tämä joihinkin muutoksiin laitteissa, ei ole vielä tiedossa. ------------------------------------------------------- |
||
6.11.99
|
Elokuvanteon luovasta puolesta olisi joskus mukava jutella enemmänkin, mutta tässä pikku maistiainen. EditDV-keskustelupalstan Uusiseelantilainen jäsen on alkanut pitää kotisivustoa, jolla on käyttäjien vihjeitä ja imuroitavaa. Sivusto on aivan keskeneräinen vielä, mutta sillä on leikkaaja Claire Watsonin esimerkki lopputeksteistä, josta totisesti voisi ottaa oppia. Teksteissä käytetty fonttityyppi Filmstrip on myös imuroitavana sekä Macille että PC:lle sekä selostus tekotavasta. Suositellaan. ------------------------------------------------------- |
||
4.11.99
Kamerakaupoilla Kanarialla
PAL ~ NTSC
DVD-kaupoilla Euroopassa |
Pyro ei suinkaan ole ainoa "halpa" Firekortti (lainausmerkit siksi, että joku voi lukea tätä vuoden päästä ja hymyillä hinnoille). San Jose Mercury News, nettilehti joka usein kirjoittaa tietotekniikasta esitteli digitaalivideota 1.11. Sen haaviin oli löytynyt 5 korttia hintaluokassa $130-220. Vain yhtä he olivat kokeilleet. Ohjelma kaatui kesken kokeilun ja tuhosi osan työstä, mutta lehti tuntui pitävän tätä aivan luonnollisena PC:n lastentautina. Huomattava on, että kaikki vaativat PC:ssä Win98 Second Edition käyttiksen. Vain IntroDV:llä on omat ajurit myös 95:lle. Lehden terävän havainnon mukaan suurin este DV:n etenemiselle on se, että viidesosalla perheistä on jo videokamera, eikä se ole digitaalinen. Pari yleisövihjettä: Kanarialla tai muuallakin ulkomailla kannattaa katsoa millaisen kameran hankkii. Hannu teki viisaan valinnan ostamalla kahdesta samanlaisesta, mutta eri tyyppinumeroisesta JVC-kamerasta eurooppalaisen sijasta aasialaisen mallin, jolloin hän sai myös DV-in liitännän samaan hintaan. Eurooppalaiseen sitä ei jälkikäteen saa edes rahalla ainakaan tällä hetkellä. TV-järjestelmistä pieni kertaus: Euroopassa paitsi Ranskassa on PAL, jota myydään myös Singaporessa, Malesiassa, Hongkongissa, Thaimaassa ja Arabiemiraateissa. Amerikkalainen NTSC on käytössä myös Japanissa Koreassa ja Taiwanissa, eikä se toimi meidän laitteissamme. Joskus näistä maista saa ostaa myös PAL-malleja. DV-in liitäntä on alunperin kaikissa DV-kameroissa, mutta Eurooppaan tuotavista malleista se usein poistetaan. Ari taas tiesi, että nyt keskieuroopassa myytävät DVD-soittimet ovat enimmäkseen koodivapaita, eli niillä voi esittää mistä tahansa ostettuja elokuvia. Muutos on kuitenkin tulossa ehkä jo ensi vuoden alussa, jolloin tiukkoja aluekoodeja alettaisiin soveltaa sielläkin. ------------------------------------------------------- |
||
3.11.99
|
Halvat Firewire-kortit ovat rantautuneet Suomeenkin. Mika havaitsi, että verkkokauppa.com pitää uutuuslistallaan myös ADS-Pyro korttia, jonka hinta on vain 970:-. Tätä korttia on jonkin aikaa ollut amerikkalaisten postimyyntiyritysten valikoimissa, mutta selvää testiä tai juttua kortin kyvyistä ei ole osunut silmiini. Joillakin nettipalstoilla on kyselty, toimiiko se tämän tai tuon ohjelman kanssa, mutta asialliset vastaukset ovat olleet harvassa. Eräs syy voi olla myös hinta. Siitä ei jää yhtä paljon katetta myyjälle kuin moninkerroin kalliimmista, joten ne eivät tee hirveästi työtä halvan tuotteen eteen. Jos minulla olisi PC ja tarvitsisin liitännän kameralleni, kokeilisin oitis. Pakettiin kuuluu PCI-kortti, kaapeli ja Ulead video-studio editointisofta, siis kaikki tarpeellinen, jos kovalevyn nopeus ja tila riittävät. Ehkä jotkut "vanhat" editointiohjelmat eivät heti toimi Pyron kanssa, vaan ne voivat tarvita uudenlaisia ajureita tai versioita, mutta paketissahan on softa, jonka pitäisi toimia. Kuluttajansuoja toki koskee myös nettiostoksia, joten pitäähän sen toimia, tai rahat takaisin. ------------------------------------------------------- |
||
2.11.99
Hongkongin hinnat |
Hintatietoa Hongkongista, siitä oikeasta. Ari käväisi itämailla ja hankki sieltä itselleen uuden DV-kameran, Sonyn PC100 megapixelikameran (kts. 30.8.) Sen PAL-versio oli juuri tullut kauppoihin kaikilla liitännöillä in ja out. Hinta meikärahassa oli 10.000. Muita vertailuhintoja: Canon MV20i alle 8000:-, Sony PC3 n. 9000:- ja editointikortti/softa DV-Raptor 3000:-. Verratkaa hintoja lähikaupassanne. Alennukset eivät ehkä ole niin paljon, että aivan sen vuoksi kannattaisi lähteä matkaan, mutta tuntuvia kuitenkin. Takuut ovat kansainvälisiä kaikissa merkkituotteissa, joten se ei ole esteenä. Matkailu avartaa muutakin kuin lompakkoa. Ostamalla kameran ja editointikortin ja vähän tarvikkeita voi Hongkongin reissulla "säästää" jopa 7000mk. Vanha kikka vakuuttaa epäilevä tullimies (jos sattuisi joutumaan syyniin) on ottaa vanha kameralaukku ja vähän kuvattu videokasetti, jossa on lumisia kotimaan maisemia. Ostoksista heitetään pakkaukset pois ja kuvataan lisää itämaan maisemia sille kasetille. Kuitit säilytetään jossakin aivan toisessa paikassa, samoin käyttöohjeet, jotka voi vaikka postittaa kotiin. Jos tietää, mitä aikoo tuoda, kameralle voi ottaa matkavakuutuksen jo kotimaassa. Tietysti voi tuoda sallitun määrän tarvikkeita (akkuja, laajakulmalisäkkeen yms.) kuitin kanssa, sillä kaikkihan Hongkongista jotakin kameratarvikkeita ostavat.
|
||
******** |
|||
Aiheina mm: |
|||
Asus Firewire-emolevy Sony VAIO kannettava tietokone DV-liittimin iMac DV "kaikki yhdessä" editointiasema Editointiohjelmien vertailu Digital Originin sivuilla DV-IN PC-ohjelmalla eri kameroihin
|
|||
Firewire ja Ultra160 kovalevyt ............... ja paljon muutakin
|
|||
Progressive scan ja megapixelikamera Sony PC100 Ilmainen leikkausohjelma QuickTime Player Digitaalisärö on äänelle vaarallista Minidisk äänittäjän apuvälineeksi Testipalkkeja ja oskilloskooppi Macille DV-IN muunnos kameroille tehdään nykyisin tietokoneohjelmalla. IDE kovalevy riittää editointiin.
|
|||
|
| etusivu | Intia | | DV | kamera | kuvaus | editointi | stillikuvat | varoitus | DV-uutiset |
|