....

DV-uutisarkisto 1.8 - 31.8. 2001

ikäjärjestyksessä, nuorimmat ylinnä

 

 

 

DV-sivusto

digivideo.org etusivu

Vanhat "uutiset"

 
     
27.8.2001

Aivan tavallinen maanantaipäivä. Eipä sentään. Tänään on suuri DIGIPÄIVÄ. Päivä, jolloin virallisesti tässä maassa aloitettiin digitaalitelevisio.

Sitähän me omalta osaltamme olemme olleet valmistamassa ja kokeilemassa jo vuosia, mutta nyt se isketään suuren yleisön tietoisuuteen. Typerällä tavalla ehkä, mutta tämä on vasta alkua tiellä, jolta ei ole paluuta.

Jo syyskuussa 1999 suosittelin uutisissani laajakuvaa heti käyttöön otettavaksi. Tulevaisuudesta huolehtiva kuvaaja on tietysti tehnytkin kuvauksensa tässä 16:9 kuvamuodossa jo pitkään. Vaikka nyt näyttää epämääräiseltä laitemarkkinoilla, parin vuoden päästä tuskin kodinkoneliikkeestä löytää muunlaista TV:tä kuin digitaalisen laajakuvaisen. Sitä en osaa ennustaa, onko vastaanotin myös litteä, mutta toivottavasti on.

Ammattilaisten laitemarkkinoilla ei juuri enää myydä kuin laajakuvakameroita. Vanhoista alkaa olla vaikea päästä eroon. Kukapa haluaisi eilistä formaattia, jota pitäisi kaupata tulevaisuuden kanaville.

Nuoriso ottaa tällaiset uudistukset ymmärtävämmin vastaan kuin vanhempi väki. Ja heidänhän tulevaisuus on. Kuukausi sitten tein hääkuvausen keneltäkään kysymättä laajakuvaisena. Vaikka kummallakaan suvulla ei sellaista vastaanotinta ollut, nuoripari oli onnellinen valinnastani. Onhan se "future-proof". VHS-kopiot olivat tosin vielä "letterbox"-muodossa eli mustin reunoin vanhassa TV:ssä katsottavissa. Lupasin heille DVD:n vähän myöhemmin, kunhan laitteet halpenevat.

Lisäinformaatiota kuvamuodoista tarjoaa YLE:n tekniikan tiedotuslehti huhtikuulta 2000.

 
22.8.01

Hämmentävää...

Vaikka asiat selkiintyvät vähitellen. Edellisissä huhuissa mainitsemani MV-kamera taitaa sittenkin käyttää vielä kasettia eikä levyä. Tulevaisuuden pitäisi kuitenkin olla nauhaton, levy- tai kiinteisiin muisteihin perustuva, sanovat asiantuntijat. Tytön käsissään pitämä pikkukamera on Sonyn DCR_IP7, joka on syksyllä tulossa "valikoituihin maihin" sen mukaan, miten pitkällä Bluetooth-teknologia on. Suomi ei kuulunut näkemälleni listalle.

Kamera on pienempi kuin nykyiset digitaalivideot. Sen kasetti MicroMV on Sonyn mukaan vain 30% miniDV:stä. Kasetille talletetaan Mpeg-videota, joka vie levytilaa tuntuvasti vähemmän kuin täyslaatuinen MiniDV. Kameralla voi langattoman yhteyden avulla vaikka surffata netissä ja siirtää videoita suoraan sinne ilman tietokonetta. Modemi tai sopiva kännykkä tosin tarvitaan. Siis ihanteellisen tuntuinen kuluttajatuote.

Hitachin DVD-kamera on myös rantautunut Suomeen. Sekin tekee erilaista videota kuin nykyinen "normi", meidän käyttämämme DV. Sen tuotokset siirretään kameran pienellä DVD-levyllä tietokoneelle, jos siihen on tarvetta.

On siis muodostumassa eri kerroksia, laatuluokkia, kuluttajalaitteita, puoliammattilaisia (prosumer) ja ammattilaitteita. Niiden videon laatu on erilaista ja laitteet eri normeja. Tähän kait ollaan menossa. MiniDV on liian hyvää tavalliselle kotifilmaajalle, ja vaatii aivan liikaa editointilaitteistolta, näyttävät valmistajat ajattelevan. Ehkä tietokoneet kehittyivät hitaammin kuin kameratehtaat 90-luvun alkupuolella miniDV:tä kehitellessään ajattelivat.

Tämäkin on hämmentävää. Laitoin kuvan noin isona, koska muuten pääasia ei siitä näy. Kamera on Panasonicin 3-kennoinen 1.6 megapixelin EZ50, jota ei vielä ole missään markkinoilla. Suurimmaksi osaksi se näyttää samalta kuin aikaisemmat EZ-sarjan kamerat. Niitä on meillä myyty lähinnä DX- tai MX-nimellä ja metallinvärisellä päällysteellä. Se on kuluttajasarja. Samat kamerat ammattilaisille ovat tällä tummalla päällysteellä ja EZ-etuliitteellä. Numerotkin ovat eri, mutta kamerat samoja. No, nyt eksyin asiasta. Tuo on vanhaa juttua.

Hämmentävää on objektiivin teksti. Leica-objektiiveja oli jo MX300:ssa, mutta tässä kamerassa on tiettävästi vain 1/6 tuuman kenno ja polttoväli on 2.85-28.5mm. Omassani on 4-48mm ja kenno on 1/4 tuumaa.

Ilmeisesti kennojen rakennus on taas edennyt entistä tarkemmaksi ja pystytään tekemään entistä pienempiä pixeleitä. Tätä kautta pystytään myös kameran kokoa pienentämään. Asia ei ole kuitenkaan yksinomaan hyvä. Pienemmät pixelit ovat tähän asti merkinneet myös vähemmän herkkyyttä valolle, eli hämäräkuvaus saattaa vaikeutua. Pahempi peikko tässä kehityssuunnassa minusta on polttovälin lyhentyminen sinänsä. Se vaikuttaa esim. terävyysalueeseen. Pienillä kennoilla ei saa vaikkapa henkilön taustaa millään epäteräväksi, sillä polttoväli on niin lyhyt, että kaikki on koko ajan kohtalaisen terävää.

Olen kuvannut 1 1/2 tuuman putkikameroilla, jotka pienenivät vähitellen 3/4 tuumaan, josta sitten tuli CCD-kennojen koko niiden syrjäyttäessä putket. Ammattilaisilla 3/4 on säilynyt kameroissa ja valtava objektiivivalikoima estää tehokkaasti koon vaihtamista isoissa yhtiöissä. Yrityksiä on ollut. MiniDV:n tullessa mentiin reippaasti alle puolen tuuman, aluksi 1/3 ja varsin pian 1/4 tuumaa. Ja nyt siis jo 1/6. Vanhoja aikoja tulee ikävä. Silloin kohteet erottuivat taustasta, kun ne olivat oikein tarkennettuja. Kennojen kehitys näyttää jättävän ammattilaisille selkeän etulyöntiaseman kuvailmaisussa.

 
18.8.01

Panasonicilta on tullut ainakin amerikan markkinoille uusi Mini DV kasetti, Master Grade, jota markkinoidaan jopa 400% tiheämmällä magneettisella kerroksella. Keksinnön nimi on S-AME (Super Advanced Metal Evaporation) ja vielä lisänä Oval Lubricant Distillated, Self Healing Interstitial Technology.

Onpa nimi. Eräs jalat maan pinnalla oleva keskusteluryhmän jäsen totesi: Tuossa ei höyrysty (evaporate) kuin lompakkosi sisältö. Digitaali on digitaali ja ne bitit löytyvät normaalinauhaltakin.

Toinen kyllä aikoo käyttää uutuutta, sillä hänestä parhaille kuville kelpaa vain paras nauha ja nyt kun miniDV-kasetteja on alkanut jo saada tarjoustuotteinakin, häntä on alkanut arveluttaa niiden laatu. Eli markkinoita ilmeisesti on eri tasoisille nauhoille.

Minusta digitaali on digitaali....

Tämä on vielä huhun asteella: Usein lainaamani amerikkalainen Supervideo DVNews raportoi hääkuvaajien messuilta (suuressa maassa tällaisiakin järjestetään) ja toteaa: Digital8 on kuollut, eläköön MV. Ja tämä MV on ilmeisesti Minidisk-kamera, jollaisesta kerroin omissa uutisissani jo marraskuussa -99. Nyt sitä kai taas yritetään saada markkinoille. No, ei Chuckmeisterkaan siihen mitenkään ihastunut ole, vaan lähinnä toteaa, että taas uutta digitaalivideoformaattia ei kaipaa kukaan.

 

11.8.01

 

 

 

Lacie studio drive

FireWire

 

Tämä raportti on viivästynyt jo 2 kuukautta aiotusta, mutta siihen oli syynsä.

Kyse on FireWire-kovalevystä, tarkemmin ottaen Lacien 60-gigaisesta ulkoisesta asemasta. Alkukesällä ajauduin tilanteeseen, että kannettavan editointikoneeni kovalevy ei millään riittänyt. Piti välttämättä säilyttää keskeneräisiä juttuja auki, valmiina muutoksiin ja samaan aikaan piti saada uutta materiaalia toisen jutun editointiin. Nauhalle palautus on hyvä ja halpa neuvo, jota olen muillekin jaellut, mutta jos jutussa on ristivaihtoja, tekstejä ja kromakeytä, joiden sisältö voi vielä muuttua, se ei ole kätevä tapa.

Siis kauppaan hankkimaan lisää talletustilaa. Kannettaviin ei vielä saa valtavan kokoisia levyjä, joten ulkoinen asema kuulosti sopivalta, varsinkin kun oli tiedossa, että isoja videotiedostoja pitäisi myös siirrellä koneelta toiselle. Lacie oli juuri julkistanut uudet nopeammat levynsä, joten päätin kokeilla. Myyjä vakuutti, että he saavat uutta sarjaa ennen minun deadlineani, joten tein kaupat. 60 gigaa reilulla kolmella tonnilla maksaa enemmän kuin pöytäkoneen sisäinen IDE, mutta siirrettävyys oli nyt tärkeää.

Levy tuli ajoissa ja laatikossa luki "Fast". Asema asentui suunnilleen kaapeli kiinni ja virrat päälle-menetelmällä. Sen mukana tuli formatointi- ja levynkäsittely-ohjelma. Ja sinne mahtui ja mahtui... No tiedättehän te, että kovalevy ei ole milloinkaan liian, ei edes riittävän iso. Kaikki siis hyvin?

Ei aivan. Kun ensi hädästä oli selvitty ja kaksikin pitkää projektia voi olla kesken yhtäaikaa, aloin hieman tutkia levyä. Mika Laitinen oli laatinut ansiokkaan esittelyn aikaisemmasta mallista Macsanomiin, jossa Mika totesi levyn olevan suunnilleen yhtä nopea kuin hänen Maccinsa sisäinen levy. Tein samantapaisen kopiointikokeen ja tulin samaan lopputulokseen. Hetkinen, tämänhän piti olla "fast". Valmistajan sivuilla lupailtiin nopeudeksi jopa 35MB/s. Editointiohjelmassani on reaaliaikainen näyttö kovalevyn suorituskyvystä. Powerbookin (G3/500) sisäinen levy toimii 35-40MB/s nopeuksilla, mutta tämä Fast Lacie tallettaa videota nauhalta vain noin 11-12MB/s teholla. Sekin riittää, mutta asia kummastutti minua. Olisinko saanut sittenkin vanhan mallin uudessa pakkauksessa.

Sähköpostitse kyselin asiaa ensin myyjältä ja myöhemmin Lacien Suomen edustajalta Mika Sevonilta. Aikaa kului kesälomista johtuen runsaasti ja itsekin lomailin tässä välillä. Lopulta sarjanumeroiden vertailun jälkeen sain Mikalta Tukholman Lacien viestin, jossa hän kertoi heidän tutkimusosastonsa tulokset: “Tests has shown that the drive performs about 12-13MB/sec Write and 28-30MB/sec Read." Ja perään hän vielä lisäsi:" Kyseessä ei siis ole tarra-boost.. ;)".

Okei, tämän kanssa on elettävä. Kirjoitusnopeus on riittävä videon kaappaukseen ja siihenhän minä vain levyä käytän. Itse asiassa 5MB/s riittäisi DV-videolle, joten pelivaraakin on. Lukunopeus vaikuttaa katselukuvan laatuun ja olen kyllä havainnut sen nykivän enemmän kuin sisäiseltä IDE:ltä katsellessa. Vieköhän samanaikainen muu FireWire-toiminta levyltä jotakin pois? Kamerahan on koko ajan katselulaitteena ja liittimiin kytkettynä. En ole tehnyt kokeita, mutta kun levyn suorituskyky jopa ylittää sisäisen levyn kopiointeja tehdessä, ja editoidessa se ei pysty edes tasatulokseen, sillä voi olla jotakin tekemistä.

Olen sittemmin siirrellyt levylle ja sieltä takaisin nauhalle useita tunteja tavaraa. Pisimmät yhtenäiset kaappaukset ja talletukset ovat olleet täyden tunnin mittaisia. Yhtäkään virhettä ei ole tapahtunut. Ei ainuttakaan hukattua ruutua. Kaikki siis hyvin?

Ei aivan. Asema on melko iso, kirkkaan (kauniin?) värinen ja tuulettaa puhisten. Minä kätkin sen nopeasti pöytälaatikkoon, mistä ääni ei kuulu. Mutta ei tuo ole pahinta. Ulkoinen FireWire-asema, ainakin tämä Lacien Studio-drive käyttäytyy tavallaan kuin levyke tai vaihtolevy. Se ilmestyy työpöydälle, kun siihen kytkee sähköt. Sitä voi käsitellä kuin mitä tahansa levyä, mutta sitä ei saa unohtaa, eikä noin vain repiä irti. Se on huolellisen käyttäjän levy. Kerran olen jo saanut koko sisällön tuhottua. Enkä tiedä tarkalleen, miten. Ehkä otin salkkumikroni mukaan sen nukkuessa ja palautin yhteyden levyyn vasta paljon myöhemmin. Ehkä roskakorissa oli jotakin "tulilanka"-levylle kuuluvaa ja tyhjensin sen kaapelin ollessa irti. Varmuudella en muista, enkä halua kokeilla vaihtoehtoja juuri nyt. Levy oli pakko alustaa uudestaan, sillä tietokone ei tunnistanut sitä. Onneksi sillä ei vielä ollut mitään korvaamatonta enkä edes lähtenyt etsimään pelastuskeinoja. Ne voivat olla vähissä näin uudelle tuotteelle.

Levyä ei saa irroittaa esimerkiksi tietokoneen nukkuessa, vaan se on aina ensin poistettava työpöydältä. Jotenkin tulee vanhat levykkeet mieleen, miten niille kirjoitettiin kiivaasti tietoa juuri työpöydältä poistettaessa. Ehkä jostakin samantapaisesta on kysymys. Pari kertaa sain varotuksia ruutuun ja lopulta koneeni jähmettymään, kun kesken editoinnin, levyn kait toistaessa videota irroitin kameran kaapelin. Kriittisessä kohdassa siis jokin muutos muussa FireWire-liikenteessä keskeyttää levyn toiminnan. Ensimmäisellä kerralla menin kalpeaksi, sillä pitkä video oli juuri valmis, ja vain tällä levyllä, kun jähmettyminen tapahtui. Muistin aikaisemman täysformatoinnin. Pakkokäynnistyksen jälkeen levy kuitenkin ilmestyi työpöydälle ja sisältökin oli tallella. Mitä nyt aivan viimeiset muutokset olivat tallettamatta, mutta ne osasin tehdä helposti uudestaan. Toisen kerran sain saman vikailmoituksen ja sen seuraksi jähmettymisen kun ohjelman renderöidessä videota katkaisin kamerasta virran. Nytkään seuraukset eivät olleet tuhoisat, mutta olisivat voineet olla. Kolmessa vakavassa virhetilanteessa kahden kuukauden aikana on kolme liikaa. Tai ainakin kaksi. Yhden hyväksyn oppirahoiksi. Ikävintä on se, että en ole varma, olenko oppinut oikeita asioita.

Lopuksi kuitenkin valoisammat puolet: Tallennustilaa on nyt ruhtinaallisesti ja sen voi kätevästi siirtää toiseenkin koneseen, kunhan FireWire-liittimet ovat kunnossa. Macin levyn voi formatoida myös PC-muotoon, jos se on siirrettävyydelle tärkeää, mutta silloin menettää joitakin hienouksia kuten suuret tiedostokoot. Ja toistan: Ei ainuttakaan "droped framea" tai muuta siirtovirhettä toistaiseksi, vaan tuntikausia videota on siirtynyt moitteettomasti suuntaan jos toiseenkin. En silti jättäisi mitään korvaamattoman arvokasta materiaalia tälle levylle edes muutamaksi viikoksi. Toisenlaiset mediat ovat pitkään säilytykseen ja varmuuskopiointiin paremmin sopivia.

Videota käsitellessä FireWire-levy toimii, vaikka ei selvästikään ole vielä aivan kypsä tuote. Tätä raporttia kirjoitaessani Lacielta tuli ohjelmistopäivitys, jonka vaikutuksia en ole vielä testannut.

 

Tämä raportti on myöhemmin löydettävissä myös omalta sivultaan.

 

 
3.8.01

Ne, jotka ovat sijoittaneet rahansa Sonyn uuteen TRV30-kameraan, voivat onnitella itseään hyvästä valinnasta. Saksalainen Video-lehti (8/2001) on sen tutkinut ja mittaillut ja hyväksi havainnut.

Lehti muutti testaustapaansa edellisessä numerossa ja tämän uuden metodin kärkeen asettui nyt TRV30. Yhtään kolmikennoista tosin ei ole vielä tutkittu. Vanha testimenetelmä sijoitti kärkeen eri merkkiset 3-kennoiset lähes tasapisteissä, sitten vasta tulivat muut.

Tällaiset tieteellisen tuntuiset testit ovat kuitenkin ihmisten tekemiä ja näiden mieltymykset vaikuttavat lopputulokseen. Ei siis pidä suhtautua niihin turhan vakavasti. Joku toinen lehti ja arvostelija päätyy aivan toisenlaiseen ratkaisuun.

Sama lehti oli printtaillut A4-kokoisia kuvia videokameroiden stillikuvista ja tässäkin TRV30 oli kärkikaartissa, vaikka joissakin muissa oli enemmän pixeleitä. Kuvan laskenta-algoritmi voi parantaa kuvaa ja tasoittaa sahalaitaisia viivoja huomattavasti.

Sama lehti oli laatinut katsauksen Saksan markkinoilla olevista kannettavista tietokoneista, joissa on Firewire-liitin. Niitä löytyi jo yli 20 mallia. Osassa oli myös editointiohjelma valmiina paketissa, jopa asennettuna ja toimivana. Milloinkahan ne rantautuvat meille asti?

 

2.8.01

 

 

 

 

 

Pieniä UV-suotimia

kohta saatavana.

Huomaan olevani kesäterässä.

Helpotus yhdistyksen sivuston saamisesta rullaamaan heijastuu hiljaiselona omalla palstallani. No, ehkä syssymmällä. Ja syksyn myötä saadaan lisää väkeä jakamaan taakkaa. Editoinnista kiinnostuneiden kannattaa tarkistaa Vaka Vanhan kirjoitukset Premierestä (Editointiohjelmien sivuilla). Ne ovat perusteellisia ja selkeitä juttuja, jotka pätevät moneen muuhunkin ohjelmaan.

Pieniä UV-suotimia etsiville on luvassa helpotusta. Laajakulmalisäkkeittemme hovihankkija Suomen Luontokuva on tilannut kokoja, joita ei tavallisesta valokuvausliikkeistä tahdo löytyä. 37mm tuli jo ja ainakin 43, 30.5 ja 29mm kokoisia on tulossa ja muitakin videokameroihin sopivia pikku kokoja. Hinnat ovat alle satasen. Tuollainen UV-suodin suojaa arkaa ja arvokasta etulinssiä, jonka vaihtaminen maksaa muutamia tuhansia (olen senkin joutunut kokemaan) joten sijoitus on varmasti suositeltava. Se on myös helpompi pitää puhtaana kuin itse objektiivi.

Suomen Luontokuvaan eli Selänteen Mattiin saat parhaiten yhteyden puhelimitse iltapäivisin puh. 03-3445 055, faxi 03-3450 044. Hän käy kauppaa lähinnä postitse.

On Matilla sähköpostikin mattifinland@surfeu.fi, jota voisit kokeilla. Hän vasta opettelee tietotekniikan ihmeitä yli kuusikymppisenä.

 

 
 

 

 

Vanhojen uutisten sisällysluettelo löytyy täältä

 
Heinäkuu 2001 Canon XL1s julkistettiin  
Kesäkuu 2001

DIGIVIDEO.ORG starttasi

CNN siirtyy uutishankinnassaan osaksi DV-formaattiin ja Powerbookilla editointiin.

 
Toukokuu 2001

Sisältöä mm. Rakenna sadesuoja kamerallesi,

iBook uusiutui,

Säilyykö CD-R?

 
Huhtikuu 2001

mm. Varokaa Litium-akkuja

Vappuvihjeitä ja aprillijuttuja

 
Maaliskuu 2001

iMovien lisäohjeita

Mikro- ja makrolisäkkeitä videokameroihin lähikuvausta varten

Telejatkeitakin on saatavissa

 

 

Helmikuu 2001

Aiheita mm.

 

iMoviesta useita juttuja, iMac FlowerPower

Kuvausvinkkejä, trikkien tekoa ym ym.

 

 

Tammikuu 2001

Aiheita mm.

Valota talvikuvat oikein

Kokemuksia FireWire kovalevystä

Ilmaiset editointiohjelmat

Löysää puhetta DV-koodekeista

Applen uusi kannettava on laajakuvainen ja editointivalmis

Juttu valkobalanssista

 

Joulukuu 2000

Marraskuu 2000

Sitä vanhemmat

 

 

 

 

 

 

email: kunto@iki.fi

| etusivu |haku | DV-uutiset | DV-sivusto|

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

li